Oulun yliopisto

BizBus yhdistää yliopiston ja yrittäjähenkiset 5. syyskuuta Oulussa

Jaa

Oulun yliopisto järjestää yrittäjän päivän kunniaksi bussikuljetuksen yliopiston ja Oulun keskustan välille ja viihdyttää matkustajia haastattelemalla menestyneitä suomalaisia yrittäjiä. Bussissa erilaisista taustoista ponnistavat yrittäjät kertovat yllättäviä ja inspiroivia tarinoita siitä, kuinka he päätyivät nykyiseen tilanteeseensa. Bussikuljetus on ilmainen ja kaikille avoin.

Oulun yliopiston Tellus Innovation Arenan tiloja
Oulun yliopiston Tellus Innovation Arenan tiloja

Puhujina bussissa ovat Hjallis Harkimo, Jaakko Alasaarela ZEFistä, Johanna Riihijärvi Liikusta, Jonna Muurinen Kuulusta sekä Antti Niittyviita Prove Expertiseltä. Bussikyydin jälkeen kaikki kiinnostuneet voivat jatkaa keskusteluita puhujien kanssa Oulun yliopiston Tellus Innovation Arenalla kahvin äärellä.

Kaksikerroksinen BizBus liikennöi yliopiston ja keskustan väliä keskiviikkona 5.9. klo 12 - 16. Kyydin isäntänä toimii Simo Kekäläinen. Yrittäjien tarinoiden lisäksi bussissa saat näppärästi tietoa Oulun yliopiston yrittäjyystoiminnasta sekä siitä, kuinka voit rakentaa itsellesi juuri omannäköisesi tulevaisuuden. Hyödynnä yrittäjän päivänä tavallista opettavaisempi kyyti tai vietä vaikka koko iltapäivä bussimme kyydissä.

Toimittajanne on tervetullut kyytiin!

Yksi kierros keskustan ja yliopiston välillä kestää noin 45 minuuttia ja bussi pysähtyy vain molemmilla päätepysäkeillä. Yksi haastattelu kestää aina kokonaisen kierroksen verran, joten haastattelun jälkeen päädyt aina kätevästi takaisin yliopistolle jatkamaan keskusteluita yrittäjän kanssa. Bussin pysähdyspaikat ovat yliopiston pääoven edessä oleva bussipysäkki ja keskustassa Toripakan pysäkki.

Bussin ohjelma:

12:00–12:45 Hjallis Harkimo - Avaimet menestykseen (FIN & ENG)

12:45–13:30 Jaakko Alasaarela, ZEF - Sinä Pystyt!  (FIN)

13:30–14:15 Johanna Riihijärvi, Liikku – The Entrepreneur Within (ENG)

14:15–15:00 Jonna Muurinen, Kuulu - Tuo oma osaamisesi rohkeasti esille! (FIN)

15:00–15:45 Antti Niittyviita, Prove Expertise - Survive and Thrive (ENG)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kehityspäällikkö Simo Kekäläinen, Oulun yliopisto, puh. 050 307 7067, simo.kekalainen@oulu.fi

Viestintäsuunnittelija Antti Koivusaari, Oulun yliopisto, puh. 050 412 9659, antti.koivusaari@oulu.fi

Kuvat

Oulun yliopiston Tellus Innovation Arenan tiloja
Oulun yliopiston Tellus Innovation Arenan tiloja
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Väitös: Uudet anturi- ja kytkinsovellukset joustavan ja venytettävän elektroniikan materiaaleille31.10.2018 23:30Tiedote

Kannettavien ja päälle puettavien laitteiden lisääntyminen arkiympäristössä vauhdittaa meneillään olevan joustavan elektroniikan kehitystä. Tulevaisuudessa odotettavissa oleva vaihe on elastinen elektroniikka eli venytettävät laitteet ja komponentit. Kehitys mahdollistaa täysin ennennäkemättömät ja huomaamattomat ihmiskehoon integroitavat ja päälle puettavat laitteet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme