Basam Books

Basam Books peruu kaikki kevään tapahtumat

Jaa
Basam Books Oy on päättänyt toimenpiteistä, joilla pyritään estämään COVID-19 -koronaviruksen leviämistä. Kaikki yleisötapahtumat, lehdistötilaisuudet ja kirjanjulkaisutilaisuudet perutaan toistaiseksi.

Yleiskustantamo Basam Books Oy kantaa vastuunsa omalta osaltaan tartuntojen vähentämiseksi ja hidastamiseksi. Peruutamme kaikki suunnitellut tapahtumat, tilaisuudet ja kokoukset toistaiseksi.

Päätös on linjassa Suomen hallituksen13.3.2020 antaman suosituksen kanssa. Kannustamme ihmisiä seuraamaan virallisia ohjeita, miten toimia tässä erikoisessa tilanteessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Basam Books
Pike Hilakari
tiedottaja
pike@basambooks.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Basam Books
Basam Books
Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy
00180 HELSINKI

https://basambooks.fi

Helsinkiläinen erikoiskustantamo Basam Books on palannut juurilleen filosofian, kaunokirjallisten klassikkojen, runojen ja suurten hahmojen elämäkertojen pariin. Vanha kunnon Basam Books jatkaa tutulla laadusta tinkimättömällä linjallaan ja kustantamon puikkoihin on palannut yli 20 vuotta alalla toiminut kustannusjohtaja Batu Samaletdin. Jatkossa kustannusohjelmaamme kuuluvat vahvasti myös äänikirjat, tavoitteena on tuoda kaikki Basam Booksin mestariteokset kuunneltavaksi myös äänikirjoina!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Basam Books

Yhdessä menestykseen: Matti Nokelan uusi kirja tarjoaa selkeät ohjeet tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön rakentamiseen19.3.2024 09:20:00 EET | Tiedote

Uusi kirja pureutuu työhyvinvoinnin ytimeen - kuinka organisaatio voi rakentaa tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön? Selkeät ohjeet vastuunottoon omasta hyvinvoinnista ja johtajuudesta, sekä vuorovaikutuksen merkityksestä. Kirjassa esitellään käytännöllinen ryhmädynamiikkamalli kehittämään yksilöiden ja yhteisön menestystä. Matti Nokela - kouluttaja ja työnohjaaja - tuo yli 30 vuoden kokemuksensa kirjaan.

Kaarina Kailon "Karhumytologia ja suuri äiti. Luolauskonnosta saunapyhäkköön" lumoaa lukijansa7.12.2023 09:22:00 EET | Tiedote

Karhumytologia sisältää lukemattomia kansainvälisiä karhutarinoita ja kansantaruja, joiden erottaminen historiallisesta muinaisuudesta on iso haaste. Kaukaa historiasta juontavia tarinoita karhujen kanssa avioituneista neidoista sekä karhunjumalattarista löytyy myös kautta maailman. Arkeomytologia ja sukupuolentutkimus ovat mullistaneet muinaisuuden tutkimuksen uusilla tulkinnoilla esipatriarkaalisista, jopa matriarkaalisista kulttuureista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye