BURGER KING® Suomi

BURGER KING® AVAA JOULUKUUSSA UUDEN RAVINTOLAN HYVINKÄÄLLE

Jaa
Hyvinkäälle rakennettava uusi autokaistallinen BURGER KING® -ravintola avaa ovensa joulukuussa. Uusi BURGER KING® Hyvinkää palvelee nälkäisiä 120 asiakaspaikan laajuudella ja noin 25-30 työntekijän voimin. BURGER KING® -ketju on tänä vuonna panostanut moderneihin myyntikanaviin ja uudessa ravintolassa otetaan käyttöön paljon positiivista palautetta saaneet itsepalvelukassat.

- Etsimme jatkuvasti uusia liikepaikkoja, sillä haluamme tarjota parhaita, liekillä grillattuja burgereita mahdollisimman monelle. Olemme innoissamme Hyvinkään kaltaisista liikepaikoista, jotka mahdollistavat uusien autokaistallisten BURGER KING® -ravintoloiden avaamisen vetovoimaisille ja vilkkaille paikoille, iloitsee BURGER KING® Suomen ketjujohtaja Tomi Söderström.

BURGER KING® -hampurilaisravintolaketju on laajentunut Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti: neljän ensimmäisen toimintavuotensa aikana ketju on avannut yhteensä 42 ravintolaa ja vuoden 2018 aikana ketjun tavoitteena on avata yli 12 uutta ravintolaa. Hyvinkään ravintola on BURGER KING® -ketjun 53. ravintola Suomessa.

- BURGER KING® -ketjun tavoitteena on jatkaa valtakunnallisen verkoston kasvattamista vuoden 2019 aikana reilulla kymmenellä uudella yksiköllä, Söderström kertoo

Vuonna 1954 Yhdysvalloissa perustettu BURGER KING® on tunnettu liekillä grillatuista hampurilaisistaan, jotka valmistetaan asiakkaiden toiveiden mukaan. Maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju erottuu kilpailijoistaan myös juomapuolella. BURGER KING® -ravintoloissa virvoitusjuomia saa juoda niin paljon kuin haluaa, ja lisäksi ravintoloissa tarjoillaan myös olutta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tomi Söderström
ketjujohtaja BURGER KING®, Restel Fast Food Oy
+358 50 355 0242,
tomi.soderstrom@restel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

BURGER KING® Suomi
BURGER KING® Suomi
Hämeentie 19
00500 HELSINKI

http://www.restel.fi

BURGER KING®

Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju, jonka ravintoloissa syö maailmanlaajuisesti noin 11 miljoonaa herkuttelijaa päivittäin. Hampurilaisravintolat tunnetaan liekillä grillatuista hampurilaispihveistä ja herkuista, jotka valmistetaan aina tilauksesta. Klassikkotuote, WHOPPER®-hampurilainen, on valmistettu muuttumattomalla reseptillä jo vuodesta 1957. www.burgerking.fi

RESTEL OY

Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Buffet-, Shell HelmiSimpukka-, Martina-, O' Learys-, Wanha Mestari- ja Hemingway's -ravintolat sekä Tapahtumaravintolat.www.restel.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BURGER KING® Suomi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye