Asuntosäätiö

Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuvat Espoon Matinkylään

Jaa
Matinkylän metroaseman viereen valmistuu elokuun lopussa 35 uutta asumisoikeusasuntoa.

Matinkylän puretun ostoskeskuksen paikalle on rakentunut Asuntosäätiön kahdeksankerroksinen asumisoikeuskohde. Matinkatu 22:ssa on 35 asumisoikeusasuntoa, joihin pääsee muuttamaan elokuun lopussa. Asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä neliöihin. Kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet ja ensimmäisen kerroksen asunnoissa terassit.

”Matinkatu 22 sijaitsee erinomaisella paikalla aivan metroaseman naapurissa, Ison Omenan monipuolisten palveluiden äärellä. Asuntoihin on ollut hyvin kysyntää erityisesti kaksioiden ja pienten kolmioiden osalta. Muutama isompi asunto odottaa vielä asukkaita”, kertoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.

Matinkatu 22:n rakentajana on toiminut Pohjola Rakennus, ja suunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Sarc Oy.

Asuntosäätiöltä valmistuu elokuun lopussa ensimmäistä kertaa asuntoja myös Siuntioon. Siuntion rautatieaseman tuntumassa sijaitsevassa kohteessa on 50 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa, joista kaikki on vuokrattu.

Asuntojen haku Asuntosäätiön verkkosivujen kautta: www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiön kaikki uudiskohteet »

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Turkka Keravuori
rakennuttamisjohtaja
020 161 2272
turkka.keravuori@asuntosaatio.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

020 161 2400http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme lähes 18 000 kotia 31 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli lähes 200 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.

asuntosaatio.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye