Kangasala-talo Oy

Bluegrass vie akustisen kantrin soundeihin

Jaa
Jussi Syren and The Groundbreakers on pitkänlinjan pirkanmaalais-helsinkiläinen roots-yhtye, joka esittää akustista amerikkalaisperäistä bluegrass-musiikkia. Yhtye konsertoi Kangasala-talossa torstaina 1.11. klo 19.
Jussi Syren & the Groundbreakers
Jussi Syren & the Groundbreakers

Bändin soitinten käsittely ja laulustemmat ovat herättäneet huomioita maan rajojen ulkopuolellakin ja yhtye on saanut useita highlight-arvioita alan medioissa ympäri maailmaa. Bändin levyt soivat globaalisti radioissa viikoittain, varsinkin yhdysvaltalaisilla asemilla.

Groundbreakers on tehnyt kiertueita yhdeksässä Yhdysvaltain osavaltiossa ja kuudessa Euroopan maassa. Toki Suomi on keikkailumielessä pääasiallinen kohdemaa ja esiintymisiä kertyy vuodessa noin 80.

Vuosi 2019 on bändille merkityksellinen. Yhdestoista albumi ilmestyy maaliskuussa 2019.

Moni muistaa yhtyeen Itse Valtiaiden tunnusmusiikista, sekä HIM-tribuutista "Heartagrass", jolla bändi versioi Ville Valon tuotantoa bluegrassin keinoin.

Yhtyeeseen kuuluu sastamalalaisen laulaja/mandolinisti Jussi Syrenin lisäksi tamperelainen basisti Tero Mäenpää, sekä helsinkiläiset kitaristi J.P. Putkonen ja banjisti Tauri Oksala, joka oli arvostetun amerikkalaisen Banjo Newsletterin kansijutussa kesäkuussa.

Kangasala-talon konsertissa kuullaan pääosin Syrenin ja Oksalan tuottamaa materiaalia, mutta myös muutama mielenkiintoinen laina löytyy, muun muassa englanninnos Kari Kuuvan "Pienen Pojan Haaveet" -kappaleesta.

Vierailevana solistina Kangasalan keikalla on upeaääninen laulajatar Martta Valkeus, joka esittää omia versioitaan Groundbreakersin säestyksellä muun muassa Emmylou Harrisin ja Alison Kraussin ohjelmistosta.

− Bluegrass on akustista kantrimusiikkia, joka syntyi 40-luvulla Yhdysvaltain eteläosissa. Suomessa bluegrass-skene on pieni, mutta aktiivinen ja bändejä on toiminut 70-luvulta saakka. Bluegrass-musiikkiin vihkiytynyttä festivaaliakin on järjestetty jo 30 vuotta, Jussi Syren kertoo.

Tyylin isänä pidetään kentuckylaista Bill Monroeta, joka pitäytyi vankasti akustisissa soittimissa muun kantri-musiikin pikkuhiljaa sähköistyessä. Tyypilliseen bluegrass-yhtyeeseen kuuluvat mm. akustinen, kitara, banjo, mandoliini, viulu, kontrabasso ja joskus myös resonaattori-kitara. Moniäänisellä laululla on myös tärkeä osuus bluegrassissa.

Jussi Syren & the Groundbreakers Kangasala-talossa to 1.11.2018 klo 19. Liput Kangasala-talolta 20 €, Lippu.fi 22,50 € + toimitusmaksu. Lippuja saatavilla myös Jussi Syrenin kautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Syren
041 480 3908
info (at) syren.fi


Riikka Herrala
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Kangasala-talo Oy
050 300 1391
riikka.herrala (at) kangasala-talo.fi

Kuvat

Jussi Syren & the Groundbreakers
Jussi Syren & the Groundbreakers
Lataa
Jussi Syren and The Groundbreakers
Jussi Syren and The Groundbreakers
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasala-talo Oy
Kangasala-talo Oy
Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala

040 773 0148http://www.kangasala-talo.fi/

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 290-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali. Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta. Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasala-talo Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye