Pirkanmaan Osuuskauppa

Bright Friday: Seiskaluokkalaiset juhlivat 120-vuotiaan kanssa Pakkahuoneella

Jaa
”Mustana perjantaina” 25.11.2022 järjestettävä Bright Friday kerää jopa 700 pirkanmaalaista nuorta mielen hyvinvoinnin ympärille rakennettuun tapahtumaan.
Muun muassa räppäri Kupari ja Mari-Katri Lempinen Tampereen kaupungin nuorisopalveluista nousevat Pakkahuoneen lavalle. Kuva: Reetta Muranen
Muun muassa räppäri Kupari ja Mari-Katri Lempinen Tampereen kaupungin nuorisopalveluista nousevat Pakkahuoneen lavalle. Kuva: Reetta Muranen

Pirkanmaan Osuuskauppa järjestää yhteistyössä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden kanssa kaikille pirkanmaalaisille seiskaluokkalaisille avoimen ja ilmaisen tapahtuman, jonka teemana on yksinäisyys.

Tapahtuman päätähdet, seiskaluokkalaiset, ovat yhdessä elämän nivelvaiheista, jossa he voivat tuntea yksinäisyyttä tai erilaisuutta. Tapahtumassa aihetta käsitellään monesta näkökulmasta. Teemasta nuorten kanssa keskustelee muun muassa yksinäisyydestään julkisuudessa kertonut tubettaja Roni Bäck. Illan pääesiintyjänä nähdään tamperelainen rap-artisti Costi eli Tuomas Kostiainen, joka käsittelee tulevalla debyyttialbumillaan korona-ajan yksinäisyyttä.

– Musta perjantai on tänä vuonna loistava. Toivomme, että tapahtumassa solmitaan uusia ystävyyssuhteita ja että nuoret saavat myös eväitä elämän hankaliin tilanteisiin. Yhdessä olemme enemmän, sanoo tapahtumaa yhdessä nuorten kanssa ideoinut Pirkanmaan Osuuskaupan viestintäpäällikkö Viivi Pärssinen.

Tervaskannot tapahtuman takana

Bright Friday -tapahtuma on osa Pirkanmaan Osuuskaupan 120-vuotissyntymäpäivien juhlintaa.

– Asiakkaiden omistaman osuuskauppamme taivalta on takana 120 vuotta. Syntymäpäiviä voi juhlia monella tapaa. Kakkukahvien järjestämisen sijaan pureudumme osuuskaupan perustehtävään: Olemme olemassa auttaaksemme asiakasomistajiamme. Luomme hyvinvointia pirkanmaalaisille. Viime aikojen keskusteluita niin kahvipöydissä kuin julkisuudessakin on leimannut yhteinen teema – huoli nuortemme hyvinvoinnista ja mielenterveydestä ajassa, jossa ensin tuli korona, sitten sota. Mietimme, miten voimme yhdessä auttaa nuoriamme, Viivi kertoo.

Nuorten toiveiden pohjalta tapahtumaan tuodaan paljon erilaisia aktiviteetteja ja ohjelmaa. Tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa on mukana Tampereen kaupungin nuorisopalvelut, joka tuntee nuorten kipukohdat ja vastaa tapahtumassa livenä nuorten kysymyksiin.

– Yhteistyöllä saadaan aina enemmän aikaan kuin yksin puurtamalla. Siksi onkin hienoa tehdä tämänkaltaista tärkeää tapahtumaa yhdessä ison alueellisen toimijan kanssa. Seiskaluokkalaiset ovat juuri meidän kohderyhmäämme ja tapahtuman teema on erittäin ajankohtainen ja tärkeä. Nuoret tarvitsevat toisiaan sekä turvallisia aikuisia, sanoo Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti.

Tasavuosia jo viime vuonna

Historiankirjat kertovat, että Pirkanmaan Osuuskaupan juuret ulottuvat itse asiassa joulukuussa 1901 Virroille perustettuun Edistys Kauppakuntaan, josta tuli monien vaiheiden kautta osa Pirkanmaan Osuuskauppaa. Ei tarvitse olla edes seiskalla pystyäkseen laskemaan, että POK:n 120-vuotisjuhlavuosi oli jo viime vuonna.

– Pitää paikkansa. Viime vuosi oli intensiivinen, ja korona vei vielä huomiotamme. Päätimme suosiolla siirtää juhlintaa vuodella eteenpäin, ja se oli mielestäni hyvä veto. Nyt meillä on koossa arvojamme heijastava mielekäs ja merkityksellinen tapahtuma. Silloin kun juhlitaan, juhlitaan perusteellisesti, päättää Viivi.

Lisätietoja:

www.brightfriday.fi

Pirkanmaan Osuuskaupan viestintäpäällikkö Viivi Pärssinen, puh. 010 767 2566, viivi.parssinen@sok.fi

Tampereen kaupungin nuorisopalvelujen johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti, puh. 040 806 3239, tiina-liisa.vehkalahti@tampere.fi

Kuvat

Muun muassa räppäri Kupari ja Mari-Katri Lempinen Tampereen kaupungin nuorisopalveluista nousevat Pakkahuoneen lavalle. Kuva: Reetta Muranen
Muun muassa räppäri Kupari ja Mari-Katri Lempinen Tampereen kaupungin nuorisopalveluista nousevat Pakkahuoneen lavalle. Kuva: Reetta Muranen
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Nuoriso-ohjaaja Mari-Katri Lempinen työskentelee tällä hetkellä sateenkaarinuorten parissa.
Nuoriso-ohjaaja Mari-Katri Lempinen työskentelee tällä hetkellä sateenkaarinuorten parissa.
Lataa
Lataa
Lataa
Räppäri Kupari on 15-vuotias Roni Kauppinen Annalasta.
Räppäri Kupari on 15-vuotias Roni Kauppinen Annalasta.
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Costi on illan pääesiintyjä. Kuva: https://www.team.fi/artist/costi/
Costi on illan pääesiintyjä. Kuva: https://www.team.fi/artist/costi/
Lataa
Roni Bäck juontaa Bright Friday -tapahtuman. Kuva: Thomas Taisto
Roni Bäck juontaa Bright Friday -tapahtuman. Kuva: Thomas Taisto
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskauppa
PL 130
33101 Tampere

010 7670010http://www.pirkanmaanosuuskauppa.fi

Pirkanmaan Osuuskauppa tarkoittaa ruokaa, palveluita ja loistavia asiakaskokemuksia. Meidät omistaa 210 000 asiakasomistajaa. Osuuskauppana tavoitteemme on luoda asiakkaillemme helpompia hetkiä ja lisätä hyvinvointia. Annamme toimintamme hyödyn asiakasomistajille edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla yli sadassa liikepaikassa ja verkossa 3 000 työntekijän voimin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Pirkanmaan Osuuskaupan vuosi 2023 suotuisa – ruoan verkkokaupan kysyntään vastataan investoimalla Pirkanmaan ensimmäiseen automaatioavusteiseen keräilykeskukseen15.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan vuoden 2023 liikevaihto kipusi 1 162,5 miljoonaan euroon, joka on 7,1 prosenttia enemmän edellisvuoteen verraten. Liiketuloksemme oli 25,6 miljoonaa euroa. Panostimme uusien palveluiden ja verkoston kehittämiseen 49,5 miljoonan euron investoinnein. Maksoimme myös Bonusta kaikkien aikojen suurimman summan, 46,2 miljoonaa euroa. Osuustoiminnan ydin onkin resonoinut tässä ajassa vahvasti: Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajien määrä ylitti viime vuonna 220 000 jäsenen rajan – vuoden 2023 lopussa meillä oli 221 679 asiakasomistajaa. Henkilöstömäärämme oli vuoden 2023 lopussa 3 362. Kaikki työntekijämme palkitaan ylimääräisellä tulospalkkiolla.

Vaikuttamisen paikka Pirkanmaan kehittämiseen on jälleen auki – osuuskauppavaalien ehdokasasettelu alkaa huomenna9.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Lähiruokavalikoiman kasvattaminen, sähköautojen latauspisteiden määrän moninkertaistaminen sekä uusien kumppanuusetujen solmiminen paikallisten yritysten kanssa. Muun muassa nämä toteutetut toiveet ovat lähtöisin Pirkanmaan Osuuskaupan viimekertaisten osuuskauppavaalien ehdokkailta. Työmme alueen hyvinvoinnin kehittämiseksi jatkuu, ja nyt on aika valita meille uusi edustajisto. Pirkanmaan osuuskauppavaalien ehdokasasettelu on käynnissä 10.–26.1.2024.

Kalevan Liikenneaseman Hesburger ja Sport & Bar Koppi palvelevat asiakkaita viimeisen kerran 15.10.2.10.2023 14:00:00 EEST | Tiedote

Pirkanmaan Osuuskaupan hallitus päätti 29.9.2023 kokouksessaan Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin toiminnan lakkauttamisesta. Viimeinen aukiolopäivä on 15.10.2023. Toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin toiminnan kannattavuuteen. – Aiemmin asiakkaat ovat poikenneet nopeasti ohikulkumatkalla ruokailemaan Kalevan Liikenneasemalle. Alueen liikennejärjestelyiden muutokset ovat kuitenkin viime vuosina hankaloittaneet liikenneasemalle pääsyä. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, ettemme ole saavuttaneet asettamiamme myyntitavoitteita. Hienosti asiakkaita palvelleesta henkilökunnastamme tämä ei ollut kiinni, toimialajohtaja Mikko Hautasaari korostaa. Kalevan Liikenneasemalla toimiva Sale ja sen yhteydessä toimiva pieni kahvio jatkavat toimintaansa kesään 2025 saakka, jolloin viereen rakentuvaan uuteen Hippos-kortteliin avataan Sale. Asiakkaat pääsevät myös edelleen tankkaamaan autonsa pihassa olevalla ABC Aut

Sokos Herkku on nyt Prisma Hämeenkatu – hinnat kutistuivat, valikoima kasvoi tuhansilla tuotteilla23.8.2023 07:30:00 EEST | Tiedote

Värikäs kasvismeri ja uunituoreen leivän tuoksu tervehtivät uutuuttaan kiiltävän Prisma Hämeenkadun ovella. Olemme Tampereen Sokoksen alakerrassa, missä entisen Sokos Herkun tilalle valmistuu kovaa kyytiä kaksikerroksinen Prisma. Vaikka tekemistä riittää vielä ennen syksyn avajaishulinoita, myymälässä otettiin jo varaslähtö tulevaan: tuhansilla tuotteilla kasvanut päivittäistavaravalikoima on nyt kokonaisuudessaan laskettu Prisma-hintoihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye