Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Boeing sai suomalaisomistajia kriisin seurauksena – Ulkomailta suomalaisia kiinnostivat eniten yhdysvaltalaiset osakkeet

Jaa
Suomalaissijoittajat näkevät Boeingin kriisissä mahdollisuuden osakeostoihin. Danske Bankin vertailun mukaan Yhdysvallat oli Suomen jälkeen suosituin osakemarkkina.

Suomalaissijoittajat uskovat, että yhdysvaltalaisen Boeingin vaikeudet ovat väliaikaisia. Osake nousi Danske Bankin suomalaisasiakkaiden tekemissä osakekaupoissa yhdysvaltalaisten osakkeiden ostetuimmaksi maaliskuun aikana. Boeingin kurssi alkoi laskea, kun yhtiön 737 Max -lentokone putosi Etiopiassa 10. maaliskuuta. Vauhtia lasku sai epäilyksistä, että kyseessä on tyyppivika.

Kurssin laskun myötä suomalaiset tankkasivat Boeingia määrällä, joka vastaa yli yhdeksää prosenttia Danske Bankin suomalaisasiakkaiden Yhdysvalloista tekemien kauppojen rahasummasta.

”Kurssilasku on mahdollisuus tankata osaketta, joka voi olla väliaikaisesti edullinen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Boeingin vaikeudet voivat olla pidempiaikaisia”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Boeingin oli toiseksi vaihdetuin amerikkalaisosake suomalaisasiakkaiden käsissä. Ykköseksi nousi musiikin suoratoistopalvelu Spotify, jonka osakkeita kuitenkin myytiin myös paljon.

Yhdysvallat nousi selvästi toiseksi suosituimmaksi markkina-alueeksi maaliskuussa. Viisi prosenttia Danske Bankin välittämistä kaupoista kohdistui Yhdysvaltoihin. Suomen osuus oli 81,7 prosenttia. Kolmanneksi suosituin markkina oli Ruotsi.

Danske Bankin asiakkaiden parissa tehty vertailu on kuvaava, sillä pankin kaupankäyntikustannukset ovat samat kaikilla markkinoilla. Näin välityspalkkio ei muodostu esteeksi ostaa osakkeita esimerkiksi Yhdysvalloista, Meksikosta ja eri puolilta Eurooppaa.

Pohjoismaiset pankit keräävät paljon kauppaa

Suomalaisosakkeiden osuus laski helmikuusta, sillä silloin 87 prosenttia kaupoista tapahtui suomalaisilla osakkeilla. Maaliskuussa sijoittajia kiinnosti eniten Nordea, jonka osuus myytyjen osakkeiden arvosta oli jopa 28 prosenttia. Muita vaihdettuja osakkeita olivat Nokia, Outokumpu, Neste ja UPM-Kymmene, joita ostettiin erityisen paljon.

Kiinnostus pohjoismaisia pankkeja kohtaan heijastui myös Tukholman pörssiin, jossa suomalaissijoittajien vaihdetumpien osakkeiden joukossa oli kolme pankkia. Pankit olivat kuitenkin erityisesti myyntilistalla, sillä Swedbank, SEB ja Nordea olivat kaikki vaihdetuimpien mutta myös myydyimpien osakkeiden listalla korkealla.

”Pohjoismaalaisten pankkien kunto ja osingonmaksukyky ovat pysyneet hyvinä viime vuodet. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että rahanpesusyytökset painavat sijoittajien mielissä enemmän”, Kemppainen sanoo.

Ruotsin vaihdetuin ja ostetuin osake oli sijoitusyhtiö Kinnevik, jonka tunnetuimpia sijoituksia ovat muun muassa verkkokauppa Zalando ja teleoperaattori Tele2.

OSAKEKAUPAT MAITTAIN

             

Maa

Maalis

Helmi

2018

 

Suomi

81,7 %

87,1 %

86,7 %

 

Yhdysvallat

5,0 %

3,2 %

3,4 %

 

Ruotsi

3,2 %

3,1 %

2,8 %

 

Saksa

2,8 %

2,2 %

2,1 %

 

Norja

1,8 %

1,3 %

1,3 %

 
           

LÄHDE: Danske Bank

         
           

YHDYSVALLAT

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Spotify

9,1 %

Spotify

12,9 %

Boeing Co.                                   

9,1 %

Boeing Co.                                   

5,3 %

Tesla Inc                                

4,6 %

Essent Group                       

9,0 %

Essent Group Ltd                       

5,2 %

AT&T Inc.                                    

3,7 %

Amazon.com                                   

7,7 %

Amazon.com                                   

4,2 %

Intel Corp.                                  

3,7 %

Pfizer Inc.                             

6,0 %

Pfizer Inc.                             

3,2 %

Aerovironment                            

3,3 %

Spotify                  

5,8 %

           

RUOTSI

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Kinnevik AB B                                

8,4 %

Swedbank AB A                                

9,4 %

Kinnevik AB B                                

19,5 %

Swedbank AB A                                

6,5 %

Skandinaviska Enskilda Banken AB A           

6,4 %

Vitec Software Group AB B                    

14,5 %

Vitec Software Group AB B                    

5,6 %

Nordea Bank Abp (SE) SEK                     

6,1 %

AstraZeneca Plc (SEK)                        

8,5 %

Skandinaviska Enskilda Banken AB A           

3,9 %

Investor AB B                                

4,2 %

InCoax Network AB                            

5,6 %

Nordea Bank Abp (SE) SEK                     

3,8 %

Telia Company AB                             

4,1 %

ABB Ltd. old                                 

3,7 %

           

SUOMI

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

19,2 %

Nordea Bank FI) EUR                     

27,7 %

Nokia Oyj (FI)                               

11,0 %

Nokia Oyj                               

9,5 %

Nokia Oyj                               

8,3 %

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

8,9 %

Outokumpu Oyj                                

7,6 %

Outokumpu Oyj                                

7,2 %

Outokumpu Oyj                                

8,2 %

Neste Oyj                                    

6,7 %

Sampo Oyj A                                  

6,2 %

Neste Oyj                                    

7,9 %

UPM-Kymmene Oyj                              

5,6 %

Neste Oyj                                    

5,7 %

UPM-Kymmene Oyj                              

5,6 %

Tietoa vertailusta

  • Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin maaliskuussa

 

Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista

  • Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.
  • Välityspalkkiot ovat minimissään 2-8 euroa kaupankäyntiaktiivisuudesta riippuen.
  • Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye