Huoneistokeskus

Asuntomarkkinakatsaus heinäkuu 2018: Vuoden ensimmäinen puolikas vaisuhko asuntokaupoilla

Jaa

Heinäkuun asuntomarkkinakatsauksessa teemme katsauksen kuluvan vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen (tammi-kesäkuu 2018) asuntomarkkinoilla. Vuoden 2018 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat Suomessa yhteensä 3 % (työpäiväkorjauksella ei vaikutusta). Vanhojen kaksioiden neliöhintoja vertailtaessa hinnat ovat kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa nousseet valtakunnallisesti 4 % verrattuna vuoden 2017 tammi-kesäkuuhun.

”Vanhojen asuntojen* kauppoja tehtiin Suomessa kesäkuussa 8 % vähemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Työpäiväkorjattuna vastaava luku on kuitenkin -4 %, koska kesäkuussa oli yksi työpäivä vähemmän kuin vuosi sitten”, Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Ari-Matti Purhonen sanoo.

Helsingissä vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat kesäkuussa 18 %, Vantaalla 20 %, Turussa 19 %, Joensuussa 6 %, Vaasassa 27 %, Porissa 1 % ja Kouvolassa 18 % verrattuna vuoden 2017 kesäkuuhun. Sen sijaan vanhojen asuntojen kauppamäärät nousivat kesäkuussa Espoossa 3 %, Tampereella 2 %, Kuopiossa 6 %, Lappeenrannassa 38 % ja Lahdessa 6 % verrattuna vuoden takaiseen. 

Vuoden ensimmäinen puolisko ollut vaisu asuntokauppamääriltään – vanhojen kaksioiden neliöhinnat nousussa

Kuluvan vuoden tammi-kesäkuun aikana vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat valtakunnallisesti yhteensä 3 % (-791 kpl) verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna. Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa koko maassa tehtiin yhteensä yli 28 700 vanhojen asuntojen kauppaa.

Vanhojen asuntojen kauppamäärät nousivat tammi-kesäkuussa Espoossa 2 % (+27 kpl), Joensuussa 6 % (+19 kpl), Lappeenrannassa 22 % (+81 kpl) ja Porissa 4 % (+18 kpl). Laskua vanhojen asuntojen kauppamäärissä oli tammi-kesäkuussa Helsingissä 4 % (-180 kpl), Vantaalla 4 % (-62 kpl), Turussa 6 % (-94 kpl), Kuopiossa 2 % (-15 kpl), Vaasassa 10 % (-46 kpl) ja Kouvolassa 1 %. (-4 kpl). Tampereella ja Lahdessa vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat pysytelleet tammi-kesäkuussa samana viime vuodesta.

Vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhinnat ovat nousseet vuoden 2018 ensimmäisen puoliskon aikana valtakunnallisesti 4 % verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna. Vanhojen kaksioiden neliöhinnat nousivat tammi-kesäkuussa Helsingissä 9 %, Espoossa 1 %, Vantaalla 5 %, Tampereella 4 %, Turussa 7 %, Joensuussa 5 %, Lappeenrannassa ja Porissa 1 % sekä Lahdessa 4 %. Vanhojen kaksioiden neliöhinnat ovat laskeneet tammi-kesäkuussa mm. Vaasassa (-1 %) ja Kouvolassa (-16 %).

”Pääkaupunkiseudulla** vanhojen kaksioiden kauppoja on tehty tänä vuonna tammi-kesäkuussa 5 % vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Vanhojen kaksioiden neliöhinnat ovat samalla ajanjaksolla kuitenkin nousseet 8 % ja myyntiajat pidentyneet 5 %. Tämä voi indikoida, että kaksioiden hinnat ovat saavuttaneet pisteen, jolloin kysyntä laskee tai sitten tarjontaa ei vain ole riittävästi”, Purhonen kertoo.

Vertailtaessa kaikkien vanhojen kerrostaloasuntojen myyntiaikoja, ovat myyntiajat pysytelleet vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana pääkaupunkiseudulla lähes viime vuoden lukemissa, kun muualla Suomessa vanhojen kerrostaloasuntojen myyntiajat ovat pidentyneet 3 %. Tammi-kesäkuussa 2018 vanhojen kerrostaloasuntojen myyntiaika oli pääkaupunkiseudulla keskimäärin 58 vuorokautta ja muualla Suomessa keskimäärin 84 vuorokautta.

Vanhojen omakotitalojen kauppa käynyt vilkkaana Helsingissä, Lappeenrannassa ja Lahdessa

Vanhojen omakotitalojen kauppamäärät laskivat Suomessa tammi-kesäkuussa 2018 yhteensä 1 % verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Pääkaupunkiseudulla vanhoja omakotitaloja myytiin tammi-kesäkuussa 3 % enemmän kuin vuoden 2017 ensimmäisen puolikkaan aikana. Muualla Suomessa omakotitalokaupat vähenivät 2 % samalla ajanjaksolla.

”Pääkaupunkiseudulla vanhojen omakotitalojen neliöhinnat nousivat 4 % vuoden ensimmäisen puoliskon aikana verrattuna tammi-kesäkuuhun 2017. Muualla Suomessa vanhojen omakotitalojen hinnat pysyttelivät tammi-kesäkuussa samoissa lukemissa kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona”, Purhonen sanoo.

Suurimmista kaupungeista vanhojen omakotitalojen kauppamäärät nousivat tammi-kesäkuussa vuoden takaiseen verrattuna mm. Helsingissä 13 % (+19 kpl), Vantaalla 4 % (+8 kpl), Tampereella 5 % (+8 kpl), Lappeenrannassa 27 % (+26 kpl), Lahdessa 12 % (+18 kpl), Porissa 9 % (+13 kpl) ja Kouvolassa 11 % (+12 kpl). Vanhojen omakotitalojen kauppamäärät olivat tammi-kesäkuussa laskussa Espoossa 3 % (-7 kpl), Jyväskylässä 17 % (-26 kpl), Kuopiossa 17 % (-25 kpl) ja Turussa 5 % (-12 kpl) verrattuna vuoden 2017 ensimmäiseen puolikkaaseen.

Pääkaupunkiseudulla vanhojen omakotitalojen myyntiajat ovat pysytelleet samoina vuoden ensimmäisen 6 kuukauden aikana, mutta muualla Suomessa omakotitalot ovat menneet tammi-kesäkuussa kaupaksi hieman vuoden takaista nopeammin (-1 %). Tammi-kesäkuussa 2018 vanhojen omakotitalojen myyntiaika oli pääkaupunkiseudulla keskimäärin 110 vuorokautta ja muualla Suomessa keskimäärin 121 vuorokautta.

Rivitalokaupat vähentyneet koko maassa kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 3 %

Vanhojen rivitaloasuntojen kaupat vähenivät tänä vuonna tammi-kesäkuussa Suomessa yhteensä 3 % verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Pääkaupunkiseudulla vanhojen rivitaloasuntojen kauppoja tehtiin 3 % vähemmän kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa. Muulla Suomessa kauppamäärät vähenivät vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana 2 % verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna.

”Vanhojen rivitaloasuntojen neliöhinnat nousivat valtakunnallisesti tammi-kesäkuussa 1,5 % verrattuna vuoden 2017 tammi-kesäkuuhun. Pääkaupunkiseudulla neliöhinnat nousivat 3 % ja muualla Suomessa pysyivät lähes samana (+0,8 %) vastaavana ajanjaksona”, Purhonen kertoo.

Vanhojen rivitaloasuntojen myyntiajat ovat pysytelleet tammi-kesäkuussa 2018 saman pituisina verrattuna tammi-kesäkuuhun 2017. Tammi-kesäkuussa 2018 vanhojen rivitaloasuntojen myyntiaika oli pääkaupunkiseudulla keskimäärin 76 vuorokautta ja muualla Suomessa keskimäärin 97 vuorokautta.

Kotitaloudet nostivat uusia asuntolainoja toukokuussa 1,8 miljardin edestä

Kotitaloudet nostivat toukokuussa 2018 uusia asuntolainoja 1,8 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 0,88 % ja laskennallinen marginaali 0,86 %. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli toukokuun 2018 lopussa 96,7 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,2 %. (Lähde: Suomen Pankki)

*Vanhat asunnot sisältävät kaikki kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitaloasunnot, mutta eivät tontteja, autotalleja tai loma-asuntoja. Luvut perustuvat KVKL:n ylläpitämään Hintaseurantapalveluun, johon suurimmat välitysliikkeet toimittavat kauppatietonsa.

** Pääkaupunkiseudulla viitataan tässä katsauksessa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueisiin.

Yhteyshenkilöt

Ari-Matti Purhonen, toimitusjohtaja, Huoneistokeskus
ari-matti.purhonen@huoneistokeskus.fi
puh. 050 5431305

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Huoneistokeskus
Huoneistokeskus
Valimotie 9
00380 Helsinki

http://www.huoneistokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Huoneistokeskus

Asuntomarkkinakatsaus lokakuu 2018: Polarisaation vaikutukset nähtävissä erityisesti asuntojen neliöhinnoissa24.10.2018 07:30Tiedote

Syyskuussa vanhojen asuntojen kauppa hiljeni Suomessa verrattuna viime vuoden syyskuuhun (-7 %). Tammi–syyskuussa 2018 vanhojen asuntojen kauppamäärät olivat 3 % alle viime vuoden vastaavan jakson. Tässä asuntomarkkinakatsauksessa tarkastelemme polarisaation vaikutuksia maakuntien ja kaupunkien asuntokauppaan viimeisen viiden vuoden (2012–2017) aikana. Tarkasteltaessa maakuntia sekä kaupunkeja, joissa väkiluvut ovat kasvaneet tai vähentyneet voimakkaimmin, voidaan polarisaatiolla nähdä olevan selkeitä vaikutuksia asuntojen neliöhintoihin, muttei niinkään kauppamääriin.

Asuntomarkkinakatsaus syyskuu 201821.9.2018 07:30Tiedote

Elokuussa vanhojen asuntojen kauppa hiljeni Suomessa verrattuna viime vuoden elokuuhun (-8 %). Tammi-elokuussa 2018 vanhojen asuntojen kauppamäärät olivat 3 % alle viime vuoden vastaavan jakson. Tarkastelemme tässä katsauksessa erityisesti Tampereen asuntokaupan kehitystä. Tampereella kaupaksi ovat kuluneena vuonna menneet erityisesti isot käytetyt kerrostaloasunnot, mikä kertoo kaupungistumisen trendin voimistumisesta Pirkanmaan alueella.

Asuntomarkkinakatsaus kesäkuu 201829.6.2018 11:35Tiedote

Toukokuussa vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat 3 % viime vuoden toukokuuhun verrattuna. Verrattaessa tammi–toukokuuta 2018 viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon ovat vanhojen asuntojen kauppamäärät laskeneet 2 % (työpäiväkorjattuna -3 %). Tarkastelemme tässä katsauksessa toukokuun lisäksi asuntokaupan kehitystä asuntotyypeittäin eri kaupungeissa viimeisen 12 kuukauden aikana verrattuna tätä edeltävään 12 kuukauden ajanjaksoon. Suurten kerrostaloasuntojen kauppamäärät ovat nousseet merkittävästi Helsingissä (7,2 %), Espoossa (12,8 %) ja Tampereella (11,7 %) viimeisen 12 kuukauden aikana edeltäviin 12 kuukauteen verrattuna.

Asuntomarkkinakatsaus toukokuu 2018: Helsingissä asuntojen kysyntä näyttää ylittävän tarjonnan29.5.2018 08:32Tiedote

Huhtikuussa vanhojen asuntojen kauppamäärät kasvoivat 5,5 % viime vuoden huhtikuuhun verrattuna, vaikkakin työpäiväkorjattuna muutos oli negatiivinen (-5,1 %). Helsingissä nousevat neliöhinnat ja lyhenevät myyntiajat saattavat indikoida, ettei tarjonta vastaa korkeaa kysyntää. Uudisrakentaminen ja parantuneet liikenneyhteydet ovat kuitenkin lisänneet tarjontaa ja vilkastuttaneet vanhojen asuntojen kauppaa mm. Helsingin Pasilassa, Lauttasaaressa ja Oulunkylässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme