Vaasan kaupunki - Vasa stad

Avoimien päiväkotien jatkosta päätetään kevään aikana

Jaa

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli kokouksessaan 10.3. Vaasan kaupungin avoimien päiväkotien tilannetta. Kaupunginhallitukselta anotaan nyt lisämäärärahaa nykyisten kolmen yksikön ylläpitämiseen, jotta yhtään ei jouduttaisi lakkauttamaan.

Vaasassa on tällä hetkellä kolme avointa päiväkotia: Gerbyn ja Huutoniemen avoimet päiväkodit sekä Vaahteramäen avoin päiväkoti keskustassa.

- Lautakunta päätti anoa kaupunginhallitukselta lisämäärärahaa, jotta voisimme pitää toiminnassa kaikki kolme avointa päiväkotia, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Anne Savola-Vaaraniemi.

Gerbyn ja Huutoniemen toiminta tauolla henkilöstöpulan vuoksi

Vaasan kaupunginvaltuusto myönsi viime vuoden budjettikokouksessaan varhaiskasvatukselle rahaa vuodelle 2021 vain kahden avoimen päiväkodin toiminnan ylläpitämiseen eli 151 121 euroa.

Valtuusto kuitenkin toivoi, että nykyisten kolmen avoimen päiväkodin toimintaa jatkettaisiin supistetusti.

- Toiminnan supistaminen on ollut hankalaa varhaiskasvatuksen henkilöstötilanteen ja rekrytointiongelmien vuoksi. Pätevästä varhaiskasvatuksen henkilökunnasta on pulaa valtakunnallisesti ja näin myös Vaasassa, Savola-Vaaraniemi kertoo.

Gerbyn ja Huutoniemen avoimien päiväkotien toiminta on ollut henkilöstöpulan vuoksi tauolla 1.2. alkaen. Rekrytointi on ollut käynnissä tammikuun lopusta saakka.

- Toivomme, että pääsemme jatkamaan toimintaa uuden henkilöstön voimin elokuussa, jolloin toivottavasti koronarajoitukset eivät enää rajoita perheiden kokoontumisia avoimen päiväkotien toimintaan, Savola-Vaaraniemi kertoo.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme