Suomen Yrittäjät

Blogi: Sähkön arvonlisäveron alentaminen on ongelmallinen, mutta sitä ei kannata tyrmätä

Jaa
Venäjän aloittaman sodan myötä kallistunut sähkön hinta ja tulevat eduskuntavaalit kirvoittavat poliitikkoja ehdottamaan toimenpiteitä sähkön kuluttajahintojen alentamiseen. Ministeri Mika Lintilän (kesk.) esittämä sähkön arvonlisäverokannan alentaminen on monelta osin pulmallinen, mutta sen suoraviivainen tyrmääminen ei ole viisasta, kirjoittaa johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen Suomen Yrittäjistä.
Johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers
Johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers

On totta, että sähkön arvonlisäverokannan alentaminen olisi yleinen verotuki eikä se kohdistuisi kovinkaan tehokkaasti sitä eniten tarvitseville. Poliittinen paine on kuitenkin kova siihen, että jotain kuluttajien sähkölaskun alentamiselle tulisi tehdä. Optimaaliseen ratkaisuun tuskin päästään ja valittavana on vain vähemmän hyviä ratkaisuja. Ilmassa olleista ehdotuksista sähkön hintakatto on vielä ongelmallisempi.

Näyttö siitä, että ALV:n alentamiset eivät täysimääräisesti hintoja alenna, on vankka. Sähkömarkkinat poikkeavat kuitenkin luonteeltaan merkittävästi monesta muusta hyödykemarkkinasta. Tämä johtuu sähkösopimusten rakenteesta ja lainsäädännöstä. Myös sähkön kysynnän hintajousto on alhainen ja kuluttajien on varsin helppo kilpailuttaa sähkön hankinta. Arvonlisäverokannan alentaminen voitaisiin myös tehdä nopeasti.

Alv:n alentaminen ei auttaisi kaikkia yrityksiä

On uskottavaa, että sähkön arvonlisäverokannan alentaminen alentaisi kuluttajien sähkölaskua. Toinen asia on se, että se ei auttaisi kaikkia yrityksiä ALV-verovähennysoikeuden johdosta. Yritykset ovat yhtä lailla ongelmissa korkean sähkön hinnan kanssa.

Olisi myös toivottavaa, että veronalennusten ehdottajat liittäisivät ehdotuksiinsa aina vastinpariksi sen, miten valtion tulonmenetykset korvataan. Korotetaanko muita veroja vai sopeutetaanko menoja? Toivottavasti valinta kohdistuisi useammin jälkimmäiseen.

Kireässä tarjontatilanteessa on myös aito mahdollisuus siihen, että arvonlisäverokannan alentaminen lisää kysyntää ja seurauksena on sähkön hinnan nousu. Verokannan alentamisen hyöty valuu hukkaan.

Koko tuotanto pitäisi ottaa käyttöön

Usein kuulee sanottavan, että Suomessa sähköntuotannossa on joustavuutta ja siirtokapasiteettia riittää. Jos näin on, kaikki panokset tulisi tässä poikkeuksellisessa ja väliaikaiseksi jäävässä tilanteessa suunnata tarjonnan lisäämiseen, vaikka sitä subventoimalla. Nyt ei tulisi olla kovin nirso siitä, mitä kattilaan laitetaan. Kaikki mahdolliset sähköntuotantolaitokset tulisi ottaa käyttöön.

Jos sähkön arvonlisäverokannan alentamiseen mentäisiin, sen vastinparina tulisi harkita väliaikaisen windfall-veron käyttöönottoa. Jos ylimääräistä voittoa ei kerry, sitten veroa ei tarvitse maksaakaan. Väliaikaisena toimenpiteenä se ei myöskään lopeta tai heikennä yhtiöiden halukkuutta investoida uusiutuviin energiamuotoihin. Tätähän on Suomessa perinteisesti ja myös perustellusti käytetty argumenttina windfall-veron vastustajien joukossa.

On selvää, että yllä ehdotettu kombinaatio ei ole täydellinen. Siksi tulee miettiä myös muita kuin verotuksellisia keinoja. Veropolitiikassa muutosten tulisi kaikkien verolajien kohdalla perustua verorakenteen muutostarpeisiin. Se, että verotasoissa tai rakenteessa juostaan hinnan muutosten tai suhdannevaihteluiden perässä, on lähtökohtaisesti turmiollista ja epävarmuutta lisäävää politiikkaa.

Hinnan odotetaan laskevan keväällä

Sähkön tulevaan hintakehitykseen liittyy merkittäviä epävarmuuksia. On uskottavaa, että tulevina talvikuukausina sähkön keskihinta nousee merkittävästi, mutta sähköpörssin hintaennusteen mukaan keväällä 2023 hinnat olisivat laskemaan päin. Tällöin voidaan kysyä, onko järkevää luoda merkittävää ja monelta osin tehotonta yleistä verotukea väliaikaisen ongelman ratkaisemiseksi.

Yksi vaihtoehto olisi yrittää nopeasti, kuten yllä mainittiin, vaikuttaa sähkön tuotannon määrään ja katsoa millaisia hintavaikutuksia sillä on. Jos tämän lisäksi halutaan vielä kuluttajia ja yrittäjiä kompensoida, on selvitettävä, voidaanko se tehdä kustannustehokkaammin kohdennetuilla tukimekanismeilla. Tässäkin on omat ongelmansa, sillä poliittisen kompromissin rakentaminen on luultavasti hidas prosessi.

Ei myöskään täysin kannata sivuuttaa vaihtoehtoa siitä, että annetaan markkinoiden toimia. Se voi olla lopulta tehokkain tapa kannustaa sähkön kulutuksen säästämiseen.

Mika Kuismanen

johtaja, pääekonomisti

Suomen Yrittäjät

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers
Johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye