Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Caisalle uusi johtaja

Jaa
Kulttuurikeskus Caisaa johtaa elokuusta alkaen Cátia Suomalainen Pedrosa. Hän siirtyy Caisan johtajaksi Kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandran toiminnanjohtajan tehtävästä. Koulutukseltaan Suomalainen Pedrosa on filosofian maisteri, pääaineenaan musiikkitiede, ja kulttuurituottaja (ylempi AMK).

”Uudessa työpaikassani jatkan edelleen monikulttuurisella alalla, mutta vastaamassa nyt uusiin ja entistä vaativampiin haasteisiin. Tiedän hyvin, miten keskeinen sija Caisalla on Helsingin kulttuurielämässä. Olen ollut toiminnassa mukana – sekä aktiivisena kävijänä että sittemmin myös yhteistyökumppanina – alkaen vuodesta 1999, jolloin muutin Helsinkiin. Haluan osaltani edistää sitä, että Suomessa eri kulttuurit hyväksyisivät luontevasti toisensa, ja että ihmisten välillä olisi hyvä keskusteluyhteys. Siihen kulttuuri ja taide ovat erinomaisia välineitä. Lähden innostuneena kehittämään Caisan toimintaa entisestään”, Cátia Suomalainen Pedrosa toteaa.

Portugalista Suomeen muuttanut Suomalainen Pedrosa on toiminut myös kulttuurialan konsulttina, erityisesti musiikin alalla. Hän on vienyt Portugaliin useita yhtyeitä ja toiminut kiertueiden managerina. Lisäksi Suomalainen Pedrosalla on kokemusta portugalin kielen opettamisesta ja kääntämisestä.

Tänä syksynä 20 vuotta täyttävä Caisa on Helsingin kulttuurikeskuksen Kaisaniemessä sijaitseva toimipaikka, joka edistää ja tukee Helsingin kulttuurista monimuotoisuutta. Caisassa järjestetään läpi vuoden monenlaisia kulttuuritapahtumia. Caisa 2.0:ksi nimetty toiminnan uusi suunta pyrkii kumppanuuksien kautta edistämään kulttuurista monimuotoisuutta niin kaupungin virastoissa, eri hankkeissa kuin taidelaitoksissakin. Parhaillaan Caisalle etsitään uusia toimitiloja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Caisan johtaja
Cátia Suomalainen Pedrosa
p. (09) 310 37501
catia.suomalainenpedrosa@hel.fi


Viestintäpäällikkö Jussi Kaisjoki
Helsingin kulttuurikeskus
p. (09) 310 29870
jussi.kaisjoki@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 1691https://www.hel.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye