Asuntomessujen keittiöissä näkyy tänä vuonna luonto ja ympäristö

Suomen suurimman keittiökalusteiden valmistajan Novartin konseptipäällikkö Nina Eskelinen nostaa esiin messukohteiden keittiöistä tämän vuoden trendit, jonka yhteinen nimittäjä on skandinaavinen luonto ja luonnonläheisyys.
”Luonnon vahva vaikutus näkyy materiaalivalinnoissa. Keittiöissä on paljon puuta ja puun erilaisia sävyjä, myös tummia puun sävyjä. Myös väreissä nähdään luonnonsävyjä: beigeä, vihreää ja suomalaiseen kiviseen ja kallioiseen metsämaisemaan hyvin sopivaa mustaa”, Eskelinen luettelee.
Ympäristö näkyy materiaalien ja sävyjen lisäksi myös toiminnallisuudessa: yksi suomalaisten keittiöiden pulmakohtia on kierrätystilan puute.
”Esimerkiksi suunnittelemassamme Queens Stone -talossa (kohde 15) on panostettu kierrätykseen ja vastuullisuuteen, sillä roska- ja kierrätysastiat löytyvät sekä saarekkeen altaan alta että seinustalla sijaitsevan altaan alta. Messuilla on myös ratkaisuja, joissa kierrätyspiste on sijoitettu keittiön sijaan muualle, jotta sille on saatu riittävästi tilaa”, Eskelinen toteaa.
Design syntyy kauneudesta, käytännöllisyydestä ja yksityiskohdista
Skandinaaviseen tyyliin ja ajatteluun sopii hyvin myös käytännöllisyys, joka on otettu kohteissa huomioon.
”Huonekorkeutta käytetään hyödyksi kunnolla ja esimerkiksi keittiökaapistot ja säilytystila ulotetaan korkealle. Suomalaisten unelmakeittiössä on kunnolla säilytystilaa. Asuntomessuilla on mahdollista nähdä esimerkkejä keittiöistä, joissa säilytystilasta ei ole säästelty”, Eskelinen kertoo.
Keittiössä otetaan kauniin kokonaisuuden lisäksi huomioon myös pienet yksityiskohdat, jotka luovat keittiöihin persoonallisuutta ja tunnelmaa.
”Queens Stonessa on leikitty tasojen vahvuuden kanssa. Saarekkeessa kivitaso on todella jykevä, 10 senttimetriä paksu, kun sivutasot ovat selvästi ohuempia. Tällainen ratkaisu tekee keittiöstä mielenkiintoisen. Tunnelmanluomisessa myös valaistus on tärkeässä roolissa, varsinkin täällä Suomessa, kun iso osa vuodesta on hämärää tai pimeää”, hän luonnehtii.
Novart mukana monissa kohteissa
Novartilla on Asuntomessuilla viisi kohdetta. Olet tervetullut vierailemaan kohteissa, ja Novartin asiantuntijat ovat paikalla 25.5. järjestettävänä mediapäivänä Queens Stone -kohteessa (kohde 15), jossa keittiön lisäksi myös kaikki kiintokalusteet ovat Novartin.
Novartin messukohteet:
- Kuningattarenhelmi – kohde 19
- Villa Kungen – kohde 25
- Linnatuuli – kohde 23
- Cabin Havsstrand - kohde 12
- Queens Stone - kohde 15
Yhteyshenkilöt
Nina Eskelinen
Novart
Konseptisuunnittelija
Puh. +358 40 836 26 89
nina.eskelinen@novart.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Novart-kalusteet valmistava Nobia Finland Oy on Suomen suurin keittiökalusteiden valmistaja ja markkinajohtaja ammattimaisen rakentamisen kalustetoimituksissa. Nobia Finland Oy kuuluu kansainväliseen Nobia-konserniin, joka on johtava keittiökalusteiden valmistaja Euroopassa ja yksi suurimpia koko maailmassa.
Keittiömaailma, A la Carte, Petra ja Novart yhdistyivät 30.1.2023 Novart- brändiksi. Olemme enemmän kuin uusi nimi, olemme uudistunut brändi. Me Novartilla suunnittelemme keittiöitä elämää varten keskittyen designiin, vastuullisuuteen ja laatuun. Tehtaallamme Nastolassa ammattitaitoiset novartlaiset valmistavat Novart-keittiöitä-, kylpyhuonekalusteita- ja säilytysjärjestelmiä, joita myymme kuluttajille ja ammattiasiakkaille Novart-myymälöissä asiantuntevien myyjiemme asiakkaiden tarpeisiin suunnittelemina kokonaisuuksina. Suomalaisella ammattitaidolla jo vuodesta 1945.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Novart
Keittiömaailma on nyt Novart – neljä kotimaista keittiöbrändiä yhdistyy2.2.2023 08:45:00 EET | Tiedote
Neljä tuttua ja rakastettua kotimaista keittiöbrändiä Keittiömaailma, A la Carte, Petra ja Novart yhdistyvät Novart-brändin alle. Uudessa brändissä yhdistyvät design, vastuullisuus ja asiantuntijuus. Novartin laadukkaat keittiöt valmistetaan Nastolassa.
Keittiötrendit 2023 – inspiraatiota luonnosta ja särmää kontrasteista18.1.2023 09:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2023 keittiötrendit saavat inspiraationsa luonnosta. Keittiöissä näkyvät luonnolliset värit ja muodot sekä eri tyylisuuntien yhdistelmät. Kontrastit tuovat mielenkiintoa sisustukseen ja niitä tuodaan värien, muotojen ja erilaisten materiaalien avulla. Harkituilla yksityiskohdilla luodaan persoonallista ilmettä keittiöön. Suomen suurin keittiövalmistaja Novart listasi tämän vuoden trendit.
Rakastu täydelliseen yhdistelmään – puu ja maanläheiset sävyt keittiössä22.9.2022 06:45:00 EEST | Tiedote
Keittiön värien ikisuosikit valkoinen ja musta yhdistettyinä muihin väreihin ja materiaaleihin pitävät pintansa vuodesta toiseen, mutta näiden lisäksi suureen suosioon ovat nousseet luonnonmukaiset värit. Luonnonläheisyyttä keittiöltään kaipaava haluaa melkein poikkeuksetta lisätä keittiöönsä puun eri sävyjä, josta onkin syntynyt upea luonnon ja kodin kohtaaminen – täydellinen yhdistelmä. Ihastu eri väriyhdistelmiin ja hyödynnä neljää vinkkiä, kuinka puu yhdistyy kauniisti muiden värien kanssa.
Näillä kodin ratkaisuilla ehkäiset hävikkiä ja parannat kodin lajittelua14.9.2022 14:30:00 EEST | Tiedote
Ruokaa menee roskiin suomalaisissa kotitalouksissa yli 100 miljoonaa kiloa vuodessa. Keittiö onkin keskeisessä asemassa ympäristöä kuormittavan hävikin synnyn suhteen. Tässä tiedotteessa annamme oivaltavia vinkkejä hävikin vähentämiseen ja kierrätyksen kehittämiseen, eikä kaiken edes tarvitse tapahtua keittiössä. Keittiömaailman vinkit pitävät silmällä myös jätelain uudistusta, joka asettaa kotitalouksille portaittain uusia kierrätysvelvollisuuksia.
Keittiömaailman uudessa mallistossa korostuu luonnon inspiraatio ja uusi väri Lähde2.9.2022 06:20:00 EEST | Tiedote
Kotimainen Keittiömaailma ja sen keittiöt valmistava Novart lanseerasi uuden tuotemallistonsa, joka noudattelee uusimpia trendejä niin materiaalien kuin tuotteiden osalta. Uudessa mallistossa esiteltiin jo etukäteen runsasta suosiota saanut uutuusväri Lähde ja kovasti toivottu vaalea tammikuvioinen melamiiniovi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme