Calefa Oy

Calefan toimitusjohtaja vaihtuu 1.2.2019

Jaa
Petri Vuori siirtyy yhtiön toimitusjohtajaksi Vesa Tammisen jäädessä eläkkeelle.
Calefan yrityskulttuurissa toisen ihmisen arvostaminen, se että kukin arvostaa toisiaan, on isoin asia. Vasemmalla Vesa Tamminen ja oikealla Petri Vuori.
Calefan yrityskulttuurissa toisen ihmisen arvostaminen, se että kukin arvostaa toisiaan, on isoin asia. Vasemmalla Vesa Tamminen ja oikealla Petri Vuori.

Calefa Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1. helmikuuta 2019 alkaen Petri Vuori. Väistyvä toimitusjohtaja Vesa Tamminen siirtyy eläkkeelle 1.3.2019. Viimeisen kuukauden ajan hän on mukana Calefalla tukitoiminnoissa varmistamassa siirtymää.

Toimitusjohtajan pestin vaihtuminen on suunniteltu muutos, jota on valmisteltu huolellisesti vuoden verran.

- Ratkaisu on johdonmukainen ja lähtee jo yhtiön perustamisesta liikkeelle. Oli tiedossa, että tulen tässä vaiheessa eläkeikään. Meillä oli tätä varten olemassa erilaisia malleja, joista valittiin tämä, Tamminen kertoo.

Yksimielinen valinta

Vesa Tamminen on toiminut Calefan toimitusjohtajana sen perustamisesta, vuodesta 2013 alkaen. Hän on tehnyt pitkän uran eri asiantuntija- ja johtotehtävissä Wärtsilässä ja Koneella sekä toiminut 30 vuotta toimitusjohtajana muutamissa suomalaisissa yrityksissä.

Petri Vuori kuuluu Calefan perustajajäseniin, ja hän on työskennellyt toimitusketjun päällikkönä yhtiön alusta lähtien. Sitä ennen uusi toimitusjohtaja on hankkinut monipuolisen kokemuksen työnjohdon, hankinnan ja logistiikan sekä projektitoiminnan tehtävistä.

Toimitusjohtajan vakanssiin oli harkinnassa ulkopuolisiakin henkilöitä. Vuori osoittautui valinnassa ylivoimaiseksi laajalla osaamispohjalla ja asiantuntemuksellaan alasta.

- Kun mietittiin, kenellä on kaikin puolin monipuolisin ote ja näkemys, sekä terve ote johtamiseen ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen, oli valinta selvä.

- Petri on johtamisen avaintekijä, perustelee Vesa Tamminen hallituksen yksimielistä päätöstä.

- Eniten varmaan hän itse tätä ratkaisua mietti, Tamminen arvelee.

Ihmiseltä ihmiselle

Miltä nyt tuntuu aloittaa toimitusjohtajana, Petri Vuori?

- Hyvältä tuntuu. On kunnia-asia, että on tullut valituksi tällaiseen rooliin. Vesa on antanut erinomaisen roolimallin ja hyvää esimerkkiä siitä, miten yritystä ja ihmisiä johdetaan. Erittäin hyvillä fiiliksillä ja luottavaisin mielin otan tehtävän vastaan.

Calefalla yrityskulttuuri perustuu toinen toistensa arvostamiseen.

- Ihmisten keskinäinen kanssakäyminen on avain ihan kaikkeen, alkaen bisneksen tekemisestä, Tamminen sanoo.

- Mikään yritys ei ole toistaiseksi tehnyt yhtään mitään vaan ihmiset, jotka yrityksessä toimivat, Vuori jatkaa.

Menestystekijänä kestävä kehitys

Calefa Oy on teollisuuden hukkalämpöjen uusiokäyttöjärjestelmien toimittajana voimakkaassa kasvussa. Yhtiön vuotuinen kasvunäkymä on edelleen nousussa ja myös henkilöstömäärän odotetaan lisääntyvän tälle vuodelle.

Asiakkaiden kannalta toimitusjohtajan vaihtuminen ei aiheuta muutoksia. Toiminta jatkuu samalla kaavalla mitä aikaisemminkin.

- Linja ja strategia säilyvät ennallaan, tulemme edelleenkin keskittymään asiakkaidemme energiatehokkuuden parantamiseen ja CO2-päästöjen leikkaamiseen. Mutta vastuullisuutta tullaan korostamaan meidän sanomassa ja aikaansaamisessa enemmän, Petri Vuori sanoo.

Vastuullisuudella uusi toimitusjohtaja tarkoittaa ajattelutapaa, jossa hukkaenergiaan suhtaudutaan samoin kuten jätteeseen, jolle on olemassa omat kierrätysjärjestelmänsä ympäri Suomea.

- Energia on jostain syystä päässyt sellaiseen rooliin, että sitä on saanut käyttää ja hukata miten halutaan. Vastuullinen energiankäyttö lähtee siitä, ettei energiaa ajatella kertakäyttöisenä vaan sitä hyödynnetään yhä uudelleen ja uudelleen, Vuori sanoo.

- Tässä on se hyvä puoli, että vastuullisesti toimiminen on samalla asiakkaille erittäinkin tuottavaa ja he parantavat samalla omaa kilpailukykyään.

Lisääntynyt vapaa-aika

Toimitusjohtajan uraansa päättävä Vesa Tamminen luo katseen taakseen, jossa kilometrejä yritysjohdossa riittää.

- Aika tasan 30 vuotta tulee täyteen toimitusjohtajana olemista. Siihen on mahtunut monenlaisia asioita.

- Onhan se toki niin, että kun 42 vuotta on ollut mukana liiketoiminnassa, on nyt sellainen hassu fiilis, että aamut ovat vähissä. Olen taustapiruna mukana vielä toistaiseksi jonkin verran ja tarpeen mukaan. Tietyssä mielessä on haikea olo, mutta tätä on niin pitkään mielessä valmisteltu, Vesa Tamminen pohtii.

Päällimmäinen tunne on silti helpotus.

- Olen etuoikeutetussa asemassa voidessani jättää yhtiön hyviin käsiin. On hirveän helpottavaa, kun löytyi hyvä jatkaja ja yhtiön voi jättää hyvillä mielin seuraavalle.

Entä miten väistyvä toimitusjohtaja aikoo käyttää lisääntyvän vapaa-aikansa?

- En usko, että vapaa-aika lisääntyy, kun on kaikenlaisia omia harrastuksia. Lapsenlapset ovat tärkeässä asemassa, mutta on myös liikuntaa ja muuta rakentelua. Kyllä aika täyttyy hyvin.

Vesa Tamminen jatkaa eläkkeelle jäätyään Calefan neuvonantajan tehtävissä, keskittyen lähinnä vientiin ja kansainvälisiin yhteyksiin.

Haastattelu: Paula Harmaala

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petri Vuori
040 553 4427
petri.vuori@calefa.fi


Vesa Tamminen
0400 495 485
vesa.tamminen@calefa.fi

Kuvat

Calefan yrityskulttuurissa toisen ihmisen arvostaminen, se että kukin arvostaa toisiaan, on isoin asia. Vasemmalla Vesa Tamminen ja oikealla Petri Vuori.
Calefan yrityskulttuurissa toisen ihmisen arvostaminen, se että kukin arvostaa toisiaan, on isoin asia. Vasemmalla Vesa Tamminen ja oikealla Petri Vuori.
Lataa
Eläkkeelle 1.3.2019 jäävä Vesa Tamminen on tehnyt pitkän uran yritysjohdossa. Taustalla oleva Petri Vuori jatkaa Calefa Oy:n toimitusjohtajana.
Eläkkeelle 1.3.2019 jäävä Vesa Tamminen on tehnyt pitkän uran yritysjohdossa. Taustalla oleva Petri Vuori jatkaa Calefa Oy:n toimitusjohtajana.
Lataa
Petri Vuori siirtyy helmikuun alusta Calefan toimitusjohtajaksi Vesa Tammisen (vas.) jäädessä eläkkelle.
Petri Vuori siirtyy helmikuun alusta Calefan toimitusjohtajaksi Vesa Tammisen (vas.) jäädessä eläkkelle.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Calefa Oy
Calefa Oy
Muovite 1
15860 Hollola

0102190280http://www.calefa.fi/fi/

Energian käyttöä ei tarvitse vähentää, vaan saada sama energia tekemään työ moneen kertaan.
- Calefa

 

Calefa Oy toteuttaa maailman johtavaan lämpöpumppu­teknologiaan perustuvia kokonais­energia­ratkaisuja teollisuudelle, energian tuotantolaitoksille sekä suurille kiinteistöille. Lämpöpumppujärjestelmämme hyödyntävät hukkalämpöä ja ympäristön energiaa. Teemme kokonaisratkaisuja, joilla asiakkaamme saavat merkittävät energiansäästöt ja leikkaavat CO2-päästöjä pysyvästi. Toteutamme järjestelmät avaimet käteen -periaatteella, varmistaen toimivuuden koko elinkaaren ajan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Calefa Oy

Favoritilla satsataan energiatehokkuuteen ja työolosuhteisiin8.12.2022 08:48:22 EET | Tiedote

Lämpöpumppujärjestelmä hyödyntää muovituotannon ylijäämälämmöt Favorit Tuotteen kiinteistöjen lämmityksessä sekä kasvualustojen kuivausprosessissa Järjestelmä jäähdyttää tuotantotilat noin 20-asteisiksi ympäri vuoden Tuotannollisena etuna on nopeampi tuotantosykli sekä tehostusta tasalaatuisuuteen, kun tavoitelämpötiloissa pysytään ympäri vuoden Järjestelmän myötä tehtaan ostoenergiantarve ja ympäristöjalanjälki ovat pienentyneet pysyvästi Ulkolämpötilamittari näyttää kesäkuumalla 35 astetta auringon paahtaessa taivaan täydeltä. Etenkin tällaisina päivinä muovitehtailla painiskellaan tuotantotiloissa korkealle nousevien sisälämpötilojen kanssa. Ongelma on ollut tuttu myös Biolan-kompostoreistaan tunnetun Favorit Tuotteen tehtaalla Eurassa. Rotaatiovalu-uunien sisällä lämpötila on parhaimmillaan 250 astetta. Hyvästä eristyksestä huolimatta osa tuosta lämmöstä hohkaa väkisinkin ulos tuotantotilaan. Tästä syystä johtuen monella muovitehtaalla työskennellään myös talvisaikaan hellekeleihin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye