Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Asumisneuvonta on uudistunut – ota yhteyttä!

Jaa

Helsingin asumisneuvonnan palvelut ovat uudistuneet. Asiakkaita palvelevat entistä paremmin ja joustavammin uusitut verkkosivut sekä myös chat-palvelu, johon voi tätä nykyä tunnistautua omilla henkilötiedoillaan ja näin ollen hoitaa myös henkilökohtaisia asioitaan.

Asumisneuvonnan verkkosivujen uudistuksessa on luotu selkeitä palvelupolkuja, jotta asiakkaat löytävät mahdollisimman helposti tarvitsemansa tiedon ja tavoittavat neuvojat entistä paremmin.

Chatissa voi hoitaa myös henkilökohtaisia asioita

Asumisneuvonnan chatissä on nyt mahdollista tunnistautua tietoturvallisesti ja käsitellä siis myös henkilökohtaisia ja arkaluontoisia asioita. Chat-keskustelu alkaa aina anonyyminä, mutta tarvittaessa asiakaspalvelija voi pyytää asiakkaalta tunnistetietoja.

Chatissa voi nyt saada myös somalinkielistä palvelua. Asumiskummitoiminnan  hanketyöntekijä Seynab Omar Mohamed kertoo, että  yhteydenottoja on tullut esimerkiksi asunnon hakuun liittyvissä asioissa. Asumiskummitoiminnan hankevastaava Maarit Lehtinen pitää monikanavaisten palvelujen tarjoamista tärkeänä. ”Tämä on pilottihanke, jonka jatkoa arvioimme kevään kuluessa”, Maarit Lehtinen sanoo.

Uusituilla sähköisillä palveluilla tavoitetaan asiakkaat entistä paremmin. ”Sähköiset palvelumme monipuolistavat toimintaamme ja auttavat meitä kohdentamaan palveluja asiakkaille”, sanoo verkkopalveluiden hankkeen vetäjä Pauliina Partanen.

Helsingin asumisneuvonta on tarkoitettu kaikille niille kaupunkilaisille, joilla on kysyttävää asumisesta ja siihen liittyvistä ongelmista. Kysyä voi esimerkiksi asumisen haasteista, erilaisten tukien ja etuuksien hakemisesta, vuokranmaksuvaikeuksista sekä ero- tai muissa elämän kriisitilanteissa kuten häädön yhteydessä ilmenevistä ongelmista.

Asumisneuvojamme tekevät yhteistyötä useiden muiden tahojen kanssa ja myös neuvovat tarvittaessa eri toimijoita. Näihin kuuluvat muun muassa erilaiset järjestöt, isännöitsijät sekä vuokranantajat.

Ota yhteyttä – me autamme!

Verkkosivut ja chat löytyvät täältä.

Lisätietoja:
Asumisneuvoja Pauliina Partanen
pauliina.partanen@hel.fi,
puh. 09 310 44012

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye