Bermanto Oy

Bermanto Oy osti Nanten Oy:n lattia-asennusliiketoiminnan

Jaa
Bermanto Oy on ostanut Nanten Oy:n lattia-asennusliiketoimintayksikön 28.2.2018 allekirjoitetulla kaupalla. Liiketoimintakaupassa Bermanto Oy:lle siirtyvät Nanten Oy:n asennusurakat ja -henkilökunta. Nanten Oy jatkaa edelleen Bio-pohjaisten pinnoitusmateriaalien kehitystä ja valmistusta niin kotimaan kuin kansainvälisillekin markkinoille.

Bermanto Oy:n kasvanut betonilattialiiketoiminta on tuonut mukanaan myös pinnoitustoiminnan kasvun osana ainutlaatuista Bermanto®360-palvelukonseptia. Tästä syystä pinnoitusosasto on aktiivisesti etsinyt yhteistyökumppaneita urakoiden läpiviemiseen.

”Meille oli tärkeää saada lisää voimaa pinnoitusurakointiin, joten keskustelut Nanten Oy:n kanssa osuivat otolliseen aikaan”, toteaa Bermanto Oy:n toimitusjohtaja Ari Simola.

”Halusimme työntekijämme hyvään kotiin ja Bermanto Oy voimakkaasti kasvavana yrityksenä oli sopiva ostajaehdokas. Nanten Oy keskittyy jatkossa vahvaan ydinliiketoimintaansa; laadukkaiden uuden sukupolven pinnoiteratkaisujen tarjoamiseen alan ammattilaisille. Keskittämällä osaamistamme tuemme vahvasti Nanten konsernin kasvu- ja kansainvälistymisstrategiaa”, kertoo Nanten Group Oy:n liiketoimintajohtaja Sami Rastas.

Innovatiivinen palvelukonsepti ainoa laatuaan

Bermanto Oy perustettiin 4.5.2016, kun suomalaiset perheyhtiöt Lattia-Miredex Oy, Piimat Oy ja Dyny Oy yhdistyivät. Samalla ostettiin Betomix Oy:n lattialiiketoiminta. Kesällä 2017 mukaan liittyi Etelä-Suomen Imubetoni Oy ja 28.02.2018 Nanten Oy:n lattia-asennusliiketoiminta.

Innovatiivinen “kaikki yhden katon alta” -liikeidea on ainutlaatuinen Suomessa. Bermanto Oy on Suomen ensimmäinen yritys, joka voi ottaa tuoteosakaupan tyyliin vastuun koko betonilattiaprojektista. Bermanto®360-palvelukonsepti pitää sisällään betonilattian suunnittelun ja toteutuksen, pinnoituksineen tai pintakäsittelyineen sekä huoltoineen. Bermanto Oy:ltä saa myös pelkät materiaalit mitoituksineen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot
Bermanto Oy
Ari Simol
0500 713 294
ari.simola@bermanto.fi


Nanten Oy
Sami Rastas
040 902 2322
sami.rastas@nanten.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suurin suomalainen betonilattiaurakoitsija

Suomalaiset perheyhtiöt Lattia-Miderex Oy, Piimat Oy, Dyny Oy ja Etelä-Suomen Imubetoni Oy sekä Betomix Oy:n lattialiiketoiminta yhdistyivät Bermanto Oy:ksi. Keräsimme yli 100 vuoden kokemuksen yhden katon alle luodaksemme ainutlaatuisen Bermanto®360-palvelukonseptin. Bermanto työllistää 100 henkilöä ja liikevaihto on 20 miljoonaa euroa.

Bermanto® on Suomen ensimmäinen yritys, joka voi ottaa tuoteosakaupan tyyliin vastuun koko betonilattiaprojektista. Bermanto®360 pitää sisällään betonilattian suunnittelun ja toteutuksen, pinnoituksineen tai pintakäsittelyineen sekä huoltoineen. Meiltä saat myös pelkät materiaalit mitoituksineen.

www.bermanto.fi

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye