Suomen Pankki

BOFITin 30-vuotiskonferenssissa käsitellään sekä nousevien talouksien suunnitelmia digitaalisen keskuspankkirahan käyttöönotosta että politiikan moninaisia vaikutuksia taloudellisen toimintaan

Jaa

Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos (BOFIT) perustettiin 1991 alun perin seuraamaan Venäjän ja Baltian maiden talouksia, mutta vuosien varrella yksikön analyysin maantieteellinen kattavuus on muuttunut, ja esimerkiksi Kiinan osuus on kasvanut erittäin merkittävästi. Venäjä on kuitenkin edelleen myös hyvin tärkeä BOFITin analyysin kohde. Nykyään yksikössä seurataan myös Intian taloutta.

BOFITin 30-vuotiskonferenssi järjestetään 9.11.2021. Juhlakonferenssissa käsitellään laajasti nousevien talouksien kehitysnäkymiä sekä asemaa maailmantaloudessa. Hybridimuodossakin se tarjoaa osallistujille erinomaisen mahdollisuuden jakaa kokemuksia sekä keskustella nousevien talouksien tilanteesta ja tulevaisuudesta.

Konferenssin avaa pääjohtaja Olli Rehn, ja hänen johdollaan käydään myös paneelikeskustelu digitaalisen keskuspankkirahan mahdollisuuksista ja haasteista sekä nousevissa talouksissa että muualla. Paneelissa puhuvat Venäjän keskuspankin pääjohtaja Elvira Nabiullina, Kiinan keskuspankin pääjohtaja Yi Gang ja Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen Fabio Panetta. Konferenssissa käsitellään myös kansainvälisiä tuotantoketjuja sekä politiikan vaikutusta erilaisiin taloudellisiin ilmiöihin.

Konferenssi on suunnattu keskuspankeille, alan tutkijoille sekä kaikille nousevien talouksien tilanteesta kiinnostuneille.

Lisätietoja konferenssista: 30th Anniversary Conference of BOFIT

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Pankki
Suomen Pankki
Snellmaninaukio, PL 160
00101 HELSINKI

09 1831http://www.bof.fi

Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki

Kutsu medialle: BOFIT Kiina-tietoisku ma 29.11. klo 13.00 - Miten rakennetaan tulevaisuuden kasvu?25.11.2021 14:16:27 EET | Kutsu

Tervetuloa seuraamaan suoraa verkkolähetystä Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen BOFITin Kiina-tietoiskusta maanantaina 29.11.2021 klo 13.00 - 15.00. Tilaisuudessa kuullaan ja keskustellaan mm. Kiinan talouden tulevaisuuden haasteista ja kiinteistösektorin tilanteesta. Tutustu tietoiskun ohjelmaan alla ja lue lisää tapahtumasivulta. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä. Osallistumislinkki lähetetään tilaisuuteen ilmoittautuneille. Ilmoittautua voit tilaisuuden alkuun asti. Lisätietoja medioille: vanhempi viestintäasiantuntija Satu Hietanen, p. 050 352 7802, satu.hietanen@bof.fi. Ohjelma Avaussanat Iikka Korhonen, tutkimuspäällikkö, BOFIT 13.00-13.50 Kiinan talouden kasvuhuolet lisääntyvät Eeva Kerola, vanhempi ekonomisti, BOFIT Kiinteistösektorin riskit tapetille rakennuttajien maksuongelmien myötä Riikka Nuutilainen, vanhempi ekonomisti, BOFIT 13.50-14.10 Tauko 14.10-15.00 Kiinan 20 vuotta WTO:ssa on muuttanut maailmaa, myös Suomea Juuso Kaaresvirta, vanhempi ekonomisti,

IMF:s kommentarer om Finlands ekonomi19.11.2021 10:00:00 EET | Tiedote

En delegation från Internationella valutafonden (IMF) på besök i Finland har överlämnat sina kommentarer om det ekonomiska läget och den finansiella stabiliteten i Finland till myndigheterna. Uttalandet grundar sig på diskussioner som delegationen fört med finska myndigheter, arbetsmarknadspartner, privata finansinstitut, forskningsinstitut och andra instanser. Vi bifogar kommentarerna i sammandrag på svenska. Kommentarerna på engelska har i sin helhet lagts ut både på IMF:s webbplats (www.imf.org) och på Finlands Banks webbplats (www.suomenpankki.fi). Sammandrag på svenska (inofficiell översättning) (pdf) Kommentarer på engelska (pdf)

The IMF's concluding statement on the Finnish economy19.11.2021 10:00:00 EET | Press release

The International Monetary Fund’s (IMF) delegation currently visiting Finland has submitted its concluding statement on the Finnish economy and the stability of the financial sector to the authorities. The statement is based on discussions held by IMF representatives with Finnish authorities as well as representatives of social partners, private financial institutions, research institutes and other relevant parties. The concluding statement can be accessed in full on the IMF’s and Bank of Finland’s websites (www.imf.org) and (www.suomenpankki.fi), respectively. Concluding Statement (PDF) Summary (PDF)

IMF:n lausunto Suomen taloudesta19.11.2021 10:00:00 EET | Tiedote

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) Suomessa vieraileva asiantuntijaryhmä on luovuttanut viranomaisille lausuntonsa Suomen talouden tilasta ja rahoitussektorin vakaudesta. Lausunto perustuu keskusteluihin, joita IMF:n asiantuntijat ovat käyneet suomalaisten viranomaisten, työmarkkinaosapuolten, yksityisten rahoituslaitosten, tutkimuslaitosten ja muiden tahojen kanssa. Ohessa on suomenkielinen yhteenveto lausunnosta. Englanninkielinen lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa sekä IMF:n (www.imf.org) että Suomen Pankin verkkopalvelusta (www.suomenpankki.fi). Tiivistelmä suomeksi (epävirallinen käännös) (PDF) Lausunto englanniksi (PDF)

Invitation to the Media: IMF to present its review of the Finnish economy16.11.2021 10:00:00 EET | Kutsu

The head of the International Monetary Fund’s (IMF) mission to Finland Wojciech Maliszewski, will present the IMF’s concluding statement on the Finnish economy at a press conference to be held on Friday, 19 November 2021 at 10:00 in the Bank of Finland auditorium, Rauhankatu 19, Helsinki. The IMF reviews the economic developments of each member country on a regular basis. During their visit to Finland, IMF staff will discuss the economic situation in the country with representatives of different authorities, research institutes and other concerned parties. Please register for the press conference by Wednesday 17 November 2021, using this link. Please indicate if you would like to interview Mr Maliszewski after the press conference. The press conference will be held in English. Please note that participants may be asked to present their press cards and identity cards with a photograph. The press conference will also be live-streamed. Online viewers are requested to register for the even

Muistutuskutsu medialle: Kansainvälinen valuuttarahasto esittää arvionsa Suomen taloudesta16.11.2021 10:00:00 EET | Kutsu

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) Suomessa vierailevan valtuuskunnan johtaja Wojciech Maliszewski esittelee IMF:n laatiman Suomen taloutta koskevan arvion lehdistötilaisuudessa perjantaina 19.11.2021 klo 10. Tilaisuus järjestetään Suomen Pankin auditoriossa osoitteessa Rauhankatu 19, Helsinki. Valuuttarahasto arvioi jokaisen jäsenmaansa taloustilannetta säännöllisin välein. Vierailun aikana IMF:n valtuuskunta keskustelee Suomen taloudesta eri viranomaisten, tutkimuslaitosten ja muiden tahojen kanssa. Pyydämme tilaisuuteen osallistuvia median edustajia ystävällisesti ilmoittautumaan viimeistään keskiviikkona 17.11.2021 tästä linkistä. Samalla voitte esittää mahdolliset haastattelupyyntönne valtuuston johtajalle Wojciech Maliszewskille. Lehdistötilaisuuden kielenä on englanti. Osallistujien on pyydettäessä esitettävä lehdistökorttinsa ja kuvallinen henkilötodistus. Lehdistötilaisuus lähetetään myös suorana verkkolähetyksenä, johon pyydetään ilmoittautumaan tämän linkin kautta. Ilmoit

Kutsu medialle: Kansainvälinen valuuttarahasto esittää arvionsa Suomen taloudesta12.11.2021 10:00:00 EET | Kutsu

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) Suomessa vierailevan valtuuskunnan johtaja Wojciech Maliszewski esittelee IMF:n laatiman Suomen taloutta koskevan arvion lehdistötilaisuudessa perjantaina 19.11.2021 klo 10. Tilaisuus järjestetään Suomen Pankin auditoriossa osoitteessa Rauhankatu 19, Helsinki. Valuuttarahasto arvioi jokaisen jäsenmaansa taloustilannetta säännöllisin välein. Vierailun aikana IMF:n valtuuskunta keskustelee Suomen taloudesta eri viranomaisten, tutkimuslaitosten ja muiden tahojen kanssa. Pyydämme tilaisuuteen osallistuvia median edustajia ystävällisesti ilmoittautumaan viimeistään keskiviikkona 17.11.2021 tästä linkistä. Samalla voitte esittää mahdolliset haastattelupyyntönne valtuuston johtajalle Wojciech Maliszewskille. Lehdistötilaisuuden kielenä on englanti. Osallistujien on pyydettäessä esitettävä lehdistökorttinsa ja kuvallinen henkilötodistus. Lehdistötilaisuus lähetetään myös suorana verkkolähetyksenä, johon pyydetään ilmoittautumaan tämän linkin kautta. Ilmoit

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme