Robert Bosch Oy

Bosch hakee lisäkasvua päästöttömistä voimansiirtoratkaisuista

Jaa
Perinteisen dieselvoimansiirron lisäksi Bosch tarjoaa myös rahti- ja kuljetusalalle päästöttömiä voimansiirtoratkaisuja: sähköakut, polttokennot ja vetymoottorin.

Kuljettajapula, kohonneet polttoainekustannukset ja kiristyvät päästörajoitukset ovat haasteita, joiden myötä ilmastoneutraalius ja autonominen ajaminen ovat merkittäviä kehityssuuntia myös rahti- ja kuljetusalalla.

Ilmastoneutraalia rahtiliikennettä kehittävä Bosch tarjoaa perinteisen voimansiirron lisäksi sähköakkuihin ja polttokennoihin perustuvia ratkaisuja. Nyt Bosch on tuonut portfolioonsa myös vetymoottorin tarjotakseen ilmaston kannalta kestävän vaihtoehdon erityisesti raskaiden työkoneiden ja maatalouskoneiden kohdalla.

“Ilmastotoimenpiteistä johtuen rahti- ja kuljetusalalla on yhtä aikaa useita erisuuntaisia kehityslinjoja. Uskomme vaihtoehtoisten käyttövoimien olevan selkeä kehityksen ajuri liiketoiminnassamme seuraavan vuosikymmenen aikana”, Mobility Solutions -liiketoiminnan johtaja Markus Heyn sanoo.

Neljäsosa Mobility Solutions -liiketoimintasektorin liikevaihdosta muodostuu hyötyajoneuvojen teknologioista, aina pakettiautoista 40-tonnisiin kuorma-autoihin. Voimansiirtojen lisäksi Boschin hyötyajoneuvoliiketoiminnan kulmakiviä ovat kuljettajaa avustavat järjestelmät sekä liitettävyys.

Teknologianeutraali strategia: dieselistä vetymoottoreihin

Boschin ennusteiden mukaan vuonna 2025 yli 80 prosenttia kuusi tonnia tai enemmän painavista kuorma-autoista käy vielä dieselillä. Sen jälkeen käyttövoimien monimuotoisuus kasvaa ja vuoteen 2035 mennessä arviolta puolet uusista hyötyajoneuvoista kulkee vety- tai akkukäyttöisesti sähköllä.

Boschilla on suuret suunnitelmat myös polttokennojen varalle. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä tieliikenteessä on yli 40 000 Boschin polttokennojärjestelmää. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi Bosch valmistaa itse kennonippuja ja lisää tuotantokapasiteettiaan eri puolilla maailmaa.

Autonomisesta ajamisesta apu kuljettajapulaan

Boschilla on laaja asiantuntemus myös ohjelmistoista, mikä on edellytys autonomisen ajamisen kehitykselle. Autonomisen ajamisen parissa työskentelee Boschilla noin 1100 insinööriä, jotka kehittävät ohjelmistoja, sensoreita, ajotietokoneita ja toimilaitteita.

“Autonomisen ajamisen läpimurto on tulossa, osittain akuutista kuljettajakadosta johtuen. Ja hyötyajoneuvoissa jos jossain autonomisesta ajamisesta on taloudellista hyötyä”, Heyn toteaa.

Pelkästään Euroopassa on pula yli 400 000 kuljettajasta. Boschin tavoitteena on tuoda kuljettajaton hyötyajoneuvoliikenne pääväylille vuosikymmenen loppuun mennessä.

Boschilla on vahva asema kuljettajaa avustavien järjestelmien markkinoilla. Kokonaismarkkinan arvioidaan kasvavan 40 prosenttia seuraavien vuosien aikana, mutta Bosch uskoo oman myyntinsä kasvavan lähes 60 prosenttia. Markkinaa kasvattavat useat tekijät kuten hyötyajoneuvoja koskevat lakisääteiset vaatimukset, joilla pyritään estämään tieliikenneonnettomuuksia.

Logistiikka-alalle palveluita ja ohjelmistoalusta

Bosch kehittää yhteistyössä yhdysvaltalaisen pilvipalvelutarjoaja Amazon Web Servicesin (AWS) kanssa ohjelmistoalustaa, joka yhdistää logistiikkapalvelut kolmansien osapuolten palveluihin. Näiden ratkaisujen yhdistäminen yhdelle alustalle tehostaa logistiikkaa. Monien nyt tarjolla olevien erillisratkaisujen käyttämisen sijaan logistiikka- ja rahtiyritykset voivat käyttää digitaalisia palveluita nopeasti ja helposti yhdestä paikasta.

“Lanseeraamme logistiikka-alustamme Intiassa seuraavien viikkojen aikana, Yhdysvallat ja Eurooppa seuraavat perässä ensi vuonna”, Heyn summaa.

Yksi esimerkki Boschin palveluista kuljetus- ja logistiikkateollisuudelle on kriittisten kuljetusten logistiikkamonitorointi. Boschin palvelukeskuksilla on seurannassa vuosittain jopa 30–40 000 rekkalastillista, jotka voivat olla esimerkiksi lääketieteellisesti tärkeitä kuljetuksia. Koronaviruspandemian aikana Bosch otti vastuulleen rokotekuljetusten seurannan.

Raskaalla liikenteellä on tarvetta myös turvalliselle pysäköintipalvelulle. Boschilla on jo tarjota 100 sopivaa aluetta pääväylien varrelta 11 Euroopan maassa. Varaukset kolminkertaistuivat pelkästään vuoden 2021 aikana.

 

Yhteyshenkilöt

Maija Andersson
+358 10 480 8225
maija.andersson@fi.bosch.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Robert Bosch Oy
Robert Bosch Oy
Robert Huberin tie 16 A
01510 Vantaa

010 48080http://www.bosch.fi

Bosch-konserni on maailman johtava teknologiatuotteiden ja palvelujen toimittaja. Sen palveluksessa oli vuoden 2021 lopussa noin 402 600 työntekijää. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 78,7 miljardia euroa. Konserni on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen: Mobility Solutions, Industrial Technology, Consumer Goods ja Energy and Building Technology. Johtavana IoT-yhtiönä Bosch tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja älykoteihin, teollisuus 4.0:lle ja verkottuneeseen liikkumiseen. Boschin asiantuntijuus anturiteknologiassa, ohjelmistoissa ja palveluissa sekä oma IoT-pilvipalvelu takaavat, että sen asiakkaat voivat saada verkottuneita ja toimialojen rajat ylittäviä ratkaisuja yhdeltä toimittajalta.

Strategisena tavoitteena on helpottaa elämää ja parantaa elämänlaatua tuotteilla ja ratkaisuilla, jotka sisältävät tekoälyä (AI) tai jotka on kehitetty tai valmistettu sen avulla. Yhtiö tarjoaa tekniikkaa, joka on ”Invented for life.”

Konserni käsittää Robert Bosch GmbH:n sekä sen noin 440 tytäryhtiötä ja paikallista yhtiötä yli 60 maassa. Jos mukaan luetaan myös myynti- ja palveluyhteistyökumppanit, on Bosch tuotanto-, suunnittelu- ja myyntiverkostonsa kautta läsnä lähes kaikissa maailman maissa. Bosch-konserni on ollut hiilineutraali vuoden 2020 ensimmäisestä neljänneksestä lähtien. Yhtiön kasvun perusta on sen innovaatiovoima. Tutkimuksessa ja tuotekehityksessä työskentelee noin 76 100 henkilöä 128 toimipisteessä eri puolilla maailmaa. Heistä noin 38 000 on ohjelmistokehittäjiä.

Robert Bosch (1861–1942) perusti yhtiön Stuttgartissa vuonna 1886 hienomekaniikan ja sähkötekniikan korjaamoksi. Robert Bosch GmbH:n poikkeuksellinen omistusrakenne takaa konsernin taloudellisen riippumattomuuden. Sen ansiosta yhtiön on mahdollista suunnitella tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti ja sijoittaa tulevaisuutensa kannalta välttämättömiin investointeihin etupainotteisesti. Yleishyödyllinen säätiö Robert Bosch Stiftung omistaa 94 prosenttia Robert Bosch GmbH:n osakkeista. Loput osakkeista omistaa Boschin perhe yrityksensä kautta sekä Robert Bosch GmbH. Suurinta äänivaltaa yhtiössä käyttää Robert Bosch Industrietreuhand KG, joka huolehtii myös omistajuuteen liittyvistä toiminnoista.

Lue lisää: www.bosch.fi, www.iot.bosch.com, www.bosch-press.com, www.twitter.com/BoschPresse

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Robert Bosch Oy

Turvallisempien teiden puolesta: Bosch ja Microsoft yhteistyöhön generatiivisen tekoälyn hyödyntämiseksi29.2.2024 07:49:59 EET | Tiedote

Skenaario, jota yksikään kuljettaja ei halua nähdä: pallo vierii tielle. On todennäköistä, että pallon perässä tielle juoksee lapsi. Ihmiskuljettajat osaavat arvioida tilanteen vaarallisuuden jo tielle vierivästä pallosta, mutta myös automaatiojärjestelmien on opittava arvioimista. Nyt Bosch haluaa lisätä generatiivisen tekoälyn käyttöä, jotta automaattinen ajaminen kehittyy entisestään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye