SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Break Sokos Hotel Flamingon mittava laajennus on valmis – Uusi lisärakennus tarjoaa teemahuoneita eri tunnelmiin

Jaa
Vantaalaisen Break Sokos Hotel Flamingon mittava uudistus valmistuu helmikuun alussa. Uuteen lisärakennukseen tulee 232 uutta hotellihuonetta kolmella eri teemalla. Tammikuussa käynnistynyt shuttle bus -yhteys kuljettaa asiakkaita hotellin ja lentokentän välillä.
Break Sokos Hotel Flamingo. Huoneteema Joy.
Break Sokos Hotel Flamingo. Huoneteema Joy.

Helmikuun alussa Vantaalle syntyy Suomen suurin hotelli, kun Break Sokos Hotel Flamingon iso uudistustyö lisärakennuksineen saadaan päätökseen. Hotelli Flamingossa on tämän jälkeen yhteensä 541 hotellihuonetta. Uusia, kolmen eri teeman mukaan sisustettuja hotellihuoneita voi varata jo nyt ja niissä voi majoittua 4.2.2019 alkaen.

Teemahuoneilla on haluttu vastata matkailun trendeihin ja asiakkaiden toiveisiin. Majoitukselta toivotaan tänä päivänä yksilöllisyyttä, persoonallisuutta ja erilaisia tunnelmia. Työmatkalla hotellihuoneelta toivotaan eri asioita kuin kaveriporukan viikonloppulomalla tai lapsiperheen kylpyläreissulla.

“Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden valita juuri omaan tunnelmaansa sopivan hotellihuoneen”, kertoo hotellinjohtaja Päivi Holappa.

Yksi uusista teemoista on iloisen pirskahteleva Joy, joka on suunniteltu elämästä nauttimista ja hauskanpitoa varten. Isot väripinnat ja leikkisät yksityiskohdat tarjoavat mitä otollisimmat puitteet esimerkiksi ystäväporukan illanvietolle.

“Joy-huoneissa viihdytään hyvässä ja iloisessa seurassa. Alkuillasta nautitaan lasilliset kuohuvaa ja jatketaan sitten viihdekeskukseen viettämään iltaa vaikka hohtogolfin merkeissä. Aamulla nukutaan pitkään ja tullaan sitten valmiiseen aamiaispöytään. Joy-huoneista tulee hyvälle tuulelle”, kuvailee Holappa.

Muut uudet huoneteemat ovat inspiroiva Flow ja rauhoittava Harmony. Tower-hotellin puolelta, viihdekeskuksen välittömästä yhteydestä, löytyy tilavia, myös perheille sopivia huoneita.

Uudistettu hotelli ja viihdekeskus Flamingo muodostavat yhdessä monipuolisen elämyskokonaisuuden, joka hakee Suomen mittakaavassa vertaistaan. Kokonaisuus palvelee niin kokous- ja tapahtumavieraita kuin lomanviettäjiäkin. Kokouksen päätteeksi voi rentoutua kylpylässä tai ennen matkalle lähtöä tehdä viime hetken ostoksia ja nukkua pitkään ennen lentokentälle suuntaamista. Hotelli erilaisine tunnelmineen on myös itsessään oiva matkakohde pientä hemmottelulomaa tai viikonlopun irtiottoa kaipaaville.

Flamingoon on nyt entistä vaivattomampaa saapua myös lentokentältä. Tammikuussa käynnistyivät hotellin omat shuttle bus -kuljetukset, jotka liikennöivät aamuisin ja iltaisin puolen tunnin välein. Kuljetus on hotellin asiakkaille maksuton.

Lisätietoja: Päivi Holappa, hotellinjohtaja, Break Sokos Hotel Flamingo,

puh. 050 306 6644, paivi.holappa@sok.fi

Break Sokos Hotel Flamingo lukuina:

  • 232 uutta hotellihuonetta
  • 541 hotellihuonetta yhteensä
  • 12 & 6 kerrosta ( Tower-rakennus 12 ja Wing-lisärakennus 6 )
  • 800 pysäköintipaikkaa
  • 500 hengen istuvia illallisia
  • 280-paikkainen tilausravintola Eventi (avautui elokuussa 2018)
  • 12 kokoustilaa
  • 175-paikkainen Amarillo-ravintola
  • 6 auditoriota
  • 2 kauppakeskusta
  • 1 lentokenttä

www.sokoshotels.fi/fi/vantaa/sokos-hotel-flamingo

Avainsanat

Kuvat

Break Sokos Hotel Flamingo. Huoneteema Joy.
Break Sokos Hotel Flamingo. Huoneteema Joy.
Lataa
Break Sokos Hotel Flamingo Vantaa. Ilmakuva. Kuvaaja Seppo Sallankivi.
Break Sokos Hotel Flamingo Vantaa. Ilmakuva. Kuvaaja Seppo Sallankivi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

Break Sokos Hotel Flamingo on elämyshotelli Suomen suurimmassa viihdekeskuksessa Vantaalla. Uudistunut Break Sokos Hotel Flamingo tarjoaa kaksi toisiinsa yhdistettävää yli 250 hengen tapahtumatilaa, 12 kokoustilaa ja 541 huonetta, joista 232 täysin uusia. Hotelli sijaitsee lentokentän välittömässä läheisyydessä, ja kentälle on shuttle bus -yhteys hotellilta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän päivittäistavarakauppa vastasi asiakkaiden tarpeisiin ja kasvatti edelleen markkinaosuuttaan27.3.2024 09:01:00 EET | Tiedote

S-ryhmän päivittäistavarakauppa onnistui vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin viime vuonna niin hyvin, että S-ryhmä kasvatti ainoana kaupparyhmänä markkinaosuuttaan vuonna 2023. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 8,9 prosenttia vuonna 2023. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,3 prosenttia (+1,3 %-yks.). S-ryhmä on myös ruoan verkkokaupan markkinajohtaja.

S-ryhmän ravintoloiden asiakkaiden suositteluhalukkuus paras 10 vuoteen – ravintoloiden ja henkilöstön vuoden 2023 parhaat onnistujat palkittiin27.3.2024 08:48:26 EET | Tiedote

Asiakkaiden aito kohtaaminen ja henkilökohtainen huomioiminen ovat merkittävä osa asiakaskokemusta. S-ryhmän ravintoloissa asiakaspalvelu on yksi systemaattisen kehitystyön painopisteistä. Ryhmän ravintoloiden asiakastyytyväisyys ja suositteluhalukkuus nousivat kymmenettä vuotta perättäin ja ovat kiitettävällä tasolla. Ravintola-alan ammattilaisia palkittiin hienosta vuodesta ja erityisen hienoista onnistumisista ravintoloiden vetovoiman ja asiakaskokemuksen edistämiseksi valtakunnallisessa tapahtumassa 26. maaliskuuta 2024 Original Sokos Hotel Triplassa.

Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2023 – ”Entistä tiiviimpää yhdessä tekemistä arvoketjussa”26.3.2024 15:07:33 EET | Tiedote

Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu. Vastuullisuuden saralla S-ryhmässä ollaan ylpeitä muun muassa siitä, että tavoite omien päästöjen vähentämiseen täyttyy etuajassa. Ilmastotyössä sitouduttiin asettamaan kunnianhimoinen Net Zero 2050 -tavoite ja luontotyötä edistettiin yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Uusi jätelaki sai suomalaiset ryntäämään kauppaan – kompostoreiden myynti tuplaantunut lyhyessä ajassa26.3.2024 08:25:00 EET | Tiedote

Viime vuodesta alkaen asteittain Suomessa voimaan tuleva jätelain muutos on saanut suomalaiset suuntaamaan kiihtyvällä tahdilla kaupoille. Prisman myyntidatan mukaan muun muassa kompostoreiden ja kodin jätelajittelujärjestelmien myynti on noussut jopa kaksinkertaiseksi viimeisen kolmen kuukauden aikana. Kysyntä on ollut viime vuodesta lähtien niin suurta, että lämpökompostorit jopa hetkeksi loppuivat kaupoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye