Reaktor

Asuntojen hinnat lähtevät uudelleen nousuun – jyrkimmät nousijat Oulussa, Turussa ja Helsingissä.

Jaa
Teknologiayritys Reaktorin Kannattaako kauppa -palvelu näyttää asunto-osakkeiden hintojen nousun kiihtyvän ydinkeskustoissa muutaman vuoden hidastumisen jälkeen. Suurimmat laskijat löytyvät Kotkasta, Porista ja Laukaalta.

”Mallin perusteella hinnat nousevat eniten Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Vastaavasti laskua on luvassa syrjäseuduilla ja ympäryskunnissa. Käänteinen Nurmijärvi-ilmiö toisin sanoen jatkuu edelleen ja jopa voimistuu”, kertoo Reaktorin Senior AI Designer Jaakko Särelä.

Särelän mukaan vuosina 2015–2016 hintojen nousu pysähtyi myös kasvukeskuksissa. Nyt on näkyvissä selkeä paluu nousu-uralle.

“Nyt ollaan palattu jälleen kasvu-uralle etenkin kaupunkien keskustoissa. Käänteinen Nurmijärvi-ilmiö näkyy entistä vahvempana siten, että kasvukeskuksien ydinkeskustassa asuntojen hinnat nousevat ja kehysalueilla hinnat saattavat jopa laskea. Tämä näkyy Turussa, Oulussa ja myös Helsingissä.”

Kannattaako kauppa -palvelu visualisoi jokaisen suomalaisen postinumeron asunto-osakkeiden keskihinnan vuonna 2018 ja keskihinnan muutoksen eli trendin vuodelle 2018. Palvelu käyttää Tilastokeskuksen avointa dataa vuosilta 2010–2017.

Asuntojen hinnat postinumeroalueittain haettiin Tilastokeskukselta ja palvelu perustuu täysin avoimeen dataan. Asuntojen hintojen lisäksi malli hyödyntää ennusteessaan postinumeroalueiden väestötiheyksiä.

Palvelu löytyy osoitteesta http://www.kannattaakokauppa.fi

Datamalli paikkaa puuttuvia kauppatietoja

Palvelu pohjautuu koneoppimisen menetelmiin, jotka pystyvät ennustamaan hinnanmuutoksen myös haja-asutusalueille, joissa kauppoja on vuositasolla vähän. Vastaavaa analytiikkaa käytetään muun muassa vähittäiskaupassa, jossa ostokäyttäytymisestä voidaan ennustaa tulevia trendejä ja esimerkiksi suositella asiakkaalle kiinnostavia tuotteita.

”Malli on parhaimmillaan kertoessaan menneisyyden hintojen ja niiden kehittymisen alueellisista eroista. Hierarkkisen mallin ansiosta palvelu pystyy antamaan kohtuullisen luotettavan kuvan rakennuskannan arvosta myös alueilla, joissa on tehty vähän tai ei ollenkaan kauppoja.”

”Aineistosta on tehty sekä puuttuvan aineiston että tulevaisuuden ennustamista. Ennusteisiin liittyy aina epävarmuutta, joten ensi vuoden jälkeen tiedämme varmasti, miten hyvin analyysi todella onnistui.”

TOP-10 laskijat ja nousijat myös liitteessä.


TOP 10 laskijat vuonna 2018

pnro Alue Kaupunki hinta2018 trendi2018
48900 Sunila Kotka € 688.45 -8.7 %
28370 Sampola Pori € 724.93 -8.0 %
48350 Karhuvuori Kotka € 586.52 -7.7 %
41400 Lievestuore Laukaa € 815.89 -8.0 %
76150 Länsirinne Pieksämäki € 664.84 -7.2 %
57210 Nojanmaa Savonlinna € 1,023.40 -7.2 %
28330 Koivistonluoto Pori € 850.79 -6.9 %
76100 Pieksämäki Keskus Pieksämäki € 668.67 -7.1 %
57220 Haka-alue-Viuhonmäki Savonlinna € 700.11 -7.5 %
88900 Kuhmo Keskus Kuhmo € 752.48 -7.3 %

TOP 10 nousijat vuonna 2018

pnro Alue Kaupunki hinta2018 trendi2018
90140 Karjasilta Oulu € 2,462.40 5.0 %
20520 Kupittaa Turku € 3,249.40 4.9 %
20500 Vesilinna Turku € 3,320.00 4.5 %
20810 Martti-Korppolaismäki Turku € 3,088.80 4.2 %
20700 Vartiovuori-Samppalinna Turku € 3,057.90 4.3 %
90520 Taskila-Toppila Oulu € 2,065.60 5.0 %
20100 Turku Keskus Turku € 3,293.20 3.8 %
00180 Kamppi-Ruoholahti Helsinki € 7,148.10 3.9 %
90400 Äimärautio Oulu € 3,097.90 4.2 %
00500 Sörnäinen Helsinki € 6,027.00 3.7 %

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jaakko Särelä
Senior AI Designer, Reaktor
+358 44 358 9451
jaakko.sarela@reaktor.com


Ville Valtonen
Viestintäjohtaja, Reaktor
+358503237203
ville.valtonen@reaktor.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reaktor
Yliopistonkatu 4
00100 Helsinki

http://reaktor.com

Reaktor on hybridiyritys, joka yhdistää liiketoimintakonsultoinnin ja luovan alan palvelut väkevään teknologiseen huippuosaamiseen. Tekeminen pohjautuu liiketoiminnan, ihmisen, kulttuurin ja digitaalisuuden ymmärtämiselle. 
http://reaktor.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye