Asuntosäätiö

Asuntosäätiöltä lähes 100 uutta asuntoa Espoon Suurpeltoon

Jaa

Suurpeltoon valmistuu syyskuun lopussa 34 uutta asumisoikeusasuntoa ja lokakuussa 61 uutta vuokra-asuntoa.

Suurpellon Henttaan puistokadulle on valmistunut Asuntosäätiön 34 uutta asumisoikeusasuntoa, joiden koot vaihtelevat yksiöistä tilaviin viiden huoneen asuntoihin. Kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet ja ensimmäisen kerroksen asunnoissa terassit.

Kaiken kaikkiaan samaan Henttaan puistokatu 18:n pihapiiriin tulee 95 uutta asuntoa, kun kohteeseen valmistuu lokakuun lopussa 61 Asuntosäätiön vuokra-asuntoa. Vuokra-asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä viiden huoneen asuntoihin, ja asukasvalinnoissa on noudatettu tulorajoja.

Henttaan Puistokatu 18:n rakentajana on toiminut Hausia Oy ja suunnittelusta on vastannut Juha Mutanen Oy.

”Suurpelto on kehittynyt viime vuosina voimakkaasti, ja puistovaltaisen alueen sijainti hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden äärellä tukee hyvin uudistuotannon tavoitteitamme”, kertoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.

Lähes kaikkiin asuntoihin tehtiin asukasvalinnat hyvissä ajoin ennen kohteiden valmistumista. Vuokra-asunnoista kaikki on vuokrattu, ja asumisoikeusasunnoissa vapaana on vielä kolme muuttovalmista kaksiota.

Asuntojen haku Asuntosäätiön verkkosivujen kautta: www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiön kaikki uudiskohteet »

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Turkka Keravuori
rakennuttamisjohtaja
020 161 2272
turkka.keravuori@asuntosaatio.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

020 161 2400http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme lähes 18 000 kotia 31 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli lähes 200 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.

asuntosaatio.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme