Bussien kesäaikataulut astuvat voimaan 5.6. – katso muutokset aikatauluissa ja reiteissä

Kesäaikataulut tuovat mukanaan muutoksia bussien aikatauluihin ja reitteihin. Reittimuutosten tarkoituksena on esimerkiksi parantaa bussien pysymistä aikataulussa.
– Valitettavasti painoversiot Liftin kesäaikatauluista tulevat hieman myöhästymään. Pahoittelemme tilannetta, mutta onneksi uusia aikatauluja sekä reittejä pääsee tarkastelemaan jo hyvissä ajoin Digitransit-reittioppaassa ja katukohtaisesti Vaasan kaupungin nettisivuilla, kertoo liikennepäällikkö Pertti Hällilä.
Muutokset:
- Linja 3:n lähdöt klo 8:50 ja 9:50 Gerbystä päättyvät keskustaan, ja lisäksi Vaskiluodosta aiemmin lähteneet bussit klo 9:17 ja 10:17 siirtyvät lähtemään keskustasta.
- Linja 5:n reittiä lyhennetään ja linja päättyy pysäkille Raastuvankatu 34.
- Linjan 7 reitistä jää kokonaan pois pätkä välillä Vöyrinkatu-Vuorikatu-Pitkäkatu.
- Linjan 8 päätepysäkki siirtyy myös lähtöpysäkkinä toimivalle pysäkille Pukinjärven Hevoshaantielle.
- Linjalle 21 otetaan käyttöön puhelinnumero, josta bussin voi tilata käymään Söderfjärdenissä, Kronvikissä tai/ja Näsetissä. Bussin pääreitti kulkee keskustan ja Sundomin välillä.
- Linja 44 liikennöi keskustasta lentokentälle klo 5:25 ja takaisin klo 22:05.
Liftin asiakaspalvelupiste siirtyy toukokuun lopussa uusiin tiloihin Rewelliin. Jatkossa asiakaspalvelu löytyy kauppakeskuksen Vaasanpuistikon puoleisen sisäänkäynnin vasemmalla puolelta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikennepäällikkö Pertti Hällilä, pertti.hallila@vaasa.fi, puh +358 40 581 3150
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Simhallens sommartider gäller från 3.6 till 3.9, hallen är stängd från 3.7 till 7.831.5.2023 09:06:57 EEST | Tiedote
Vasa simhalls sommaröppettider börjar gälla 3 juni 2023. Simhallen är stängd under sommarveckosluten och helt och hållet från 3 juli till 7 augusti när underhållsarbeten utförs.
Uimahallin kesäajat voimassa 3.6.-3.9, halli suljettuna 3.7.-7.8.31.5.2023 09:03:39 EEST | Tiedote
Vaasan uimahallin kesäaukioloajat astuvat voimaan 3.6.2023. Uimahalli on suljettu kesäviikonloppuisin sekä kokonaan huoltotauon ajan 3.7.-7.8.
Vasa fick nationellt pris för utvidgningen av promenadcentrum30.5.2023 16:34:07 EEST | Tiedote
Vasa promenadcentrums nya gågatuavsnitt har premierats som 2023 års Kommuntekniska prestation i serien byggnadsprojekt. Priset beviljades av Suomen Kuntatekniikan yhdistys ry.
Vaasa sai valtakunnallisen palkinnon kävelykeskustan laajentamisesta30.5.2023 16:33:54 EEST | Tiedote
Vaasan kävelykeskustan uudistettu kävelykatuosuus on palkittu Vuoden 2023 Kuntatekniikan Saavutuksena rakennushankkeiden sarjassa. Palkinnon on myöntänyt Suomen Kuntatekniikan yhdistys ry.
En kvart med en konstnär i Österbottens museum30.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Vid Österbottens museum visas Vasa Konstnärsgilles och Österbottniska Konstnärsförbundets kuraterade medlemsutställning. Under sommaren ordnas det i samband med den konstnärskvarter med utställningens konstnärer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme