Asuntomessut

Asuntomessukuukausi toi Lohjalle paljon positiivista huomiota

Jaa
Järven lumo ja inspiroivat kodit keräsivät kävijöiltä kiitosta. Tapahtuman aikaan saama kiinnostus Lohjaa kohtaan näkyy muun muassa Lohjan asuntomarkkinoilla.
Talo Sensu
Talo Sensu

Monimuotoista asumista Lohjan keskustan välittömässä läheisyydessä upeissa järvimaisemissa esitellyt Hiidensalmen entinen saha-alue herätti ansaitusti ihastusta kävijöissä. Messukodeista lähti mukaan paljon ideoita ja inspiraatiota. Erityisesti pääkaupunkiseudulta saapuneet tunnistivat Lohjan potentiaalin asuinalueena.

”Paikalliset yrittäjät ovat kertoneet vilkkaasta kesästä ja tontti- ja kiinteistömarkkinoilla on ollut nähtävissä kovaa kasvua”, iloitsee Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula.

Vihreät teot, yksi tämän vuoden pääteemoista, näkyivät alueella monin tavoin.

”Toteutimme alueen taloissa ympäristöministeriön uuden mallin mukaiset hiilijalanjälkilaskelmat ja saimme arvokasta tietoa tulevien rakentajien avuksi. Laskelmat osoittivat, että hiilijalanjälkeään voi pienentää merkittävästi, kun ilmastoystävällisyyden ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, kertoo Asuntomessut Lohjalla -tapahtuman projektipäällikkö Mirka Härkönen.

Turvallisen tapahtuman järjestäminen keskiössä

Tavoitteena oli järjestää turvallinen tapahtuma eikä varsinaisia kävijämäärätavoitteita asetettu. Turvallisuusjärjestelyt onnistuivat erinomaisesti ja kuukauden mittainen tapahtuma saatiin vietyä suunnitelmien mukaan läpi. Yhteydenpito Lohjan terveysviranomaisiin oli tiivistä ja esimerkiksi Avin tiukentuneet määräykset otettiin alueella käyttöön ennen niiden virallista voimaantuloa.

”Oli hienoa nähdä, kuinka onnistuneen ja turvallisen tapahtuman tekeminen oli niin messujen kuin näytteilleasettajienkin henkilökunnalle suorastaan sydämen asia. Myös yleisö ymmärsi poikkeustilannetta: turvavälien aiheuttamiin jonoihin suhtauduttiin hyvin ja maskeja näkyi erittäin runsaasti myös kävijöillä” kiittelee Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio.

Asuntomessut jatkuvat verkossa


Asuntomessujen portit Lohjan Hiidensalmessa sulkeutuivat sunnuntaina, mutta Asuntomessukoteihin pääsee edelleen tutustumaan virtuaalimessuilla. Virtuaaliset Asuntomessut aukeavat lähipäivinä myös muille kuin lipun ostaneille. Paikan päällä käyneiden yli 80 000 lisäksi virtuaalimessuille odotetaankin edellisen vuoden kokemusten perusteella lähes 200 000 vierasta.

Viime syksynä ensimmäistä kertaa järjestetyt virtuaalimessut mahdollistavat messuasuntoihin tutustumisen vaikka kotisohvalta. Kokemuksen perusteella monet messukävijät täydentävät messuvierailua verkossa, mutta puolet virtuaalimessuilla vierailleista oli aivan uusia kävijöitä.

Ensi vuoden Asuntomessut järjestetään Naantalissa 15.7.-14.8.2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Sivula, Lohjan kaupunginjohtaja,
mika.sivula@lohja.fi, puh. 019 369 4321


Mirka Härkönen, Asuntomessut Lohjalla -tapahtuman projektipäällikkö,
mirka.harkonen@lohja.fi, puh. 050 590 8020


Anna Tapio, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, toimitusjohtaja
anna.tapio@asuntomessut.fi, puh. 040 717 1051


Virtuaalimessut:
Elina Strengell, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, kehityspäällikkö
elina.strengell@asuntomessut.fi, puh. 040 710 8644

Kuvat

Talo Sensu
Talo Sensu
Lataa
Hoivatilat
Hoivatilat
Lataa
Villa Kokkokallio
Villa Kokkokallio
Lataa
Lohjan Saarenta
Lohjan Saarenta
Lataa
Pyörre
Pyörre
Lataa
Vuokra- ja asumisoikeusasunnot
Vuokra- ja asumisoikeusasunnot
Lataa
Villa Hopeapuu
Villa Hopeapuu
Lataa
Asunto-osuuskunta Hiidenkoti
Asunto-osuuskunta Hiidenkoti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Asuntomessut
Asuntomessut
Pasilankatu 2
00240 Helsinki

020 743 7700http://www.asuntomessut.fi

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.

Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.

Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye