Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Avoimien työpaikkojen määrä kääntyi kasvuun Pohjois-Pohjanmaalla

Jaa
Työttömyys on alentunut tasaisesti Pohjois-Pohjanmaalla alkuvuoden ajan kesäkuukausien hetkellistä lisäystä lukuun ottamatta. Elokuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Pohjois-Pohjanmaalla 17 600, mikä on noin 2 200 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Heinäkuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä laski reilulla 3 500:lla. Työttömistä kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 700, mikä on 560 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli elokuussa 9,3 % ja koko maassa se oli 9,1 %. Työttömyysaste vaihteli Pohjois-Pohjanmaalla Lumijoen 3,9 %:n ja Pudasjärven 11,4 %:n välillä.

Avoimia työpaikkoja on maakunnassa hyvin tarjolla ja kesäkuukausien jälkeen avoimien työpaikkojen määrä kääntyi jälleen kasvuun. Elokuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna lähes 10 600 työpaikkaa. Uusia työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi 5 800. Elokuussa haettiin erityisesti palvelu- ja myyntityöntekijöitä (mm. tarjoilijat, kokit) sekä rakennus- (mm. rakennustyöntekijät, kirvesmiehet) ja sote-alan (mm. lähihoitajat) osaajia.

Elokuun lopussa vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 6 300, mikä on 1 300 pitkäaikaistyötöntä vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 240 vähemmän kuin heinäkuussa. Myös yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä väheni hieman (-100). Alku vuoden aikana vähintään yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä on pysynyt 3 500–3 600 tasolla.

Työttömien määrä laski kaikissa ikäryhmissä. Ikäluokissa esimerkiksi alle 25-vuotiaita työttömiä oli Pohjois-Pohjanmaalla elokuussa vajaa 2 500, mikä on noin 350 työtöntä nuorta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä oli elokuun lopussa noin 900 vähemmän kuin vuosi sitten (5 700). Naisten työttömyys väheni selvästi miehiä enemmän. Elokuun lopussa työttömistä työnhakijoista miehiä oli 9 800 ja naisia 7 700.

Työllistymistä edistetään eri palvelumuodoin. Elokuun lopussa TE-hallinnon palveluihin osallistui 7 300 henkilöä. Kaikista palveluissa olleista 38 % oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli noin 1 400 ja työvoimakoulutuksessa oli 1 300 opiskelijaa. Vuoden takaiseen verrattuna yksityiselle sektorille ja kuntiin työllistettyjen määrä lisääntyi noin 350 henkilöllä. Myös vuorotteluvapaasijaisten, työvoimakoulutuksessa, työnhaku- ja uravalmennuksessa sekä kuntouttavassa työtoiminnassa olevien määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna. Omaehtoisesti opiskelevien määrä laski yli 300 viime vuoden elokuuhun verrattuna.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Katja Pietilä (tilastot), 0295 038 122
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 23 300 työtöntä työnhakijaa26.3.2024 08:01:22 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 23 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 600 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+12 %). Tammikuusta työttömien määrä laski 150 henkilöllä. Lomautettujen määrä on maa- kunnassa edelleen korkea ja helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 3 300. Helmikuussa lomautukset kohdistuivat erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.

Valtatien 20 parantaminen Korvenkylän ja Kiimingin välillä: yleisötilaisuus YVA-ohjelmasta 4.4.202421.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue on aloittanut ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) valtatien 20:n parantamisesta Korvenkylän ja Kiimingin välillä. YVA-menettelyn aikana tarkastellaan neljää eri vaihtoehtoa tien parantamiseksi. Menettelyn aikana arvioidaan, millaisia vaikutuksia kullakin vaihtoehdolla on esimerkiksi asutukselle, luontoarvoille sekä liikenteen sujuvuudelle ja liikenneturvallisuudelle.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi15.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Pohjois- Pohjanmaan alueella. ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi. Ehdotuksessa on mukana Pyhäjoen alaosa (Pyhäjoen taajama – Oulainen), Alavieska – Ylivieska ja Pudasjärven keskusta.

ELY-keskus on asettanut nähtäville Pyhäjärven Itämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen sähkönsiirtoa koskevan täydennyksen28.2.2024 08:03:56 EET | Tiedote

Neoen Renewables Finland Oy suunnittelee uuden Itämäki-Pysäysperä 400 kilovoltin voimajohdon rakentamista Itämäen tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on laadittu aiemman Itämäen tuulivoimapuistohankkeen (Pyhäjärvi) ympäristövaikutusten arviointimenettelyn täydennykseksi voimajohdon reittisuunnitelmien muututtua. Voimajohto sijoittuisi Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunkien alueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye