MessukeskusMessukeskus

ChemBio Finland 2021 siirtyy kahdella viikolla

Jaa

ChemBio Finland 2021 järjestetään kahden vuoden kuluttua Messukeskuksessa Helsingissä 27.-28.4.2021 ensimmäistä kertaa samanaikaisesti metsäteollisuuden johtavan kansainvälisen PulPaper-tapahtuman kanssa. Nyt jo toistamiseen ChemBio Finland –tapahtuman yhteydessä on Helsinki Chemicals Forum. Tapahtuman ajankohta siirtyy aiemmin ilmoitetusta ajankohdasta huhtikuun loppuun, jotta vältetään päällekkäisyys Saksassa järjestettävän suuren teollisuustapahtuman kanssa. Samanaikaiset tapahtumat tuovat synergiaetuja niin kävijöille kuin yrityksillekin.

ChemBio Finland –tapahtuma koostuu Kemian Päivien luennoista, bioalan seminaareista ja muusta ohjelmasta sekä kemian ja bioalan näyttelystä, johon viime kerralla osallistui 144 yritystä. ChemBio Finland järjestetään joka toinen vuosi.  Vuonna 2019 tapahtumassa vieraili yli 4 200 ammattilaista.

PulPaper 2018:ssa oli yli 9 200 kävijää yli 50 maasta. Tapahtuma käsitti metsäteollisuuden osa-alueet laajasti huomioiden myös pakkaus-, energia- ja kemianteollisuuden.  PulPaper on globaali kohtaamispaikka, jossa alan ammattilaiset ympäri maailman tutustuvat innovaatioihin, oppivat uutta ja verkostoituvat keskenään. Tuleva PulPaper 2021 tuo yhteen laajemmin yrityksiä ja asiantuntijoita prosessiteollisuuden eri osa-alueilta tekemällä yhteistyötä kemian- ja bioteollisuuden kanssa.

Helsinki Chemicals Forum on kansainvälinen kongressi, jossa vierailee vuosittain noin 300 henkilöä.

”Koemme, että tapahtumien synergia on niin vahva, että ChemBio Finlandin ajankohta kannattaa siirtää parilla viikolla eteenpäin huhtikuun loppuun. Tapahtumakokonaisuuden järjestäminen samaan aikaan Saksan suurien teollisuusmessujen kanssa ei olisi järkevää. Hannover Messen päivämäärät vahvistuivat vastikään, ja siksi päätimme siirtää omaa tapahtumaamme”, kertoo ChemBio Finland ja PulPaper-tapahtumista vastaava myyntiryhmäpäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta. ”PulPaper tuo kokonaisuuteen paljon kansainvälisyyttä ja tapahtumat vahvistavat toisiaan.”

Messukeskus järjestää Pohjoismaiden johtavan kemian ja bioalan ChemBio Finland 2021-tapahtuman Kemian Seurojen toimeksiannosta yhteistyössä Suomen Bioteollisuus ry:n ja Kemianteollisuus ry:n kanssa 27. – 28.4.2021 Messukeskuksessa Helsingissä. Samaan aikaan Messukeskus järjestää kansainvälisen Helsinki Chemicals Forumin sekä Metsäteollisuuden johtavan, kansainvälisen PulPaper-tapahtuman 27.–29.4.2021 yhteistyössä Puunjalostusinsinöörit ry:n kanssa.


Messukeskus – Sata vuotta tapahtumien keskipisteessä | 100.messukeskus.com

www.chembiofinland.fi  #chembio2021

Lisätietoja: Eva Kiviranta, tiedottaja, Messukeskus, eva.kiviranta@messukeskus.com, p. 040 775 6609

Kuvia vapaasti median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com/

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskus järjestää vuosittain 65 messutapahtumaa ja 1500 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu yli miljoona vierasta. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta vuonna 2019. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. Annually, 65 exhibitions and 1500 meetings and congresses are held at MessukeskusOver one million visitors take part in the events. The Finnish Fair Corporation, the company that owns Messukeskus Helsinki, celebrates its 100th anniversary in 2019. | Messukeskus – A century in the centre of events 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Matkamessujen partnerimaa vuonna 2020 on Viro2.7.2019 10:00:00 EESTTiedote

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut on vahvistanut seuraavaksi partnerimaaksi Viron. Loppuvuoden ajan Viro-teemat ovat esillä messujen uutiskirjeissä ja sosiaalisen median kanavissa. Tammikuussa Viro on keskeisesti näkyvillä sekä messujen lavaohjelmassa että osastoilla, jotta matkailualan ammattilaiset ja messukävijät voisivat lähemmin tutustua eteläisen naapurimaan uusiin nähtävyyksiin sekä aktiviteetti- ja majoituskohteisiin. Matkamessut järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 16.-19.1.2020. ”Viron valikoituminen partnerimaaksi on iloinen ja looginenkin uutinen ottaen huomioon, että ympäristötietoisuus ja vastuullinen matkailu kasvattavat suosiotaan”, Viron matkailun edistämiskeskuksen johtaja Margus Sameli sanoo. ”Vaikka kaukomatkalle lähtö onkin nykyisin helpompaa ja edullisempaa kuin koskaan ennen, ovat lähimatkailua suosivat matkailijat yksi matkailusektorin merkittävistä kuluttajaryhmistä.” ”Viro on monille Matkamessujen kävijöille tuttu maa, ja miellett

Helsingin Kirjamessujen lukupiirikirjoista neljä on esikoisteoksia27.6.2019 11:56:50 EESTTiedote

Helsingin Kirjamessut tarjoaa kahdeksan lukupiiriä kiinnostavista vuoden 2019 kirjauutuuksista. Lukupiirikirjailijoita ovat Monika Fagerholm, Riitta Konttinen, Johanna Laitila, Laura Lindstedt, Jussi Nikkilä, Suvi Ratinen, Pajtim Statovci ja Aino Vähäpesola. Tänä vuonna lukupiireissä on entistä enemmän esikoisteoksia. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 24. – 27.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä.

Monipuolisen harjoittelun fysiikkalajit esillä APCONissa elokuussa20.6.2019 15:04:13 EESTTiedote

Elokuussa Messukeskuksessa järjestettävä APCON tarjoilee kattauksen eri fysiikkalajien kisoja. Toiminnallisen harjoittelun Rebel Open CF Throwdown ja Street Workout Nordic Championships -kilpailut esittelevät lajien monipuolisuutta ja tuovat Suomeen myös kansainvälisiä huippuja. APCON on pohjoismaiden suurin voimailu- ja fitness-lajien tapahtuma, joka järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 23.-25.8.2019.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme