Attendo

Attendo avaa Turkuun uuden työterveystoimipaikan

Jaa

Attendo avaa 7. joulukuuta uuden työterveystoimipaikan Turun keskustassa Kauppiaskatu 11:ssa, jossa toimii jo ennestään Attendon hammaslääkäripalvelut. Turun työterveyspalvelut ovat uusien asiakkaiden sekä jo olemassa olevien Attendon Lounais-Suomen työterveysasiakkaiden käytettävissä.

Attendo avaa 7. joulukuuta uuden työterveystoimipaikan Turun keskustassa Kauppiaskatu 11:ssa, jossa toimii jo ennestään Attendon hammaslääkäripalvelut. Turun työterveyspalvelut ovat uusien asiakkaiden sekä jo olemassa olevien Attendon Lounais-Suomen työterveysasiakkaiden käytettävissä. Attendolla on esimerkiksi Loimaalla ja lähialueilla työterveyshuollossa lähes 10 000 työntekijäasiakasta. Loimaalla Attendo on toiminut vuodesta 2015 lähtien, jolloin se voitti kaupungin työterveyshuollon kilpailutuksen. Työt ovat sujuneet mallikkaasti, ja vuoden 2016 asiakastyytyväisyyskyselyssä Attendon työterveyshuolto sai asiakkailta arvosanan 4,8 asteikolla 1-5. 

- Monipuolisille, oikea-aikaisille ja kustannustehokkaille työterveyshuollon palveluillemme on yhä kysyntää ja tarvetta. Lisäksi moni nykyisistä asiakkaistamme asuu Turussa, joten on selvä, että haluamme palvella mahdollisimman hyvin alueella ja aloitamme toiminnan myös Turussa, sanoo asiakkuuspäällikkö Anne Kokkala Attendon työterveyspalveluista.

Turun toimipaikka tarjoaa työterveyslääkärin ja -hoitajan palvelujen lisäksi työterveyspsykologin ja työfysioterapeutin palvelut. Palvelut ovat myös yksityisasiakkaiden käytettävissä. Ajanvaraus Lounais-Suomen työterveyshuollon toimipaikoissa tapahtuu keskitetysti numerosta 02 7764 100.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anne Kokkala
asiakkuuspäällikkö, Attendo työterveyshuolto
p. 050 599 9531
anne.kokkala@attendo.fi

Tietoja julkaisijasta

Attendo
Attendo
PL 750
00181 HELSINKI

030 634 2000http://www.attendo.fi/

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa.  Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on yli 20 000 työntekijää noin 500 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Hajanaisesta toiminnasta tehokkaaseen tekemiseen - monialainen päihdetyö perusterveydenhuollossa9.1.2018 09:52Tiedote

Terveysasemilla asioi paljon erilaisia päihdepotilaita. ”Esimerkiksi alkoholiongelmaisten ja lääkeaineiden väärinkäyttäjien kohtaaminen kuuluu terveysasemien arkeen”, kertoo Attendon päihdepalveluiden vastuulääkärinä toimiva Harri Seppälä. Päihteiden ongelmakäyttö on niin mittava kansanterveydellinen ja -taloudellinen asia, että sen käsittelyyn tarvitaan koko sote-koneisto.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme