Asuntosäätiö

Blogi: Asuntosäätiö on yhteiskunnallinen yritys

Jaa
Asuminen on ihmisen elämän perustekijä, jonka pitäisi olla kaikille turvallista ja kohtuuhintaista. Siitä lähtee Asuntosäätiön perustajien asettama tavoite asumiselle. Kaikilla pitäisi olla hyvä koti ja viihtyisä asuinalue asuttavanaan.

Suomalaisen Työn Liitto myönsikin kesällä Asuntosäätiölle Yhteiskunnallinen Yritys -merkin osoituksena liiketoiminnan ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Lisäksi meille myönnettiin Suomessa tuotetun palvelun ja työllistämisen osoitukseksi Avainlippu-merkki.

Nuo merkit viestivät työstämme, jota olemme tehneet asuntopulan voittamiseksi ja yleisen asumistason kohottamiseksi jo vuodesta 1951 lähtien. Työmme hyödyttää yhteiskuntaa yhä edelleen monella tavalla. On hyvä asia, että se todennetaan myös näiden merkkien myöntämisen kautta.

Mielestäni se myös korostaa, että asumisen laatu vaatii jatkuvaa työtä monella sektorilla. Meidän tehtävämme on pitää huolta tavallisten työssäkäyvien ihmisten mahdollisuudesta laadukkaaseen asumiseen.

Tarve kohtuuhintaiselle asumiselle on korostunut korona-aikana. Vuokra-asuntojen kysyntä on lisääntynyt ja Pellervon taloustutkimuksen vastikään julkaiseman arvion mukaan kysyntä tulee kasvattamaan vuokrankorotuspaineita vapaarahoitteisessa asuntotuotannossa.

Asumiskulujen kehitykselle ei tee hyvää sekään, että vapaarahoitteisen asuntotuotannon on arvioitu vähenevän merkittävästi. Jos näin käy, tulevaisuudessa asunnoista on vielä suurempi pula ja asumisen hinta on yhä korkeampi.

Suhdannetilanne suosisi nyt ARA-tuotantoa, mutta tuotantoa hidastaa ainakin jossain määrin se, että MAL-sopimuksia ei ole vieläkään allekirjoitettu. Yhteinen näkemys alue- ja yhdyskuntarakenteen sekä liikennejärjestelmän kehittämisestä on keskeinen tekijä nimenomaan kohtuuhintaisen asuntotuotannon toteutumiselle kasvukeskuksissa. Sen myötä päästään toteuttamaan työssäkäyntialueille asuntoja, joiden tavoitteena ei ole omistajien voiton maksimointi.

Yhteiskunnallinen Yritys -merkin olennaisena myöntämiskriteerinä on juuri se, että toiminnan avulla ei kerätä voittoja omistajille. Asuntosäätiön tapauksessa kaikki vastikkeista ja vuokrista saadut tulot käytetään toiminnan kehittämiseen. Asukkaan kannalta tämä näkyy ammattimaisena ja vastuullisena asuntojen omistamisena, mutta erityisesti kohtuullisina ja ennakoitavina asumiskustannuksina. Talous vaikuttaa siten myös turvallisuuden tunteeseen.

Myönnettyjen merkkien avulla haluamme entisestään vahvistaa rooliamme suomalaisena yhteiskunnallisena yrityksenä. Ne ikään kuin velvoittavat meitä jatkamaan merkittävää työtämme.

Kaiken kaikkiaan Asuntosäätiö tarjoaa 17 500 asumisoikeus- ja vuokra-asuntoa 31 paikkakunnalla. Käynnistämme strategiamme mukaisesti vuosittain noin 400 asunnon tuotannon. Asunnoista suurin osa on asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja, jotka molemmat ovat ARA-tuotantoa.

Vastuullisena kiinteistönomistajana huolehdimme kiinteistöjen kunnosta koko niiden elinkaaren, ja aloitammekin vuosittain noin 50 kohteessa viihtyvyysremontit. Kiinteistöjen kunnon parantamisen lisäksi tavoitteena on asukkaiden viihtyvyyden parantaminen. Kehitämme koko ajan myös asumisen palveluita tavoitteena helpottaa asukkaiden arkea.

Työ asuntopulan voittamiseksi ja asumisen viihtyvyyden parantamiseksi jatkuu Asuntosäätiössä joka päivä.

Esa Kankainen

Asuntosäätiön toimitusjohtaja

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

020 161 2400http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö tekee työtä asuntopulan voittamiseksi ja yleisen asumistason kohottamiseksi. Suomen neljänneksi suurimpana asuinkiinteistöjen omistajana visionamme on tarjota parasta asumista elämän eri vaiheisiin missiomme Hyvä koti kaikille mukaisesti. Asuntosäätiö ei tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.

Rakennutamme ja omistamme erilaisia ratkaisuja asumiseen. Palveluvalikoimaamme kuuluu asumisoikeus-, vuokra- ja omistusasuntoja. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys. 

asuntosaatio.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye