Asuntosäätiö

Asuntosäätiön kiinteistökannan energiankulutus laski 2,3 %

Jaa
Asuntosäätiön tavoitteena on aktiivisesti etsiä ilmastonmuutosta hillitseviä toimenpiteitä. Vuonna 2018 onnistuttiin laskemaan koko kiinteistökannan energiankulutusta jopa 2,3 %. Toimitusjohtaja korostaa vastuullisuutta tulevaisuuden asumisessa.
Asuntosäätiö-konsernin yli miljoonan asuinneliön energiansäästö oli viime vuonna 2,3 prosenttia.
Asuntosäätiö-konsernin yli miljoonan asuinneliön energiansäästö oli viime vuonna 2,3 prosenttia.

- Kukaan vastuullinen toimija ei voi sivuuttaa ilmastonmuutokseen liittyviä asioita. Meidän tehtävänämme on varmistaa, että kiinteistökantaamme ylläpidetään mahdollisimman energiatehokkaasti ja asukkaat voivat kokea tekevänsä ympäristöteon asumalla asunnoissamme, painottaa toimitusjohtaja Esa Kankainen.

Kankaisen mukaan yhä useampi asukas kiinnittää huomiota asumisen ympäristövaikutuksiin. Asia tulee ilmi asiakastyytyväisyystutkimuksissa, asunnonhakutilanteissa ja asukashallinnossa toimivien asukasaktiivien kautta.

- Meillä on massaetu puolellamme yli miljoonan asuinneliön kautta. Siksi viime vuoden 2,3 prosentin energiansäästö kiinteistökannassamme tarkoitti merkittävää saavutusta. Saimme pidettyä asumiskustannukset kurissa, mutta samalla vaikutimme laajemmin vähentämällä hiilidioksidipäästöjä. Asuntosäätiön kaltaisen toimijan teoilla on laaja yhteiskunnallinen merkitys, korostaa Kankainen.

Kankainen toteaa onnistumisten kannustavan toimimaan jatkossakin.

- Asuntosäätiön tavoitteena on tarjota hyviä, kohtuuhintaisia asuntoja kaikille ja hyvään asumiseen kuuluu myös vastuu ympäristöstä. Energiansäästöön liittyvät ja muut vastaavat onnistumiset tuovat meille kustannussäästöjen lisäksi positiivista asiakaspalautetta ja siten lisämotivaatiota työhömme, toteaa Kankainen.

Kustannussäästöt siirtyvät suoraan asukkaiden vastikkeisiin. Asuntosäätiön asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen vastike- ja vuokranmäärittely perustuu omakustannusperiaatteeseen. Asuntosäätiö ei myöskään jaa osinkoja kenellekään.

- Perustajien määrittelemät yleishyödylliset arvot ohjaavat yhä toimintaamme. Yksi keskeinen arvotekijä on, ettei säätiö tulouta toiminnasta kenellekään osinkoja, vaan kaikki mahdollinen tulo käytetään sääntöjen mukaan toiminnan kehittämiseen, toteaa Kankainen.

Asuntosäätiö on toteuttanut monenlaisia ilmastonmuutoksen hillintään liittyviä toimenpiteitä kiinteistöissään. Asukkaille ko. toimenpiteistä kerrottiin Kotimaisema-lehden koosteessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Asuntosäätiö-konserni
Esa Kankainen, konsernin toimitusjohtaja
Puhelin: 040 758 5580
esa.kankainen@asuntosaatio.fi

Kuvat

Asuntosäätiö-konsernin yli miljoonan asuinneliön energiansäästö oli viime vuonna 2,3 prosenttia.
Asuntosäätiö-konsernin yli miljoonan asuinneliön energiansäästö oli viime vuonna 2,3 prosenttia.
Lataa
Asuntosäätiö-konsernin toimitusjohtaja Esa Kankainen
Asuntosäätiö-konsernin toimitusjohtaja Esa Kankainen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

09 4246 9333http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö-konserni on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja. Asuntosäätiön suurin tytäryhtiö Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) omistaa noin 16 000 asuntoa 31 paikkakunnalla. Konsernin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye