Helsingin yliopisto

Avioliiton tuhoaja vai lohtu yksinäisyyteen – Seksirobotti herättää tunteita

Jaa
Yhteiskunta digitalisoituu kaikin tavoin. Robotit ja tekoälyjärjestelmät ovat joka päivä suurempi osa arkeamme. Samaan aikaan seksin määrä näyttää vähenevän ainakin länsimaissa. Korvaavatko robotit toisen ihmisen työpaikkojen lisäksi myös makuuhuoneissa?
Kuva: 123rf
Kuva: 123rf

Tällä hetkellä ensimmäiset ihmistä muistuttavat seksirobotit ovat ennakkotilattavissa Kaliforniasta. Niiden on spekuloitu joko lopettavan tai arkipäiväistävän seksikaupan. Ne joko tuhoavat avioliittoja tai maustavat parisuhteita, lohduttavat yksinäisiä tai ruokkivat toksisia käyttäytymismalleja.

– Tunteita ne ainakin herättävät, vaikkei niiltä aitoa vastarakkautta lähitulevaisuudessa saakaan. Yksi usein esitetty kysymys on, onko seksirobotin käyttö pettämistä vai ei, toteaa kognitiotieteen tutkija Mika Koverola.

Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan digitaalisten ihmistieteiden osaston Moralities of Intelligent Machines -tutkimusryhmä on lähestynyt aihetta kokeellisen moraalipsykologian keinoin kahdessa Suomessa tehdyssä laboratoriotutkimuksessa. Koehenkilöitä oli toisessa tutkimuksessa n. 170 ja toisessa 260. He lukivat tarinan, jossa työmatkalla oleva henkilö, joko naimisissa oleva tai sinkku, vierailee bordellissa. Bordelli mainostaa ikkunassaan joko ”Et voi erottaa robottejamme aidoista ihmisistä” tai ”Kaikki työntekijämme ovat aitoja ihmisiä”.

Naimisissa olevan henkilön toimintaa pidettiin kautta linjan tuomittavampana kuin sinkun ja seksirobotin palveluista maksamista vähemmän tuomittavana kuin ihmistyöntekijän. Mitatuista luonteenpiirteistä ja muista taustamuuttujista korkeampi tieteisfiktioharrastuneisuus ennusti vähäisempää tuomitsevuutta seksirobotin käyttöä kohtaan, ja yleisesti konservatiivisuuteen liittyvät piirteet ennustivat korkeampaa tuomitsevuutta kaikkia tarinavariantteja kohtaan. Meille tuntemattomasta syystä ihmiset, joiden inhoreaktio mahdollisiin taudinaiheuttajiin oli voimakas, suhtautuivat hyväksyvämmin seksirobotin käyttämiseen nimenomaan silloin kun tarinan henkilö oli naimisissa.

Tutkimustulosten mukaan seksi seksirobotin kanssa nähdään siis pikemminkin seksinä kuin masturbaationa ja näin ollen naimisissa olevan henkilön kohdalla pettämisenä.

– Jatkotutkimuksissa on tarkoitus selvittää pitääkö tämä paikkansa myös muissa tilanteissa kuin robotin vuokrauksessa ja muiden kuin täysin ihmisenkaltaisten seksirobottien kohdalla, Mika Koverola kertoo.

Tutkimusta on rahoittanut Jane ja Aatos Erkon säätiö. Se on hyväksytty esiteltäväksi 4th International Congress on Love and Sex with Robots -konferenssissa sekä julkaistavaksi Springer Lecture Notes in Computer science -sarjassa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Koverola
mika.koverola@helsinki.fi
041-5176571

Kuvat

Kuva: 123rf
Kuva: 123rf
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye