BDO Oy

BDO:n uusi vero- ja lakipalveluiden liiketoimintajohtaja haluaa edistää veropalvelujen digitalisointia

Jaa

Harri Huikuri aloitti BDO:n vero- ja lakipalveluiden liiketoimintajohtajana.

Harri Huikuri
Harri Huikuri

OTK Harri Huikuri on aloittanut talouden, hallinnon ja juridiikan asiantuntijapalveluja tarjoavan BDO:n vero- ja lakipalveluiden uutena liiketoimintajohtajana 1.9.2018. Huikuri on työskennellyt BDO:lla arvolisäveropalveluiden johtajana vuoden 2018 alusta.

Harri on tuonut BDO:lle lisää näkemystä erityisesti arvonlisäverotuksen ja muun välillisen verotuksen saralla, joiden parissa hän on työskennellyt yli 20 vuotta. Nykyiseen työpaikkaansa Harri siirtyi Deloittelta, jossa hän vastasi aikanaan välillisen verotuksen liiketoiminta-alueesta. Harri on jäsenenä verotukseen keskittyneessä kansainvälisessä järjestössä IFA:ssa (International Fiscal Association)sekä Suomen Veroasiantuntijoiden yhdistyksessä, jossa hän on ollut aktiivisesti mukana aina sen perustamisesta lukien. Kansainvälinen veroalan julkaisu International Tax Review (ITR) on noteerannut Harrin yhdeksi Suomen merkittävimmistä alv-asiantuntijoista vuosina 2013-2017. Harri on myös kokenut ja pidetty puhuja veroalan seminaareissa.

- Olemme iloisia, että saamme tarjota Harrin monipuolisen osaamisen BDO:n ja asiakkaidemme käyttöön. Harrin johdolla jatkamme voimakasta kasvuamme vero- ja lakipalveluissamme, toteaa BDO:n toimitusjohtaja Taneli Mustonen.

Katse kohti tulevaa: ”BDO:sta varteenotettava kumppani yhä useammalle asiakkaalle”

Harri kertoo tärkeimpinä tavoitteinaan olevan BDO:n vero- ja lakipalveluiden tunnettuuden lisäämisen sekä palvelukonseptien kehittämisen. Lisäksi hän haluaa tuoda BDO:n globaalit vero- ja lakiosaajat suomalaisen asiakaskunnan saataville, sillä nopeasti kasvava verkosto toimii tällä hetkellä 162 valtiossa yli 1500 toimiston voimin.

- Globaalia tunnettuuttamme ja laadukasta asiakaspalveluamme kuvastaa hyvin se, että BDO on toistamiseen kolmen vuoden sisällä voittanut arvostetun International Accounting Bulletinin (IAB) myöntämän ’Network of the Year’ -palkinnon, tiivistää Harri.

- Toivon, että asiakkaat tunnistavat meidät jatkossa yhä enemmissä määrin laadukkaiden vero- ja lakipalveluiden tarjoajina niin kotimaassa kuin myös kansainvälisissä tilanteissaan, ja pitävät meitä varteenotettavana kumppanina, kun mietitään, keneltä palveluita ostetaan, Harri toteaa.

BDO:n vero- ja lakitiimillä on jo takanaan kymmeniä vuosia osaamista yritysverotuksen, arvonlisäverotuksen ja kansainvälisen henkilöverotuksen sekä liikejuridiikan alueilla. Tiimin osaamista vahvistetaan jatkuvasti rekrytoimalla uusia asiantuntijoita.

- Olemme asiakkaitamme varten – kehitämme ja kasvatamme osaamistamme sen mukaan, mitä asiakkaamme tarvitsevat. Esimerkiksi veropalvelujen digitalisaatio sekä mm. siirtohinnoitteluosaaminen ovat avainasemassa, kun valmistaudumme palvelemaan yhä suurempia yritysasiakkaita, Huikuri visioi.

Yhteyshenkilöt

Harri Huikuri
Head of Tax and Legal Finland, BDO
+358 40 562 8672
harri.huikuri@bdo.fi

Taneli Mustonen
Toimitusjohtaja, BDO
+358 44 033 3263
taneli.mustonen@bdo.fi

Kuvat

Harri Huikuri
Harri Huikuri
Lataa
Taneli Mustonen
Taneli Mustonen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

BDO Oy
BDO Oy
Vattuniemenranta 2
00210 HELSINKI

020 743 2920http://www.bdo.fi

BDO on yksi maailman johtavista tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaatioista. Tarjoamme laadukkaita tilintarkastus-, vero-, laki- ja neuvontapalveluja kaiken kokoisille yrityksille, julkissektorille ja muille yhteisöille. Palvelemme asiakkaitamme 162 maassa yli 74 000 asiantuntijamme voimin, Suomessa meitä on lähes 200.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BDO Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme