Avain

Avain julkaisee Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -teoksen selkokielellä

Jaa

Kari Hotakaisen kirjoittama Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala) on käännetty jo usealle kielelle. Avain julkaisee teoksen ensi syksynä selkokielellä.

kansi: Kari Hotakainen_Tuntematon Kimi Räikkönen_selkomukautus Hanna Männikkölahti
kansi: Kari Hotakainen_Tuntematon Kimi Räikkönen_selkomukautus Hanna Männikkölahti

Tuntematon Kimi Räikkönen oli viime vuoden kirjamyynnin supertähti. Lukijoita laajasti kiinnostavaa kirjaa formulatähti Kimi Räikkösen elämästä ja urasta myytiin yhteensä lähes 200 000 kappaletta ja se palkittiin Vuoden urheilukirja 2018 -palkinnolla. Kansainvälisestikin kiinnostava teos on käännetty jo usealle kielelle. Avain julkaisee kirjan ensi syksynä ja sen mukauttaa selkokielelle Hanna Männikkölahti.

- On upeaa, että voimme tuoda teoksen luettavaksi kaikentasoisille lukijoille. Laadukkaasti mukautettu selkokieli on miellyttävää luettavaa ja tavoittaa paitsi lukivaikeuksista kärsivät, maahanmuuttajat ja ikääntyneet, myös ne, jotka eivät muuten meinaa saada lukemisesta otetta. Tuntematon Kimi Räikkönen voisikin olla erinomainen lukuhimon herättäjä vaikka nuoremmille formulafaneille, ehdottaa Avaimen kustannuspäällikkö Tiina Aalto.

Kari Hotakainen (s. 1957) on suomalainen kirjailija. Hän seurasi vuoden ajan Kimi Räikkösen elämää ja haastatteli ihmisiä, jotka tuntevat Kimin. Ennen Kimin tapaamista Kari Hotakainen ei tiennyt autourheilusta juuri mitään.

Kimi Räikkönen (s. 1979) on suomalainen Formula 1 -kuljettaja. Hän on kotoisin Espoosta, mutta asuu tällä hetkellä Sveitsissä vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.
Kimi Räikkönen tunnetaan miehenä, joka ei puhu paljon. Nyt hän on puhunut.

Selkokieli on yleiskieltä helpompaa, yksinkertaistettua suomen kieltä. Selkokielinen kirjallisuus on suunnattu kaikille niille, joille yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on hankalaa. Avain on tehnyt pitkäjänteistä työtä selkokirjallisuuden kustantajana. Kustantamo palkittiin työstään Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla syksyllä 2017.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja arvostelukappaleet

Avain, kustannuspäällikkö Tiina Aalto, tiina.aalto@avain.net
Selkomukauttaja Hanna Männikkölahti, hanna.mannikkolahti@gmail.com

arvostelukappaleet: info@avain.net

Kuvat

kansi: Kari Hotakainen_Tuntematon Kimi Räikkönen_selkomukautus Hanna Männikkölahti
kansi: Kari Hotakainen_Tuntematon Kimi Räikkönen_selkomukautus Hanna Männikkölahti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Avain
Avain
Työpajankatu 13 A
00580 Helsinki

09 5840 440https://avain.net/

Avain on kotimaiseen laatukirjallisuuteen keskittynyt kirjakustantamo. Kustantamo on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä. Avain kustantaa aktiivisesti selkokielistä kirjallisuutta ja se palkittiin syksyllä 2017 Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä. Avain kustantaa kirjoja myös tilaustöinä yrityksille ja muille yhteisöille. Kirjastopalvelu on osa Booky Groupia, johon kuuluvat myös Booky.fi Oy, Ostinato Oy ja Porvoon Kirjakeskus Oy.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Avaimen kirjat keväällä 20206.11.2019 12:23:26 EETTiedote

Avaimen kevään 2020 uusien teosten joukossa on tietokirjoja vanhemmuudesta, seksuaalisuudesta, kahvilakulttuurista, rauhanturvaajien arjesta ja kaunokirjallisuudesta. Lapsille ilmestyy kauniisti kuvitettu runoteos Kuutarhuri sekä tietokirjat tehdaskaupunkien lasten arjen historiasta sekä kuvakirja ötököistä. Keväällä julkaistaan myös valikoima selkokirjallisuutta: tunnettujen romaanien selkomukautuksia, merkittävien kotimaisten runojen kokoelma, tietokirjallisuutta nuorten maahanmuuttajien kokemuksista Suomessa ja mullistavien keksintöjen historiaa.

KUTSU: Neulo poika, neulo - Knits inspired by Tom of Finland -kirjan julkistamistilaisuus ti 22.10. Oodissa18.10.2019 10:43:02 EESTKutsu

Tule tutustumaan tekstiilitaiteilija Marjukka Vuorisalon ja valokuvaaja Marjo Von Bellin uutuuskirjan Neulo poika, neulo – Knits inspired by Tom of Finland neulemalleihin ja kuulemaan vinkit syksyn neuletöiden tekemiseen. Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään keskustakirjasto Oodin Kirjataivaassa (3.krs, Töölönlahdenkatu 4, Helsinki) klo 17:00-19:00.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme