Työeläkeyhtiö Elo

Aune, Risto, Rami ja Rousku eivät kesälomaa kaipaa

Jaa
Ohjelmistorobotiikka on ollut työeläkeyhtiö Elossa käytössä täysipainoisesti vuodesta 2015. Robotit ovat jo lyhyenä käyttöaikanaan poistaneet aikaa vieviä rutiinitöitä ja mahdollistaneet aiemmin työmäärän vuoksi mahdottomia testaustöitä ja tarkistuksia.

Robotiikan hyödyntäminen on edennyt alun kokeiluvaiheesta usean robotin tuotantokäyttöön erilaisissa prosesseissa. Elon kokemusten mukaan robotiikan käyttöönotossa olennaista on tunnistaa robotisoinnille soveltuvat prosessit. Tällöin robotisoinnista saadaan suurimmat kustannussäästöt, lähinnä työajan säästymisen muodossa.

- Mitä suoraviivaisempi prosessi on, sitä nopeammin ja helpommin sen voi toteuttaa robotilla, toteaa matemaatikko Jukka Peltola.

Robotit toistamaan rutiineja

Elossa robotteja käytetään erityisesti järjestelmistä tai selainsovelluksista haettavan tiedon jatkotyöstämiseen.

- Aune avaa selaimia ja järjestelmiä, navigoi sivuilla klikkailemalla sekä lukee, kirjoittaa ja tallentaa tietoa. Tiedon haun ja päivittämisen jälkeen Aune ilmoittaa ihmiskäsittelijälle suorittaneensa ammatillisen kuntoutuksen prosessiin liittyvän tehtävän loppuun, kertoo järjestelmäasiantuntija Harto Koski.

- Aune hoitaa prosessin huomattavasti ihmiskäsittelijää tehokkaammin. Prosessi on yksinkertainen ja sisältää mekaanista tekemistä. Aune hoitaa hymyssä suin tehtävän, joka ihmiskäsittelijälle olisi puuduttavaa toistoa, Harto Koski jatkaa.

Risto auttaa Elon perintätoimintoa hakemaan tietoja kahdesta eri järjestelmästä, korkouttaa euromääriä ja hakee tiedostoista yhteystietoja. Rami puolestaan aktivoi asiakkaita lähettämään ansioilmoituksia Eloon.

- Rousku on ohjelmoitu selaamaan internettiä ja on kolmen vuoden käyttöaikana auttanut hyvin erilaisissa tehtävissä kuten päivittänyt asiakas- tai vakuutustietoja järjestelmiin sekä testannut laskureita ja verkkopalveluita, kertoo Jukka Peltola.

Robottia ei Elossa ajatella ihmisenä tai ihmistyöntekijän korvaajana, vaan se tekee toistuvia, kaavamaisia rutiinitöitä sille opetetuin säännöin. Kuitenkin ihmisnimellä kutsuminen helpottaa robotin upottamista päivittäiseen työhön ja tekee siitä helpommin lähestyttävän.

Elossa robotit ovat jo lyhyenä käyttöaikanaan poistaneet aikaa vieviä rutiinitöitä ja mahdollistaneet aiemmin työmäärän vuoksi mahdottomia testaustöitä ja tarkistuksia. Harkintaa ja erityisosaamista vaativat tilanteet hoitavat jatkossakin Elon asiantuntijat. Robotit hoitavat tehtäviä, jotka ovat ihmisten makuun liian tylsiä ja jättävät ihmisille aikaa mielenkiintoisimpiin tehtäviin lisäten näin työtyytyväisyyttä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jukka Peltola, matemaatikko, puh. 020 703 5227
Harto Koski, järjestelmäasiantuntija, puh. 020 703 5959

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye