Dentsu Aegis Network  OyDentsu Aegis Network  Oy

Carat vahvistaa data- ja analytiikkaosaamistaan – Jukka Veteläinen strategiajohtajaksi

Jaa

Jukka Veteläinen, 34, on nimitetty mediatoimisto Caratin strategiajohtajaksi 1.3.2018 alkaen. Veteläinen on aiemmin toiminut Caratissa asiakkuusjohtajana ja strategistina sekä Insight-yksikössä tutkimuspäällikkönä.

Strategiajohtajan roolissa Veteläinen näkee palaavansa takaisin kotiin strategioiden pariin. Häntä motivoi uudessa tehtävässä mahdollisuus päästä vaikuttamaan kokonaisvaltaisesti asiakkaiden menestymiseen. Ei peräpeiliin katsomalla tai vain brändinrakennusmalleja rakentamalla, vaan tuomalla kattavasti asiakkaan tekemiseen esimerkiksi niin ansaitun median, elämysmarkkinoinnin ja vaikuttajaviestinnän näkökulmia perinteisen mediaosaamisen lisäksi.

- Missioni on tuottaa brändeille entistä merkityksellisempiä kohtaamisia heidän asiakkaidensa kanssa. Tämä ei enää nykyään tarkoita vain mediaa, jakelua, vaan holistista markkinointiviestinnän strategiaa. Tämän vuoksi brändi- ja markkinointistrategioiden kehittäminen on yksi pääfokusalueistani uudessa työssäni, Veteläinen kuvailee.

Carat on osa globaalia Dentsu Aegis Network -markkinointiviestintäkonsernia, joka tuo Veteläisen mukaan asiakkaille uskomattomia etuja.

- Voimme aidosti yhdistää Suomen ja maailman parhaan kuluttajaymmärryksen tehokkaaseen mediaostamiseen, luoviin kommunikaatiostrategioihin sekä data- ja markkinointiteknologioiden hallintaan. Olemme Caratina yhdessä Dentsun eri yksiköiden kanssa enemmän kuin osiemme summa. Me tunnemme brändien asiakkaiden motivaatiot ja medioiden vaikuttavuuden parhaiten.

Veteläinen uskoo, että markkinointiviestinnän alalla menestyvät yritykset ovat jatkossa entistä ketterämpiä sekä työskentelytavoissaan että hinnoitteluissaan. Carat on muun muassa tästä syystä jo pitkään kasvattanut strategiatiiminsä kokoa ja monipuolista osaamista.

- Caratin strategisen huipputiimin kanssa on aina ollut ilo tehdä töissä kaikissa rooleissa, ja omalta osaltani haluan auttaa heidän kehittymisessään entisestään. Aion panostaa erityisesti ketterien työtapojen syvempään käyttöön Caratin työssä.

Carat Finlandin toimitusjohtaja Heidi Björklöf kertoo Veteläisen nimityksen tuovan toimiston strategiseen suunnitteluun lisää muun muassa markkinointiteknologioiden sekä datan ja analytiikan syvää osaamista. Nopea oppimis- ja hahmottamiskyky sekä uuden osaamisen soveltamisen kyvykkyys markkinoinnin tekemiseen ovat Björklöfin mukaan Veteläisen henkilökohtaisia vahvuuksia.

- Nimityksellä varmistamme Caratin asiakkaiden menestymisen mahdollisuudet alati muuttuvalla markkinointiviestinnän pelikentällä ja vahvistamme strategisen osaamisemme kasvattamisella ykkösasemaamme markkinan monipuolisimpana mediatoimistona.  

- Jukka on persoonana asiakkaidemme joukossa ja esimiehenä tiimilleen arvostettu ja pidetty. Tiedän että uuden roolinsa myötä hän saa koko upean tiimimme viritettyä vielä entistäkin parempiin suorituksiin, Björklöf kommentoi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Strategiajohtaja Jukka Veteläinen
jukka.vetelainen@carat.com
+358 44 588 6888

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Dentsu Aegis Network  Oy
Dentsu Aegis Network Oy
Eteläesplanadi 2
00130 Helsinki

+358443522175http://www.dentsuaegisnetwork.fi

Dentsu Aegis Network on globaali markkinointialan konserni. Yhtiö toimii 145 maassa yli 40 000 asiantuntijan voimin. Suomessa Dentsu Aegis Network koostuu Suomen monipuolisimmasta ja analyyttisimmästä markkinointiviestinnän toimistoperheestä. Laajasta palvelutarjonnasta pitävät huolen yli 200 osaajaa yhdeksässä eri toimistossa, joita ovat mediatoimistot Carat ja Vizeum, tulospohjaisen markkinoinnin toimisto iProspect, luova digitoimisto Isobar, sisältömarkkinointitoimisto John Brown Media, kokemuksellisen markkinoinnin toimisto MKTG, ulkomainontaan erikoistunut Posterscope, ohjelmallisen ostamisen yhtiö Amnet sekä data- ja analytiikkayksikkö DDS

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Dentsu Aegis Network Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme