Automaatiosta apua koronan testausruuhkiin – Laitteita ja reagensseja riittää sekä koronaviruksen että vasta-aineiden testaustarpeisiin

Jaa

Turussa toimiva terveysteknologian yritys PerkinElmer, Wallac Oy kertoo tuottamiensa testaustarvikkeiden riittävän hyvin kotimaan kasvaviin koronatestaustarpeisiin. PerkinElmer on keväästä lähtien kasvattanut merkittävästi tuotantoaan Turussa vastatakseen koronapandemian aiheuttamaan testaustarpeen kasvuun niin Suomessa kuin muualla maailmassa. PerkinElmer, Wallac nostaa edelleen kapasiteettiaan ja on palkkaamassa 50 uutta henkilöä laitteiden ja reagenssien valmistukseen.

PerkinElmer, Wallac Oy valmistaa Turussa laitteita ja reagensseja virustestaukseen.
PerkinElmer, Wallac Oy valmistaa Turussa laitteita ja reagensseja virustestaukseen.

– Meillä on tarjolla kaikki mitä tarvitaan niin virustestaukseen kuin vasta-ainetestaukseen aina näytteenotosta RNA:n eristämiseen ja analysointiin. Viime mainittua voidaan haluttaessa tehostaa automaatiolla, jolloin arvokasta osaamista vapautuisi ruuhkien purkamiseen, sanoo PerkinElmer, Wallac Oy:n toimitusjohtaja Petri Kallio. 

– Kun testauskapasiteettia on riittävästi näytteiden sujuvaan käsittelyyn, herkkyydeltään ja tarkkuudeltaan luotettavan tuloksen viruksen PCR-testistä saa noin neljässä tunnissa.

PerkinElmerin Turun tuotannosta yli 90 prosenttia menee vientiin. Se on osa maailman johtaviin terveysteknologian yrityksiin kuuluvaa 2,9 miljardin dollarin liikevaihdon PerkinElmer-konsernia, joka on sitoutunut innovoimaan entistä terveempää maailmaa. Yhtiö kehittää instrumentteja, testejä ja ohjelmistoja tieteen, tutkimuksen ja terveydenhoidon käyttöön vastatakseen näiden tärkeimpiin haasteisiin.

Hajautettuun näytteenottoon sopiva vasta-ainetesti   

PerkinElmer julkisti heinäkuussa 2020 sormenpäästä otettavaan niin sanottuun kuivaverinäytteeseeen (DBS) perustuvan vasta-ainetestinsä koronaviruksen eli SARS-CoV-2:n pisimpään veressä säilyvälle vasta-aineelle IgG:lle. PerkinElmerin analytiikka-alusta mahdollistaa noin 4000 näytteen käsittelyn päivässä. Tuotteella on CE-IVD-merkintä.

Näyte voidaan ottaa sormenpäästä ja paperille kuivatettuna se säilyy huoneenlämmössä. Menetelmä mahdollistaa sekä hajautetun näytteenoton että suuren suorituskyvyn vasta-ainetestauksen, jolla voidaan selvittää testattavan henkilön mahdollista immuniteettia.

–      Filtteripaperille kuivattuja verinäytteitä on käytetty laajoissa väestötason seulontaohjelmissa jo vuosikymmeniä. Vasta-ainetestausta voidaan tehdä samalla teknologialla, jolla Suomessakin seulotaan vakavia sairauksia vastasyntyneiden verestä, PerkinElmerin seulontatuotteista vastaava johtaja Petra Furu sanoo.

Verinäytteestä tehtävät testit tunnistavat vasta-aineita, jotka muodostuvat sen jälkeen, kun immuunireaktio taudinaiheuttajalle on tapahtunut. Testien avulla voidaan saada selville, onko henkilölle kehittynyt vastustuskykyä virukselle. Tutkijat selvittävät edelleen, kuinka kauan vasta-aineet säilyvät veressä ja antavatko ne suojaa COVID-19-virusta vastaan.

Näiden laitteistojen käyttöä voisi suurimpien COVID-19-testaustarpeiden jälkeen laajentaa muiden infektioiden sekä vastasyntyneiden vakavien sairauksien oikea-aikaiseen seulontaan. Tarve niin SARS-CoV-2-viruksen kuin sen vasta-aineiden testaamiseen jatkuu joka tapauksessa vielä pitkään. 

–      Edes läpimurto rokotteiden kehittämisessä ei poista tarvetta laajamittaiseen testaamiseen, Furu toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Petri Kallio
Diagnostiikkajohtaja Petra Furu
Yhteystiedot Executive Assistant Tarja Rintalan kautta, puh. 040 8455719

Kuvat

PerkinElmer, Wallac Oy valmistaa Turussa laitteita ja reagensseja virustestaukseen.
PerkinElmer, Wallac Oy valmistaa Turussa laitteita ja reagensseja virustestaukseen.
Lataa
PerkinElmer, Wallac Oy nostaa tuotantokapasiteettiaan Turussa vastatakseen kasvaviin koronatestausmääriin.
PerkinElmer, Wallac Oy nostaa tuotantokapasiteettiaan Turussa vastatakseen kasvaviin koronatestausmääriin.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

PerkinElmer Wallac Oy
Mustionkatu 6
20750 Turku

02 267 8111https://www.perkinelmerfinland.fi

PerkinElmer, Wallac Oy on osa maailman johtaviin terveysteknologian yrityksiin kuuluvaa 2,9 miljardin dollarin liikevaihdon PerkinElmer-konsernia, joka on sitoutunut innovoimaan entistä terveempää maailmaa. Yhtiö kehittää instrumentteja, testejä ja ohjelmistoja tieteen, tutkimuksen ja terveydenhoidon käyttöön vastatakseen näiden tärkeimpiin haasteisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta PerkinElmer Wallac Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme