Avène

Avènen uusi tuotesarja parantaa atoopikon elämänlaatua

Jaa
Apteekkikosmetiikan edelläkävijä Avéne-ihonhoitosarja täydentyy lokakuun alussa kolmella upealla innovatiivisella tuotteella, jotka mullistavat atooppisen ja kutiavan ihon hoidon sekä parantavat atoopikon elämänlaatua huomattavasti. Samalla Suomen markkinoille saadaan maailmalla ylistetty ja palkittu XeraCalm A.D -hoitotuotelinja.
Ihon kutinan lieventäminen parantaa atoopikon ja koko tämän perheen elämänlaatua kaikin puolin.
Ihon kutinan lieventäminen parantaa atoopikon ja koko tämän perheen elämänlaatua kaikin puolin.

Atooppinen ihottuma on yleistynyt viime vuosikymmeninä hurjasti. Atooppinen ihottuma on krooninen tai jatkuvasti uusiutuva tulehdus ihossa, jota esiintyy yleisimmin vauvoilla sekä lapsilla, mutta myös aikuisilla. Tällä hetkellä kuivasta, hilseilevästä ja kutiavasta ihosta kärsii jopa miljoona suomalaista. Kyseessä on myös vahvasti periytyvä sairaus.

Vähentää kutinaa 97 prosenttia

Atopian kiusallisin ja erityisesti lapsiperheiden arkea hankaloittava oire on ihon kova kutina. Uutuustuotteet Avène XeraCalm A.D Lipid-Replenishing Cleansing Oil -puhdistusöljy, Avène XeraCalm A.D Lipid-Replenishing Balm -balsamihoitovoide sekä Avène XeraCalm A.D Lipid-Replenishing Cream -hoitovoide sisältävät uuden innovatiivisen I-modulia®-tehoaineen, joka on peräisin Avène-terveyslähteen vedestä.

­– Tämä erityinen antimikrobinen tehoaine rauhoittaa kutinaa ja tulehdusta ihossa. Tutkitusti(* se vähentää ihon kutinaa hurjat 97 prosenttia sekä tehokosteuttaa ihoa jopa 48 tuntia, kertoo markkinointipäällikkö Annika Hietanen Oriola Oy:stä.

Enemmän kuin perushoitoa

Avènen XeraCalm A.D -tuotelinjan tuotteet soveltuvat kaikenikäiselle atooppiselle, kutinaan taipuvaiselle ja myös allergiselle iholle aina pienistä vauvoista alkaen. Tuotteet ovat täysin hajusteettomia, parabeenittomia, väriaineettomia sekä alkoholittomia. Molemmat Avène XeraCalm A.D -uutuusvoiteet ovat lisäksi steriilejä ja täysin säilöntäaineettomia.

­– Steriilivoide auttaa, kun pelkkä perushoito ei enää riitä. Puhdas tuote minimoi ihoärsytyksen ja ei-toivottujen reaktioiden riskin. Steriilissä tuotteessa ei ole mikro-organismeja ja patentoitu D.E.F.I.-korkkimekanismi estää hapen ja bakteerien tunkeutumisen voidepakkaukseen koko sen käytön ajan. Myös voidemassa pakataan steriileissä olosuhteissa lääketeollisuuden standardeja noudattaen, Hietanen kertoo.

Avène on tullut maailmalla tunnetuksi apteekkikosmetiikan edelläkävijänä. Lokakuun alussa apteekkeihin saapuvat XeraCalm A.D -tuotelinjan tuotteet ovat enemmän hoidollisia tuotteita kuin kosmetiikkaa. Avène XeraCalm A.D -ihonhoitotuotteilla pyritään vahvistamaan ihon omaa luonnollista suojaa vieraita aineita ja kosteuden haihtumista vastaan. Paras mahdollinen hoitotulos saadaan käyttämällä puhdistusöljyä ennen sopivan hoitovoiteen levittämistä.

XeraCalm A.D -uutuustuotteet

  • Avène XeraCalm A.D Lipid-Replenishing Cleansing Oil (400 ml) on saippuaton, erittäin hyvin siedetty, mieto ja hellävarainen puhdistusöljy. Öljyä käytetään suihkugeelin tapaan tai kylvyssä ja tuote soveltuu myös vauvojen kylpyveteen.
    Suositushinta apteekissa 20,70 euroa.

  • Avène XeraCalm A.D Lipid-Replenishing Cream (200 ml) on steriili hoitovoide, joka  kosteuttaa, ravitsee ja vahvistaa ihoa. Suositushinta apteekissa 20,70 euroa.

  • Avène XeraCalm A.D Lipid-Replenishing Balm (200 ml) on steriili balsamihoitovoide, joka kosteuttaa, ravitsee ja vahvistaa ihoa. Suositushinta apteekissa 20,70 euroa.

(*  Ihon kuivuudesta johtuva kutina. Kliininen tutkimus: toteutettu 32 kohdehenkilöllä, iältään 7 kk – 9 vuotta, tutkimuksen kesto 28 päivää.


Lisätietoja:

Annika Hietanen
Markkinointipäällikkö 
p. 050 429 4909
annika.hietanen@oriola.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markkinointipäällikkö Annika Hietanen
puh. 050 429 4909, annika.hietanen@oriola.fi

Kuvat

Ihon kutinan lieventäminen parantaa atoopikon ja koko tämän perheen elämänlaatua kaikin puolin.
Ihon kutinan lieventäminen parantaa atoopikon ja koko tämän perheen elämänlaatua kaikin puolin.
Lataa
Maailmalla  ylistetty ja palkittu Avène XeraCalm A.D. -hoitotuotelinja on saatavana apteekeista lokakuusta alkaen.
Maailmalla ylistetty ja palkittu Avène XeraCalm A.D. -hoitotuotelinja on saatavana apteekeista lokakuusta alkaen.
Lataa
Uusi Avène XeraCalm A.D. Lipid-Replenishing Cream on täysom steriili hoitovoide kuivalle, atooppiselle, kutinaan taipuvaiselle sekä allergiselle iholle.
Uusi Avène XeraCalm A.D. Lipid-Replenishing Cream on täysom steriili hoitovoide kuivalle, atooppiselle, kutinaan taipuvaiselle sekä allergiselle iholle.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Avène
Avène
Metsänneidonkuja 4
02130 Espoo

0207311120https://www.eau-thermale-avene.fi
Avène on maailmanlaajuisesti tunnettu ranskalainen apteekkikosmetiikkabrändi. Kaikki Avène-tuotteet pohjautuvat ihoa rauhoittavaan ja suojaavaan terveyslähdeveteen, jota saadaan Etelä-Ranskassa Avènen kylässä sijaitsevasta lähdevedestä. Avènen tuotteet soveltuvat erityisen hyvin herkälle iholle, mutta ne hoitavat hellävaraisen tehokkaasti myös normaalia tervettä ihoa ja sopivat siten kaikille. Valmistajana on ranskalainen tunnettu ja luotettava lääkealan yritys Pierre Fabre. Avène-tuotteet ovat saatavana vain apteekista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avène

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye