Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Autobarometri: Suomalaisten halu hankkia sähkö-, kaasu- tai hybridiauto kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa – dieselin suosio edelleen laskussa

Jaa
Suomalaisista jopa 31 prosenttia on valmis hankkimaan sähkö-, kaasu- tai hybridiauton, kertoo Danske Bankin Autobarometri 2019. Auton hankkimista jarruttavat hinta, puuttuvat latauspisteet, huoli ajosäteestä ja epäselvyys politiikasta. Autoilun suosio on yleisesti loivassa kasvussa.

Suomalaisilla teillä kulkee pian merkittävästi enemmän sähkö-, kaasu- ja hybridiautoja, mikäli suomalaisten suunnitelmat realisoituvat autokaupoissa. 31 prosenttia autoilevista tai auton hankintaa suunnittelevista suomalaisista pitää todennäköisenä tai melko todennäköisenä, että heidän seuraava autonsa kulkee uudenlaisella käyttövoimalla.

Tieto käy ilmi Danske Bankin teettämästä Autobarometri 2019 –kyselytutkimuksesta.

”Olemme kysyneet Autobarometrissa tätä kysymystä vuodesta 2015 asti. Koskaan aiemmin kiinnostus sähkö-, kaasu- ja hybridiautoihin ei ole kasvanut näin paljon vuodessa. Halu hankkia tuollainen auto on kaksinkertaistunut vuodesta 2015”, sanoo Danske Financen johtaja Altti Kuuri.

Miehet hankkisivat uudenlaisen auton naisia todennäköisemmin. Ikäryhmistä varmimpia hankkijoita ovat 36-45-vuotiaat. Uudellamaalla hankintatodennäköisyys on selvästi suurempi kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Uudenlaisella käyttövoimalla kulkevat autot kiinnostavat niiden matalien päästöjen ja edullisten polttoainekustannusten takia.

Yli puolet suomalaisista kertoo hankkivansa uudenlaisen auton erittäin epätodennäköisesti. Tärkeimmät syyt olla hankkimatta uudenlaisella käyttövoimalla kulkevaa autoa liittyvät hintaan, rajalliseen toimintamatkaan ja latauspisteiden saatavuuteen, jotka ilmoittivat syyksi yli 60 prosenttia.

45 prosenttia auton hankintaa suunnittelevista myös kertoo lykänneensä auton hankintaa, koska poliittinen keskustelu erilaisten käyttövoimien kohtelusta on epäselvää.

”Tuloksista voi päätellä, että suomalaisten usko sähkö- ja kaasuautoja tukevaan infrastruktuuriin on heikko. Samalla poliittisen keskustelun kierrokset lisäävät epävarmuutta. Autoilijat tarvitsevat siis selkeitä päätöksiä poliitikoilta, onko esimerkiksi tulossa joitain taloudellisia etuja liittyen infraan tai ajoneuvoihin”, Kuuri sanoo.

Dieselin suosio laskussa

Uusien käyttövoimien suosion kasvu näyttää tulevan perinteisten polttomoottoreiden kustannuksella. Kyselyyn vastanneista yli kaksi kolmasosaa liikkuu omalla autolla. Tällä hetkellä ylivoimaisesti yleisin on bensiiniauto, jollainen on noin kahdella kolmanneksella autoilijoista. Diesel-auto on 29 prosentilla ja vaihtoehtoinen käyttövoima viidellä prosentilla.

Seuraavan auton käyttövoimaa ei osannut sanoa viidennes vastaajista. Osa sekä bensiini- että diesel-autojen omistajista on siirtymässä muihin käyttövoimiin, mutta erityisen usea suunnittelee luopuvansa diesel-autosta. Nyt dieselillä ajavista vain 37 prosenttia arvioi seuraavan autonsa käyttövoiman olevan diesel.

”Diesel on kärsinyt siitä, että päästöistä puhuttaessa usein menee sekaisin pienhiukkas- ja hiilidioksidipäästöt. Vanhoissa diesel-autoissa pienhiukkaset olivat ongelma, mutta uusissa autoissa diesel palaa puhtaammin. Uudet dieselit ovat usein vähäpäästöisempiä kuin bensiiniautot, ja kannattaa myös huomata, että suuri joukko autotehtaita panostaa edelleen dieseleihin.”

Autobarometrin mukaan yli 20 prosenttia suomalaisista unelmoi nyt uudesta autosta. Autosta unelmointi on pysynyt samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Suomalaisten autoiluinto näyttää yleisesti olevan kasvussa, sillä 64 prosenttia vastanneista aikoo jatkossa liikkua omalla autolla. Vuotta aiemmin tämä luku oli 60 prosenttia.

Lisätietoa tutkimuksesta

  • Sähkö-/ kaasu-/ hybridiauton hankintatodennäköisyys on jatkanut kasvuaan. Nyt 31 prosenttia vastasi, että hankkisi tällaisen auton melko tai erittäin todennäköisesti seuraavaksi autokseen (21 prosenttia v. 2017 ja 25 prosenttia v. 2018).
  • Seuraavan auton käyttövoima olisi todennäköisimmin bensiini (43 prosenttia). Tällä hetkellä bensiinikäyttöisellä autolla ajavista 57 prosenttia valitsisi seuraavaksikin autokseen bensiinikäyttöisen. Dieselkäyttöisellä ajavista saman käyttövoiman valitsisi sen sijaan vain 37 prosenttia. Hybridin todennäköisyys oli tässä tutkimuksessa hieman suurempi kuin dieselin.
  • Auton hankinnasta unelmoi tämän tutkimuksen mukaan 22 prosenttia suomalaisista ja 24 prosenttia auton jo omistavista. Autosta unelmoivat eniten miehet, alle 56-vuotiaat, ylemmät toimihenkilöt, opiskelijat, suurituloiset ja lapsiperheelliset.
  • Kaikista vastanneista 64 prosenttia aikoo autoilla omalla tai työsuhdeautolla viiden vuoden kuluttua. Oman auton omistamisen jälkeen yleisin vaihtoehto (17 prosenttia) on lopettaa autoilu kokonaan ja siirtyä julkiseen liikenteeseen tai jatkaa sen käyttöä.
  • Tiedot kerättiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa. Kysymyksiin, joissa ei tarvinnut omistaa autoa tai olla hankkimassa sellaista, vastasi 1466 vastaajaa ja auton hankintaan liittyviin kysymyksiin 1074 vastaajaa.
  • Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 21-79-vuotiaat suomalaiset miehet ja naiset. Aineisto on painotettu sukupuolen, iän ja asuinpaikkakunnan mukaan väestöjakaumaa vastaavaksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Altti Kuuri, johtaja, Danske Finance, altti.kuuri@danskebank.fi, 050 422 0951

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye