Carat

Carat kasvaa vahvasti – myös uusien kasvojen myötä

Jaa
Carat Finland kasvoi viime vuonna monikymmenkertaisesti verrattuna edelliseen vuoteen. Kasvu kertyi pääosin konsultointityön sekä tuloksellisen asiakastyön kautta. Vahva kasvu toi myös tarpeen uusille tiimiläisille.

Juha Halmesvaara aloitti Carat Finlandin Media Innovations Directorina 18.4. Uudessa roolissaan Halmesvaara tulee osaksi Caratin strategisen suunnittelun tiimiä. Halmesvaara on aiemmin toiminut strategina ja johtoryhmän jäsenenä Mediatoimisto Voitossa. 

- Tavanomaiset ratkaisut eivät enää riitä ja markkinoinnilla erottuminen vaatii erityisesti yllätyksellisyyttä yhdistettynä datalla johdettuihin näkemyksiin. Koen, että Carat yhdistettynä koko konsernin Dentsu Aegis Networkin palvelutarjoamaan tarjoaa oivat puitteet viedä näitä asioita eteenpäin ja olen uudesta roolistani erittäin innoissani, toteaa Halmesvaara.

Halmesvaaran lisäksi Caratissa aloitti huhtikuussa asiakkuusjohtajana Jennifer Bailey. Bailey on aiemmin toiminut vastaavassa roolissa Virta Mediacommunityssa sekä muun muassa JWT:ssä ja SEKissä.

- Valintaani jatkaa uraani Caratilla vaikutti vahvasti sekä Caratin että koko Dentsu Aegis Networkin vahva strategia- ja tutkimusosaaminen, kuten myös Caratin vahva liiketoiminnallisia tavoitteita tukeva suunnitteluprosessi, kertoo Bailey.

Lisäksi uusina kasvoina Caratin asiakkuusjohdossa ovat aloittaneet asiakkuuspäällikkö Anniina Pyykönen sekä asiakkuus- ja projektipäällikkö Noora Peitsara. Pyykönen siirtyi Caratiin Malja BTL:stä vastaavista tehtävistä ja Peitsara on aiemmin työskennellyt Carat Finlandin emokonsernin Dentsu Aegis Networkin mediaspesialistina sekä mobiilin tuotepäällikkönä. Caratin strategiatiimin vahvistuksena maaliskuussa aloitti juniorstrategina Heidi Huikko, joka siirtyi Caratiin GroupM:n Maxuksesta.

- Caratin asiakkaat vahvoine brändeineen tarjoavat mielenkiintoisen mahdollisuuden päästä tekemään entistä älykkäämpää kokonaisvaltaista markkinointia uusien teknologioiden mahdollistamana, jonka konsernin Dentsu Aegis Networkin palvelutarjoama mahdollistaa. Olemme iloisia mahdollisuudesta päästä tähän tiimiin mukaan, toteavat puolestaan Peitsara, Pyykönen & Huikko.

- Palveluissamme korostuu entistä enemmän strateginen ajattelu ja kasvuamme tukemaan tarvitsemme myös uusia kasvoja varmistaaksemme pysymisemme ketterästi vauhdissa tässä jatkuvasti muuttuvassa markkinointiympäristössä. Olemme erittäin iloisia Juhan, Jenniferin, Anniinan, Nooran ja Heidin ammattitaidon saamisesta käyttöömme ja heidän liittymisestä ammattitaitoiseen tiimiimme, kommentoi Carat Finlandin toimitusjohtaja Heidi Björklöf.

Mediatoimisto Caratin lisäksi Dentsu Aegis Networkiin kuuluu tulospohjaisen markkinoinnin toimisto iProspect, luova digitoimisto Isobar, ulkomainontaan erikoistunut Posterscope, kokemuksellisen markkinoinnin toimisto MKTG, ohjelmallisen ostamisen yhtiö Amnet sekä mediatoimisto Vizeum.

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Carat
Carat
Eteläesplanadi 2
00130 Helsinki

020 1230 510http:////www.carat.com/fi/fi

Carat on johtava digitaalisten ja monipuolisten mediaviestinnän ratkaisujen tarjoaja joka toimii 150 maassa yli 10 000 asiantuntija voimin. Carat suunnittelee innovatiivisia mediakampanjoita, jotka hyödyntävät tarkoituksenmukaisimpia alustoja ja tuovat mitattavia liiketoimintahyötyjä. Toimisto toimii osana globaalia markkinointialan konserni Dentsu Aegis Networkia.

Dentsu Aegis Networkiin kuuluu Caratin lisäksi tulospohjaisen markkinoinnin toimisto iProspect, luova digitoimisto Isobar, sisältömarkkinointitoimisto John Brown Media, kokemuksellisen markkinoinnin toimisto MKTG, ulkomainontaan erikoistunut Posterscope, sekä ohjelmallisen ostamisen yhtiö Amnet.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Carat

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye