Kiinteistöliitto

Asumismenojen kasvu kuormittaa asukkaiden kukkaroa jo kohtuuttomasti

Jaa
Kiinteistöliitto ja Omakotiliitto ovat huolissaan asumismenojen kasvusta, jonka vauhti ylittää ansiotulojen kasvuvauhdin. Asumismenojen ennakoidaan lähivuosina kasvavan tuntuvasti. Valmistelussa on monia uudistuksia, joilla on isot vaikutukset sekä omistus- että vuokra-asujien menoihin. Ansiotulot sen sijaan kasvavat lähiaikoina kilpailukykytavoitteiden takia vain hyvin maltillisesti.

Pellervon Taloustutkimus PTT julkisti keskiviikkona Asumismenot 2017 -selvityksen, jonka mukaan asumismenot kasvavat vuosina 2017-2019 keskimäärin noin 2,5 prosenttia vuodessa.

Asumiskustannukset uhkaavat jo työllisyyttä ja kilpailukykyä

Asunnonomistajia edustavan Kiinteistöliiton mielestä asumismenojen kasvua on tärkeää hillitä, sillä isot asumiskustannukset voivat muodostua esteeksi esimerkiksi työpaikan perässä muuttamiselle. Samalla asumiskustannukset aiheuttavat painetta palkkoihin ja kilpailukyvyn säilyttämiselle.

”Kiinteistöverojen ja kunnallisten tariffien korotukset heikentävät kuluttajien ostovoimaa ja ovat näin pois muusta kulutuksesta”, toteaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Pientaloasukkaita edustavan Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen korostaa, että on tärkeämpää kriittisesti tarkastella ja leikata kunnallisia ja yhteiskunnallisia menoja kuin jatkuvasti paikata kunta- ja valtiontaloutta kasvattamalla asumismenoja.

”Kasvavat asumismenot vain lisäävät tarvetta asumistuille, joita jo nyt maksetaan vuosittain lähes 2 miljardia euroa”, Savolainen huomauttaa.

Kiinteistöverotuksen kipuraja tulossa vastaan

Kiinteistöveron tuotto on kasvanut runsaat 60 prosenttia 2010-luvulla. Nykyisen hallituksen ohjelmassa kiinteistöveroa piti korottaa 100 miljoonaa euroa, mutta nyt korotuksessa ollaan päätymässä jo 175 miljoonan euron tasolle. Lisäksi valtionhallinnon sisäinen kehityshanke on myllertämässä kiinteistöveron vuodesta 2020 alkaen. Muutokset kiinteistöstä toiseen voivat olla hyvinkin suuria. Myös sote- ja maakuntauudistus aiheuttaa kasvupainetta kiinteistöveroon monissa kunnissa.

”On selvää, ettei kiinteistöveron maksajien kantokyky ole loputon. Kaikkia talouspolitiikan uudistuksia ei millään voida rahoittaa kiinteistöveroa kiristämällä”, painottaa   Jukka Kero.

Omakotiliitto on huolissaan kotitalouksien mahdollisuuksista vaikuttaa kiinteistöverotukseensa. Kotitaloudet eivät ole voineet ennakoida, että verotuksen painopistettä siirretään ansiotuloverotuksesta kiinteistöverotukseen ja kulutuksen verottamiseen. Perustuslaissa todetaan, että julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Omakotiliitto katsoo, että nykyinen kiinteistöverotustrendi jopa pakottaa kansalaisia luopumaan omasta kodistaan.

”Tarvitaan laajempi verotuksen uudistus ja pitkäaikainen suunnitelma siitä, miten veroja tulevaisuudessa kerätään”, esittää Kaija Savolainen.

”Oma koti on pitkäikäinen ja kallis investointi. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot on huomioitava myös kiinteistöverotuksessa, ja ylipäätään kansalaisten on pystyttävä varautumaan verotuksen kehittymiseen omaa asumistaan suunnitellessaan”, Savolainen toteaa.

Lisätietoja:

Suomen Kiinteistöliitto:

pääekonomisti Jukka Kero, puh. 050 548 0231, jukka.kero@kiinteistoliitto.fi

toimitusjohtaja Harri Hiltunen, puh. 050 551 1295, harri.hiltunen@kiinteistoliitto.fi

Suomen Omakotiliitto:

toiminnanjohtaja Kaija Savolainen, puh. 040 514 8784, kaija.savolainen@omakotiliitto.fi

edunvalvonta- ja viestintäpäällikkö Olli-Pekka Laine, puh. 041 461 7116,

olli-pekka.laine@omakotiliitto.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye