Assemblin Oy

Assemblinin kädenjälkeä suojellussa Postitalossa

Jaa

Assemblin toteutti vuonna 1938 valmistuneeseen Postitalon neljänteen kerrokseen kokonaisvaltaiset sähkötyöt.

Postitalo Helsingissä Kuva: Assemblin Oy
Postitalo Helsingissä Kuva: Assemblin Oy

Postitalo sijaitsee Helsingissä Mannerheimintiellä ja sillä on kaikista korkein suojelumääräys SR1. SR1 tarkoittaa sitä, ettei kohteeseen saa tehdä muutoksia ilman rakennusvalvonnan pyytämää kaupunginmuseon kannanottoa. Projektin pääurakoitsijana toimi Peab.

Postitalon omistaa Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, joka toteuttaa tällä hetkellä rakennukseen peruskorjausta. Neljännen kerroksen muutokset toteutetaan uutta vuokralaista varten. Assemblin aloitti sähköurakan kohteessa toukokuussa 2017 ja se valmistuu nyt elokuun aikana. Kohteen toteutusaikataulu on ollut 15 viikkoa.

- Kohteessa lähdettiin tekemään sähkötöitä täysin puhtaalta betonilta ja teemme kaiken käyttökuntoon kesän aikana, kertoo Assemblinin projektinhoitaja Samu Vihervaara.

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on vuonna 1961 perustettu työeläkevakuutusyhtiö, jonka sijoitusomaisuus koostuu korko-, osake- ja kiinteistösijoituksista. Ilmarinen vuokraa omistamiaan kiinteistöjä erinomaisilla paikoilla pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Monet kiinteistöistä ovat merkittävä osa suomalaista rakennusperintöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mirka Vesaniemi
Myyntijohtaja
mirka.vesaniemi@assemblin.fi
p. 040 566 992

Kuvat

Postitalo Helsingissä Kuva: Assemblin Oy
Postitalo Helsingissä Kuva: Assemblin Oy
Lataa
Postitalo Helsingissä Kuva: Assemblin Oy
Postitalo Helsingissä Kuva: Assemblin Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Assemblin Oy
Assemblin Oy
Sentnerikuja 1
00440 Helsinki

+358 20 198 4640http://fi.assemblin.com/

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Assemblin suunnittelee, asentaa ja huoltaa LVISAK-järjestelmiä niin toimistoissa, urheiluhalleissa, kauppakeskuksissa, asunnoissa kuin teollisuudessakin. Assemblinin tukena on monipuolisen konsernin voimavarat ja paikallisen yrityksen henkilökohtainen läsnäolo. Liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa, ja meillä työskentelee yli 5 000 työntekijää yli sadalla paikkakunnalla Pohjoismaissa. Katso lisätietoja: www.assemblin.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Assemblin Oy

Yhteistoiminnallisemmat mallit vaativat aitoa ennakkoluulottomuutta ja luottamusta - miten luottamus rakentuu allianssimalleissa?5.12.2017 08:43Tiedote

Rakennusteollisuus on tällä hetkellä suuren myllerryksen keskellä. Media repii otsikoita kustannushaasteista, tehottomuudesta ja epäonnistuneista projekteista. Yhdeksi ratkaisuksi rakennusteollisuuden monimuotoisiin haasteisiin on esitetty entistä yhteistoiminnallisempia toteutusmuotoja kuten esimerkiksi allianssimallia. Allianssin periaatteena on tehdä asiat yhdessä sovitun sopimuskehyksen puitteissa. Tällaisissa malleissa yhtenä tärkeimpänä tukijalkana toimii luottamus. Miten luottamusta voidaan rakentaa allianssimallissa? Mitkä tekijät rakentavat luottamusta ja miten luottamus näkyy tulosviivan alla?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme