Being Black – poimintoja afrosuomalaisuudesta tuo esiin moniäänistä Helsinkiä

Being Black – Poimintoja afrosuomalaisuudesta -näyttelyssä katsotaan Helsinkiä afrosuomalaisten ja mustien nuorten silmin. Vähemmistöjen kulttuurit kietoutuvat yhteen valtakulttuurin kanssa monin tavoin. Tietoisuus omasta historiasta ja oman perheen ja suvun perinteistä on voimavara, joka kantaa sukupolvesta toiseen. Näyttely tarjoaa tilan pohdinnoille monimuotoisuudesta, vähemmistöistä, afrosuomalaisuudesta, identiteeteistä, perinteistä ja oman historian tallentamisesta. Kaupunginmuseo haluaa myös rohkaista kaikkia helsinkiläisiä näkemään helsinkiläisyyteen kuuluva monimuotoisuus osana kaupungin rikasta kulttuuria.
Näyttelyn keskeisiä teemoja ovat perhe- ja ystävyyssuhteet, kauneusihanteet, identiteetti, aktivismi sekä opiskelun, työelämän ja valtakulttuurin asettamat haasteet, esimerkiksi ulkopuolisuuden tunne ja rasismi. Näyttelyssä esitellään laajasti erilaisia poimintoja afrosuomalaisuudesta sekä merkittävien afrosuomalaisten tarinoita. Kaupunginmuseoon rakentuu muun muassa kampaamo, jossa kävijä voi tutkia afrohiusten ja -hiustyylien moninaisuutta. Lisäksi museossa nähdään laaja kirjo valokuvia afrosuomalaisten arjesta menneiltä vuosikymmeniltä tähän päivään.
”Näyttely on historiallinen, sillä afrosuomalaisuudesta ei ole tällä laajuudella Helsingissä koskaan ennen kerrottu. Näyttelyä on tehty yhdessä afrosuomalaisten nuorten aikuisten kanssa, ja sillä kannustetaan afrosuomalaisia tunnistamaan omat erityiset kulttuuriperintönsä ja vaalimaan niitä. Toivoisin näyttelyn vahvistavan nuorten afrosuomalaisten identiteettiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta”, näyttelyn kuraattori Wisam Elfadl kertoo.
Afrosuomalaisuudella viitataan näyttelyssä suomalaisiin, joilla on sukujuuria Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, ja jotka kuuluvat laajemmin afrikkalaiseen diasporaan. Kaikki näin määritellyt eivät kuitenkaan koe olevansa afrosuomalaisia eikä Suomessa asuvilla mustilla ja afrikkalaistaustaisilla ole yhteistä identiteettiä, historiaa tai kulttuuria. Mitä afrosuomalaisuudesta sitten tallennetaan jälkipolville? Tätä kysymystä pohditaan kaupunginmuseossa 22. huhtikuuta alkaen.
Kaupunginmuseossa näyttelyyn liittyviä työpajoja ja ohjelmaa kevään ja kesän ajan
Näyttelyssä kannattaa piipahtaa vaikka kahdesti, sillä se täydentyy kevään ja kesän aikana. Näyttelyä voi täydentää omilla kokemuksilla, kuvilla tai esineillä työpajoissa, joiden aiheina ovat juuret ja rakkaus. Avajaisviikonloppuna kaupunginmuseon aulassa järjestetään AFROFINN FASHION -muotinäytös, kesäkuussa Good Hair Day juhlistaa erilaisia afrohiuksia ja kiharoita sekä syyskuussa Basaari kokoaa yhteen afrosuomalaisia myyjiä, yrittäjiä ja käsityöläisiä. Being Black – poimintoja afrosuomalaisuudesta laajenee myös Itä-Helsinkiin, kun Vuotalossa avautuu kaupunginmuseon rinnakkaisnäyttely 15. kesäkuuta.
Being Black – poimintoja afrosuomalaisuudesta -näyttelyn kuraattori on Wisam Elfadl, joka on aiemmin toiminut Kulttuurikeskus Caisan ja kaupunginmuseon Afrosuomalaiset Helsingissä kulttuuriympäristön tulkitsijoina ja muokkaajina -hankkeen työntekijänä. Tuottajana toimii Eero Salmio. Näyttelyn on suunnittelut Alina Pajula ja graafisen suunnittelun on tehnyt Jade Lönnqvist. Näyttelyn toteutuksessa on tehty yhteistyötä Museum of Impossible Formsin ja Helsingin afrosuomalaisen yhteisön kanssa.
Medialla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn ennakkoon to–pe 20.–21.4.2023.
Haastattelu- ja kuvauspyynnöt:
viestintäpäällikkö Satu Pusa
puh. 050 336 5039, satu.m.pusa@hel.fi
Lataa näyttelykuvat täältä
Being Black – poimintoja afrosuomalaisuudesta
22.4.–24.9.2023
Helsingin kaupunginmuseo, 4. kerros (Aleksanterinkatu 16)
Avoinna: ma–pe 11–19, la–su 11–17
Aina vapaa pääsy
helsinginkaupunginmuseo.fi
Helsingin kaupunginmuseon ja yhteistyökumppaneiden näyttelyyn liittyvät tapahtumat: helsinginkaupunginmuseo.fi/tapahtumat
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/
Helsingin kaupunginmuseo
Helsingin kaupunginmuseo on maailman ainoa museo, jonka aiheena on Helsinki. Keskiössä ovat kaupunkilaisten omakohtaiset kokemukset ja tavallinen arki, jota museon esineet ja valokuvat heijastavat. Kiss-kiss-karkkipaperi, natiseva heteka ja valokuva kotilähiön pihalta ovat museossa kallisarvoisia aarteita.
Helsingin kaupunginmuseo sijaitsee Senaatintorin kulmalla kaupungin vanhimmissa kortteleissa ja sinne on aina vapaa pääsy. Kaupunginmuseo oli vuonna 2022 Suomen suosituin museo.
Kaupunginmuseon museoperheeseen kuuluu myös neljä muuta helsinkiläistä museota – Hakasalmen huvila, Ruiskumestarin talo, Työväenasuntomuseo ja Ratikkamuseo. Museon kokoelmissa on noin miljoona valokuvaa ja 450 000 esinettä, ja se vaalii myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja ympäristöjä sekä toimii Keski-Uudenmaan alueellisena vastuumuseona.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Tullikirjurin skeittiparkin peruskorjaus on valmis5.6.2023 15:34:36 EEST | Tiedote
Suutarilassa sijaitsevan Tullikirjurin skeittiparkin peruskorjaus on valmistunut. Vuonna 2021 aloitettu peruskorjaus tehtiin yhteistyössä skeittiparkin käyttäjien kanssa. Skeittipuiston avajaisia vietetään 10.6.
Yhteenveto nuorten auttamisoperaatiosta koulujen päättymispäivänä4.6.2023 08:32:17 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut järjesti koulujen päättymispäivän iltana ja yönä nuorten auttamisoperaation. Partiot liikkuivat laajasti koko kaupungin alueella ja illan aikana kohdattiin lähes 3200 nuorta.
Nuorten yhteisnäyttely Polku2.6.2023 14:23:40 EEST | Tiedote
Kesäkuun ajan Helsingin Kanneltalon galleriassa on esillä pääkaupunkiseudun 15–25-vuotiaiden nuorten tekemiä teoksia. Polku-yhteisnäyttelyssä polkuja esitellään muun muassa maalauksin, runoin, videoin, valokuvin ja veistoksin.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 6.6.2.6.2023 13:14:03 EEST | Tiedote
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan seuraavan kokouksen esityslista on julkaistu kaupungin uusilla päätöksenteon verkkosivuilla.
Jalkautuva nuorisotyö toimii koulujen päättäjäisviikonloppuna tehostetusti1.6.2023 16:17:11 EEST | Tiedote
Nuorisopalvelut ja poliisi ovat varautuneet pääkaupunkiseudulla nuorten päättäjäisviikonloppujuhlintaan. Koulut päättyvät 3.6.2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme