Kangasala-talo Oy

Avanti! Kamariyhtye konsertoi Kangasala-talossa

Jaa
Suomen maineikkain kamarimusiikkiorkesteri Avanti! saapuu konsertoimaan Kangasala-taloon keskiviikkona 3.10.2018 klo 19.
Kangasala-talon konsertin solistina soittaa Kari Kriikku, klarinetti, Kuva Marco Borggreve
Kangasala-talon konsertin solistina soittaa Kari Kriikku, klarinetti, Kuva Marco Borggreve

Kaikkien aikojen klassikot -konsertissa Avanti! soittaa klassikkojen klassikoita barokin, romantiikan, jazzin ja kansanmusiikin genreistä. Juonnetun konsertin lopuksi pihvinä kuullaan György Ligetin jousikvartetto nro 1.

Konsertti on osa Avantin, UMOn ja FiBOn yhteistä AUF-sarjaa, joka esitetään Kangasala-talossa vuoden 2018 aikana. Eri tyylilajeja edustavat huippuorkesterit kutsuvat kuulijoita konsertteihin tutustumaan monenlaisiin musiikillisiin makupaloihin.

Avanti! (ital. Eteenpäin!) on suomalainen kamariorkesteri, jonka perustivat Esa-Pekka Salonen ja Jukka-Pekka Saraste vuonna 1983. Orkesterin kokoonpano vaihtelee jousikvartetin ja sinfoniaorkesterin välillä tilanteesta riippuen, lähtökohtana on itse musiikki eikä orkesterin kokoonpano.

Avanti! syntyi tarpeesta korkealaatuiseen yhteismusisointiin muusikoiden kesken, sekä tietoisuudesta siitä, että suuri osa nykymusiikista ja muusta harvoin kuullusta ohjelmistosta saattaisi muutoin jäädä soittamatta.

Kangasalan konsertin toteutuminen varmistui, kun Avantin toiminta on päässyt jatkumaan Opetus- ja kulttuuriministeriö selvitettyä orkesterin valtionosuusrahoitusta kevään aikana.

Kangasala-talon konsertissa esiintyvät Anna-Leena Haikola, viulu; Eriikka Maalismaa, viulu; Tuula Riisalo, alttoviulu ja Mikko Ivars, sello; Jouko Laivuori, piano; sekä solistina Kari Kriikku, klarinetti.

Konsertin lipunmyynti alkaa su 17.6. klo 11.

Avanti! Kamariyhtye: Kaikkien aikojen klassikot Kangasala-talossa ke 3.10.2018 klo 19. Liput Kangasala-talolta 22/20/10 €, Lippu.fi 24,50/22,50/12,50 € + toimitusmaksut

Kangasala-talon Syksyn klassiset -sarjalipun myynti alkaa sunnuntaina 17.6.2018 klo 11. Sarjalippu sisältää kolme konserttia: Matkalla Roomaan ti 28.8.2019, Avanti! Kamariyhtye: Kaikkien aikojen klassikot ke 3.10.2018 ja Suomalaisen barokkiorkesterin Il prete rosso – Punainen pappi ke 21.11.2018. Sarjalipun hinta on Kangasala-talolta ostettuna 47/43 €, Lippu.fi 50,50/46,50 € + toimitusmaksut.

Lisätiedot ja haastattelut:

Annika Mustonen
Toiminnanjohtaja, Avanti! Kamariorkesteri
+358 50 5810409
annika.mustonen@avantimusic.fi

Riikka Herrala
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Kangasala-talo Oy
050 300 1391
riikka.herrala@kangasala-talo.fi

Avainsanat

Kuvat

Kangasala-talon konsertin solistina soittaa Kari Kriikku, klarinetti, Kuva Marco Borggreve
Kangasala-talon konsertin solistina soittaa Kari Kriikku, klarinetti, Kuva Marco Borggreve
Lataa
Avanti! Kamariyhtye konsertoi Kangasala-talossa lokakuussa. kuva Marco Borggreve
Avanti! Kamariyhtye konsertoi Kangasala-talossa lokakuussa. kuva Marco Borggreve
Lataa
Vuonna 2015 avattu Kangasala-talo sijaitsee Kangasalan keskustassa. Palkitun rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen. kuva, Tuomas Uusiheimo.
Vuonna 2015 avattu Kangasala-talo sijaitsee Kangasalan keskustassa. Palkitun rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen. kuva, Tuomas Uusiheimo.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasala-talo Oy
Kangasala-talo Oy
Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala

040 773 0148http://www.kangasala-talo.fi/

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasala-talo Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye