Wanha Satama

ATERIA 2015 Myös julkinen ruokapalvelu edellyttää vastuullisuutta

Jaa
Vastuullisuus nousee keskipisteeksi myös julkisessa ruokahuollossa. Julkisen ruokapalvelun tarjoama ravinto koskettaa valtaisaa määrää suomalaisia joka viikko ja kuluttajien vaatimukset siirtyvät myös ateriapalveluiden tarjontaan. ATERIA 2015 –tapahtuma on ammattilaispäivä, joka järjestetään jo 9. kertaa Helsingin Wanhassa Satamassa. ATERIA 2015 -tapahtumassa kohtaa vuosittain yli 600 julkisen ruokahuollon ammattilaista ja noin 35 näytteilleasettajaa.

Miksi suomalainen possu saa pitää saparonsa

Vastuullisen sianlihan tuotannon Laatuvastuu-hanke etenee julkisen ruokapalvelun piiriin. Uuden hankintalain myötä myös julkinen ruokapalvelu voi hyödyntää kriteeristöjä vastuullisesti tuotetun lihan hankinnassa. 

- Työ on kuitenkin vasta alussa, vaikka julkiset hankintaorganisaatiot ovatkin pyytäneet käytännön ehdotuksia miten kriteeristöjä voi hyödyntää kilpailutuksissa. Vasta nyt tuodaan ensimmäistä kertaa julkisesti kriteeristöjä lihaan liittyen, missä huomioidaan, että liha tulee valvotun ja sertifioidun tuotannon piiristä, huomauttaa Laatuvastuu-hankkeen ohjelmapäällikkö Antti Lauslahti.

- Suomalainen laatuvastuujärjestelmä on ainutlaatuinen. Missään muualla maailmassa ei ole vastaavaa mallia näin laajasti valvoa, kuin laatuvastuu on, kertoo Antti Lauslahti. Laatujärjestelmän piiristä ostaminen on aina turvallisinta, koska epäkohtiin puututaan, kun niitä nousee esiin. Toimintamallit ovat jo olemassa. 

Paras tunniste vastuullisessa sianlihan tuotannossa on heiluva saparo. Jatkossa hankintaorganisaatio voi edellyttää kriteerinä, ettei sikojen häntiä saa olla typistetty, sillä saparo on possun hyvinvoinnin indikaattori.

Kaisaniemen ala-asteen kouluruoka-agentit nostavat kouluruuan arvostusta

Kaisaniemen ala-asteelta Helsingissä löytyy oiva esimerkki toimivasta kouluruokailun kehittämisestä. Oppilaat ja opettajat ovat aktiivisesti mukana uudenlaisessa agenttitoiminnassa. Projektikoordinaattori, kotitalousopettaja Minttu Virkki haastattelee Ateria 2015 -tapahtuman puheenvuorossaan opettajaa ja muutamaa oppilasta Kaisaniemen ala-asteelta heidän ravintolatoimikuntansa toiminnasta. 

- Yhteistyö ruokapalveluihmisten, oppilaiden ja opettajien kesken nostaa heti kouluruokailun arvostusta kaikilla tavoin, kertoo projektikoordinaattori Minttu Virkki Ruokatietoyhdistyksestä. 

- Kouluruokailu on kokonaisuus alkaen ruokakulttuurista ja päätyen viestintää koteihin saakka. Kaikki voivat osallistua kehittämiseen, Virkki lisää.

Ohjelmapoimintoja:

Vastuullisemmin tuotettua sianlihaa - Laatukriteerit hankinnoissa

laatuvastuu-ohjelmapäällikkö Antti Lauslahti klo 12.20 – 12.40

Markkinoilla olevat geenimuunnellut raaka-aineet, nyt ja tulevaisuudessa    

erikoistutkija Annikki Welling, Evira klo 14.00 – 14.20

Oppilaat mukaan kouluruokailun kehittämiseen 

ruokakasvatuksen projektikoordinaattori, kotitalousopettaja Minttu Virkki klo 14.30 – 14.50

Tapahtumaan on vapaa pääsy, median ilmoittautuminen ja akkreditointi tapahtuu paikan päällä infopisteessä.

Lisätiedot:

tuottaja Anu Turkia, gsm 050 550 5197, anu.turkia@wanhasatama.com

www.julkinenateria.fi / www.wanhasatama.com

ATERIA 2015 järjestetään Helsingin Wanhassa Satamassa (Pikku Satamakatu 3-5) tiistaina 3.11.2015 klo 8.30-16. Tapahtuma on suunnattu julkisen sektorin ruokahuollon ja sopimusruokailun ammattilaisille. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anu Turkia
tuottaja
puh. 050 550 5197
anu.turkia@wanhasatama.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wanha Satama
Wanha Satama
Pikku Satamakatu 3-5
00161 Helsinki

+358 (0)40 450 3180http://www.wanhasatama.com
Wanhassa Satamassa järjestetään päättäjille ja asiantuntijoille kohdennettujen ammattita-pahtumien lisäksi ulkopuolisten tapahtumajärjestäjien messuja sekä pienempiä asiakastilaisuuksia, juhlia, kongresseja ja kokouksia. Kävijöitä Wanhassa Satamassa on vuosittain noin 150 000. Wanha Satama kuuluu Suomen Messut -konserniin, joka on alansa ehdoton markkinajohtaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wanha Satama

Teknologia löytää tiensä keittiötyöhön ja julkiseen ruokapalveluun6.11.2017 07:28:52 EET | Tiedote

Digitalisaation hyödyntäminen ja eKeittiö ovat pian tosiasioita myös keittiötyön arjessa. Tuottava ja tehokas ammattikeittiö -hankkeen tavoitteena on kehittää ammattikeittiössä tehtävää työtä niin, että työprosessit tehostuvat ja kevenevät. Hanke on esillä myös Ateria-tapahtumassa. Julkisen ruokapalvelun ammattilaisille kohdistettu Ateria 2017 -tapahtuma avautuu klo 8.30 tiistaina 7.11.2017 Helsingissä Wanhassa Satamassa.

Korjaus päivämäärään: Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 7.2.20176.2.2017 12:08:50 EET | Tiedote

Edellisessä tiedotteessa oli virhe päivämäärässä, pahoittelut. Oikea päivämäärä on 7.2.2017. Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.

Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 3.2.20176.2.2017 11:51:10 EET | Tiedote

Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.

Korjausrakentamisen ammattilaiset kohtaavat KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 -tapahtumassa 3.2.20174.2.2016 14:00:17 EET | Tiedote

Helsingin Wanhassa Satamassa jo kahdeksatta kertaa järjestettävässä KORJAUSRAKENTAMINEN 2017 – tapahtumassa paneudutaan tänä vuonna mm. allianssisopimuksiin ja taloyhtiön peruskorjauksiin. Tapahtumassa on tarjolla aamupäivällä hanke-esittelyjä sekä tietoiskuja ja iltapäivästä on vuorossa kolme kohdennettua seminaarikokonaisuutta isännöitsijöille ja taloyhtiöille, rakennuttajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille ja arkkitehdeille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye