Amnesty International

Budjettiriihi/esitys sivuuttaa ihmisoikeudet – hallitus antanut periksi pelolle

Jaa
Budjetissa esitetyt muutokset ulkomaalaislakiin ovat hätiköityjä ja harkitsemattomia. Hallituksen päätösten sijaiskärsijöiksi joutuvat maailman hädänalaisimmat pakolaiset ja paperittomien ihmisten auttajat.

Amnesty on pettynyt hallituksen eiliseen budjettiesitykseen. Hallitus on perääntynyt viime hetkellä pakolaiskiintiön nostamisesta ja ehdottaa hätiköityjä kiristyksiä ulkomaalaislainsäädäntöön. Hallitus haluaa kriminalisoida haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttajat.

Hädänalaiset kärsivät hallituksen hätiköinnistä

Hallitus perääntyi sisäministeri Paula Risikon esityksestä nostaa pakolaiskiintiö aikana, jolloin pakolaisia on maailmassa enemmän kuin koskaan. Naapurimaissa suunta on toinen: Ruotsi suunnittelee korottavansa kiintiönsä ensi vuonna 5 000 pakolaiseen.

”Näyttää siltä, että muut hallituspuolueet ovat antautuneet sinisen eduskuntaryhmän populismin panttivangeiksi”, sanoo Amnesty Internationalin Suomen osaston pakolaisasiantuntija Kaisa Väkiparta.

”Kiintiön kautta Suomeen tulee kaikkein haavoittuvaisimpia pakolaisia, kuten kidutuksen ja väkivallan uhreja, vammaisia, lapsia ja yksinhuoltajaäitejä. He joutuvat nyt hallituksen epäinhimillisen päätöksen sijaiskärsijöiksi”, Väkiparta muistuttaa.

Yli 40 järjestöä ja yli 11 000 allekirjoittajaa vetosi ministeri Risikkoon pakolaiskiintiön korottamiseksi. Risikko vastaanotti vetoomuksen kiitollisena esitykselleen saamasta tuesta elokuussa.

Harkitsemattomat muutokset heikentävät ihmisoikeuksia

Ulkomaalaislakiin on viime vuosien aikana tehty monia pikaisia muutoksia, joiden vaikutusta turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ihmis- ja perusoikeuksien toteutumiseen ei ole arvioitu. Lisää hätiköityjä kiristyksiä ei pidä tehdä ennen, kuin edellisten lakimuutosten seuraukset ovat tiedossa.

”Hallitus ei saa sortua samaan paniikkiin kuin syksyllä 2015, jonka seurauksena turvapaikanhakijoiden oikeuksia on merkittävästi heikennetty. Tarvitsemme harkittua ja inhimillistä päätöksentekoa hätiköinnin ja pelolla ratsastamisen sijaan”, Väkiparta sanoo.

Hallituksen tuoreen esityksen myötä aletaan rangaista ihmisiä, jotka tarjoavat majapaikan paperittomille.

”On täysin käsittämätöntä, että hallituksemme puhuu yhteisistä arvoista ja välittämisestä, mutta on valmis rankaisemaan niitä suomalaisia, jotka epäitsekkäästi auttavat hädässä olevia.”

Muutokset sekä lain että käytäntöjen tasolla ovat heikentäneet turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset ajetaan vastaanottokeskuksesta kadulle tilapäisen oleskeluluvan poistamisen seurauksena.

”Nyt rangaistaan niitä ihmisiä, jotka on hallituksen omalla päätöksellä ajettu ahtaalle. Turvapaikkaprosessia ei korjata kriminalisoimalla avunantajia tai yksittäisiä turvapaikanhakijoita”, Väkiparta sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaisa Väkiparta
Pakolaisasiantuntija
Amnesty International, Suomen osasto
p. +358 40 833 1532
kaisa.väkiparta@amnesty.fi


Milja Komulainen
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. +358 44 756 9109
milja.komulainen@amnesty.fi

Tietoja julkaisijasta

Amnesty International
Amnesty International
Hietaniemenkatu 7 A
00100 Helsinki

https://www.amnesty.fi/

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Me teemme ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkimme vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja kampanjoimme niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Toimintamme perustuu yksittäisten ihmisten tuelle. Amnestyn Suomen osasto perustettiin vuonna 1967.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amnesty International

Amnesty ja Human Rights Watch: Etiopian Länsi-Tigrayssa on meneillään etninen puhdistus – alueelle vaaditaan välitöntä humanitaarista apua6.4.2022 02:00:00 EEST | Tiedote

Etiopian Länsi-Tigrayssa vuodesta 2020 lähtien sotineet osapuolet ovat syyllistyneet laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siviilien teloitukset, massapidätykset, ryöstöt ja pakkosiirrot täyttävät sotarikosten tunnusmerkistön ja ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan, toteavat Amnesty International ja Human Rights Watch tänään julkaistussa raportissaan.

Amnestyn vuosiraportti: Venäjän sotatoimet pohjaavat järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin – Suomelle moitteita perusturvasta ja translaista29.3.2022 01:01:00 EEST | Tiedote

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, jolle on luotu pohja järjestelmällisillä ihmisoikeusloukkauksilla. Amnesty Internationalin vuosiraportti avaa, kuinka ihmisoikeuspuolustajien, riippumattoman median ja kansalaisyhteiskunnan hiljentäminen on luonut otollisen maaperän sotatoimille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye