BusinessFM sai radion uuden osavaltakunnallisen toimiluvan

Jaa

Viestintävirasto myönsi pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Oulussa kuuluvalle BusinessFM-radiokanavalle osavaltakunnallisen toimiluvan kaudelle 2020-30. BusinessFM:lle myönnetty täysin uusi taajuuskokonaisuus 13 laajentaa kanavan kuuluvuusalueen 1.1.2020 alkaen myös Jyväskylään, Kuopioon, Lahteen, Turkuun ja Vaasaan. Hyvästä musiikista ja työuransa kehittämisestä kiinnostuneille kuulijoille suunnattu kotimainen BusinessFM välittää työ- ja talouselämän arvokasta tietopääomaa ja sen myötä pyrkii omalta osaltaan edistämään suomalaista kansantaloutta.

"Välitämme hyvän musiikin kylkiäisenä rohkeaa ja riippumatonta, työntekoon kannustavaa sisältöä. Pidämme tärkeänä, että sitä tulisi pystyä kuuntelemaan kaikissa merkittävissä bisnes- ja yliopistokaupungeissa ja uusi taajuuskokonaisuus 13 -paketti on konkreettinen vastaus toiveisiimme”, kertoo osavaltakunnallisen radioluvan saaneen BusinessFM:n perustaja Reijo Karhulahti (vasemmalla). Ohjelmajohtaja Juha Kakkuri keskellä ja aamujuontaja Roni Malinen oikealla.

Vuonna 2016 aloittanut BusinessFM on suunnattu aikaansa seuraaville yrityspäättäjille sekä itseään ja työuraansa kehittäville kansalaisille. Vuoden 2019 loppuun saakka BusinessFM:ää voi kuunnella pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Oulun alueella sekä internet-radiona kaikkialla maailmassa. Kahdeksan radiotoimijan hakema ja vain BusinessFM:lle myönnetty uusi taajuuskokonaisuus 13 -toimilupa laajentaa kuuluvuusalueen Jyväskylään, Kuopioon, Lahteen, Turkuun ja Vaasaan. Uuden toimilupa-alueen väestöpeitto on 50 % suomalaisista.

”Olemme parissa vuodessa saavuttaneet vaikuttavan ja aktiivisen fanikunnan, jota kiinnostaa oma taloutensa ja arkensa, sekä työ- ja yrityselämän asiat yleisesti – toimistokelpoista musiikkia unohtamatta. On mahtavaa huomata, että myös Viestintävirasto tunnisti missiomme laajemmassa kontekstissa. Hittiradioille tyypillisten geneeristen soittolistojen pyörittämisen sijaan välitämme työelämän ja kansantalouden tietopääomaa, jonka avulla kuulijamme voivat kehittää itseään ja kasvattaa siten koko maan hyvinvointia. Koen, että meidän missiomme on koko Suomen missio ja pian pääsemme toteuttamaan sitä resurssiemme tämänhetkisten puitteiden mukaisessa laajuudessa”, iloitsee osavaltakunnallisen radioluvan saaneen BusinessFM:n perustaja ja toimitusjohtaja Reijo Karhulahti.

Hyvää musiikkia ja järkipuhetta

BusinessFM:n ohjelmistoon kuuluu musiikin ohella laadukkaita puheohjelmia ja haastatteluita, jotka painottuvat myös työmatkalaisia palvellen aamuun ja iltapäivään. Lounasajan molemmin puolin kanavalla tarjoillaan säännöllisiä uutisia ja tarkoin valittua toimistomusiikkia. BusinessFM:n suosikkiohjelmia ovat aamujuontaja Roni Malisen Aamu arkisin kello 6.00-10.00 ja ohjelmajohtaja Juha Kakkurin juontama BusinessFM-iltapäivä arkisin kello 14.00-18.00. Kanavan ohjelmasarjoihin kuuluvat esimerkiksi Harvardissakin luennoivan professori Henrik Töttermanin Amerikan-kokemukset, myyntivalmentaja Mika Rubanowitchin myyntivinkit, Mainostajien liiton toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemmingin ja Mark ry:n toiminnanjohtaja Sanna Laakion markkinoinnin menestysreseptit ja Iltalehden perustajan Veli-Antti Savolaisen sarja Kolmas itsenäisyystaistelu. Bill Gatesin suosikkiohjelma, Aidan McCullenin juontama The Innovation Show lähetetään BusinessFM:llä tuoreeltaan. BusinessFM:n Yrittäjäradio-ohjelma tarkastelee yrittäjien elämää kannustavien tarinoiden kautta ja esittelee myös konkreettisia yrittäjyyttä haittaavia tekijöitä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Reijo Karhulahti, BusinessFM / Businessradio Finland Oy
+358 400 444 300, reijo.karhulahti@businessfm.fi
Juha Kakkuri, ohjelmajohtaja, BusinessFM
+358 40 510 2566, juha.kakkuri@businessfm.fi

Kuvat

"Välitämme hyvän musiikin kylkiäisenä rohkeaa ja riippumatonta, työntekoon kannustavaa sisältöä. Pidämme tärkeänä, että sitä tulisi pystyä kuuntelemaan kaikissa merkittävissä bisnes- ja yliopistokaupungeissa ja uusi taajuuskokonaisuus 13 -paketti on konkreettinen vastaus toiveisiimme”, kertoo osavaltakunnallisen radioluvan saaneen BusinessFM:n perustaja Reijo Karhulahti (vasemmalla). Ohjelmajohtaja Juha Kakkuri keskellä ja aamujuontaja Roni Malinen oikealla.
"Välitämme hyvän musiikin kylkiäisenä rohkeaa ja riippumatonta, työntekoon kannustavaa sisältöä. Pidämme tärkeänä, että sitä tulisi pystyä kuuntelemaan kaikissa merkittävissä bisnes- ja yliopistokaupungeissa ja uusi taajuuskokonaisuus 13 -paketti on konkreettinen vastaus toiveisiimme”, kertoo osavaltakunnallisen radioluvan saaneen BusinessFM:n perustaja Reijo Karhulahti (vasemmalla). Ohjelmajohtaja Juha Kakkuri keskellä ja aamujuontaja Roni Malinen oikealla.
Lataa
"Meitä kuuntelevat ne, joita kiinnostaa oman taloutensa ja arkensa tehokas ja tuloksellinenkin pyörittäminen”, kertoo BusinessFM:n perustaja Reijo Karhulahti.
"Meitä kuuntelevat ne, joita kiinnostaa oman taloutensa ja arkensa tehokas ja tuloksellinenkin pyörittäminen”, kertoo BusinessFM:n perustaja Reijo Karhulahti.
Lataa
BusinessFM:n ohjelmapäällikkö Juha Kakkuri juontaa arkisin myös kanavan iltapäivälähetystä.
BusinessFM:n ohjelmapäällikkö Juha Kakkuri juontaa arkisin myös kanavan iltapäivälähetystä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Wolfcom
Tehtaankatu 40 B
00150 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Viestintätoimisto Wolfcom Boutique PR- and Communications, Helsinki, Finland

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Yli 650 suomalaista haki muotiviikkojen malliksi8.4.2019 12:59:08 EESTTiedote

Kaikille suomalaisille muotia tarjoava Sokos-tavarataloketju haki kevään muotiviikoilleen malleiksi tavallisia muodista ja esiintymisestä kiinnostuneita kuluttajia. Hakijoita huippumalli Saimi Hoyerin vetämään mallivalmennukseen ilmoittautui yli 650, joista kahdeksan nähdään viikonloppuna Oulun Sokos-tavaratalon estradilla. Hakijoiden suuri määrä ja laaja, 9-73 -vuoden ikäjakauma ilahdutti muotiviikkojen järjestäjät.

Eestlased loobuvad heliplaatidest voogedastuse kasuks29.3.2019 13:58:00 EETTiedote

Kolme suurima plaadifirma andmetel siirdub muusikatarbimine ka Eestis digitaalsetesse voogedastuskanalitesse ning see sunnib muusikuid avaldama pikkade plaatide asemel pigem singleid. Füüsiliste salvestiste ehk heliplaatide müük langeb jätkuvalt ja vähenes eelmisel aastal üle-eelmisega võrreldes 40% võrra. Digitaalsete streaming-teenuste kaudu tarbitud muusika maht kasvas 2018. aastal lausa 43%. See viitab selgele muutusele Eesti tarbijate muusikakuulamisharjumustes. Uutmoodi muusikatarbimine, mis toimub voogedastusteenuste kaudu, sunnib artiste keskenduma plaatide asemel senisest enam singlite avaldamisele.

UMA coworking-tilan ihmiskokeessa tutkittiin työympäristön merkitystä hyvinvointiin19.3.2019 11:55:46 EETTiedote

Parhaista osaajista käydään kovaa kilpailua, ja siksi yhä useampi työnantaja haluaa tarjota työntekijöilleen joustavan ja innostavan työympäristön. Technopolis vastaa kasvavaan kysyntään laajentamalla yhteisöllisten työtilojen verkostoaan, UMA Workspacea. Työympäristön vaikutusta työntekijöiden hyvinvointiin selvitettiin mittaamalla UMA Workspace -tiloissa työskentelevien henkilöiden stressi- ja palautumistasoja. Testihenkilöt kokivat vähemmän stressiä ja kokivat nukkuvansa paremmin työskenneltyään monipuolisessa työympäristössä.

Kotimainen erälegenda Sasta 50 vuotta – juhlat yhdessä suomalaisten laatumerkkien kanssa28.2.2019 09:59:48 EETTiedote

Suomalainen erävaatemerkki Sasta on pukenut laatutietoisia luonnonystäviä jo 50 vuoden ajan. Juhlavuotensa kunniaksi Sasta julkistaa viisi muiden kotimaisten laatumerkkien kanssa suunniteltua ja valmistettua yhteistuotetta, eli kollaboraatiota. Yhteistyöprojektien tavoitteena on muistuttaa kuluttajia tarveharkintaisia ostoksia tehdessään kotimaisen suunnittelun ja tuoteosaamisen jatkuvuuden tärkeydestä sekä tukea myös muita vastuullisia suomalaisia toimijoita.

Suomalainen Gamesaver valmentamaan Kiinasta jääkiekkomaata20.2.2019 09:46:20 EETTiedote

Suomalainen urheiluvideopalvelu Gamesaver on solminut aiesopimuksen jääkiekon videovalmennus- ja mediapalvelun rakentamisesta Kiinaan. Vuoden 2022 talviolympiakaupungin Zhangjiakoun virallisen kumppanin, ruotsalaisen urheilualan konseptointiin erikoistuneen Sports Republicin kanssa räätälöitävä palvelu tulee tarjoamaan kiinalaisille jääkiekkoharrastajille mm. suomalaisten jääkiekkotähtien parhaita kikkavideoita. Gamesaverin Kiinan-versio integroidaan myös Sports Republicin CoachVision-ohjelmaan palvelemaan ja kehittämään kiinalaisia jääkiekkovalmentajia.

MTV:lle vuosi 2018 oli käännekohta – liikevaihto kasvu-uralle ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen14.2.2019 20:26:28 EETTiedote

Suomen suurimmalle kaupalliselle televisioyhtiölle MTV Oy:lle 2018 oli investointien ja uudistusten vuosi. Vaikka yhtiön tulos oli edelleen tappiollinen, onnistui MTV kääntämään liikevaihdon kasvuun edellisvuodesta, ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Tämä käy ilmi MTV:n omistavan ruotsalaisen Bonnier Broadcastingin torstaina julkistamasta tulosraportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme