Kangasala-talo Oy

Boheemi rapsodia -musikaali luo joulumieltä ilman joululauluja

Jaa
Voice of Finland -ohjelmasta tutut Iina ja Roosa Hietanen, Ilari Hämäläinen ja Jarkko Kujanpää tähdittävät rock- ja bilemusiikin täyttämää esitystä Kangasala-talossa lauantaina 16.12.2017

Boheemi Rapsodia on hassunhauska, musiikintäyteinen tarina yhden perheen erilaisesta joulusta. Millainen juhla lopulta syntyy, kun perheen tyttäret tuovat uudet poikaystävänsä ensi kertaa kotiin?

Esityksessä kuullaan kavalkadi kotimaisia ja ulkomaisia hittejä ja helmiä: rockia, discoa, balladeita ja suomalaista iskelmää – taidokkaasti laulettuna ja soitettuna.

Esityksen on käsikirjoittanut ja tuottanut kangasalalainen laulaja Heini Hietanen. Idea syntyi, kun Hietanen seurasi tytärtensä Iina ja Roosa Hietasen sekä Ilari Hämäläisen ja Jarkko Kujanpään yhteisesiintymisiä vuoden 2016 Voice of Finland -kilpailussa. Neljä upea laulajaa nähdään nyt musikaalin solisteina.

Innostuin erityisesti monipuolisesti ja korkealta laulavista miehistä. Heidän esittämänään vaikkapa Queenin musiikki herää eloon, hän kertoo.

Aluksi olin suunnitellut perinteisempää konserttia ja pohdin sopivaa juontajaa, kun Viihdepalatsilta ehdotettiin vähän suurempaa jouluaiheista show:ta. Yllytyshulluna innostuin ideasta, hän jatkaa.

Viihdepalatsissa Tampereella vuosi sitten ensi-iltansa saaneen musikaalin puherooleissa, tyttöjen vanhempina nähdään koko kansan suursuosikit Mari Turunen ja Heikki Hela.

Musiikista vastaa Boheemi Bändi, jossa soittavat tamperelaiset Maiju Virtanen (saksofoni), Pirkka Isotalo (basso, kitara), Kim Wirtzenius (kitara), Harri Hakamäki (koskettimet) ja Sampo Neuvonen (rummut). Musiikin sovituksesta vastaa Jukka-Pekkala Berg.

Musikaalin lisäksi Heini Hietanen on kirjoittanut myös elämänkertoja. Hänen kirjoittamansa elämänkertateos miehestään Pentti Hietasesta julkaistiin syksyllä 2017 Helsingin kirjamessuilla. Pentti Hietanen – Minulta sinulle -teoksen julkaisija on Readme.fi

Boheemi rapsodia Kangasala-talossa la 16.12.2017 klo 19, Liput Kangasala-talolta 36/34 €, Lippu.fi alk. 39,50/37,50 € sis. Lippu.fi palvelumaksun.

Dinner noutopöydästä Armas Galleria&Keittiön tapaan klo 17 alkaen.
Show & dinner -lippu Kangasala-talolta 64/62 €, Lippu.fi 67,50/65,50 €

Mediakuvia kansiossa

Kuvaajan nimi mainittava.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heini Hietanen


tuottaja, käsikirjoittaja
040 585 4868

Kuvat

Lataa
Kuva: Harri Hinkka
Kuva: Harri Hinkka
Lataa
Kuva: Harri Hinkka
Kuva: Harri Hinkka
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasala-talo Oy
Kangasala-talo Oy
Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala

040 773 0148http://www.kangasala-talo.fi/

Kangasala-talo on vuoden 2015 alussa avattu kulttuurikeskus, joka sijaitsee Kangasalan keskustassa 20 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta. Kangasala-talossa sijaitsee 284-paikkainen konserttisali Kangasala-sali, Kimmo Pyykkö -taidemuseo, galleria sekä Kangasalan valtuustosali.

Kangasala-talo Oy järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia useille kohderyhmille ja vastaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon sekä elokuvateatteri K-Kinon toiminnasta.

Kangasala-talo Oy tarjoaa myös kokous-, juhla- ja ohjelmapalveluita.

Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasala-talo Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye