Jyväskylän yliopistoJyväskylän yliopistoJyväskylän yliopistoJyväskylän yliopisto

Chydenius-seminaarissa keskiössä osallistava kasvu

Jaa

Vuonna 2021 Kokkolan Chydenius-seminaari järjestetään lauantaina 7.8. klo 13–17. Teemana on ”Osallistavat kaupungit – avaimena osallistavaan kasvuun?”. Tänä vuonna seminaari on osa Anders Chydenius -säätiön 20-vuotisjuhlavuotta ja osa Suomen puheenjohtajuutta Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Kaksikieliseen ja simultaanitulkattuun seminaariin voi osallistua myös etänä.

"Kokkolan Chydenius -seminaari ajoittuu kuntavaalien jälkeiseen Suomeen, joka on samalla Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaa. Anders Chydenius -säätiön juhlavuoden teemana on demokratia ja osallisuus: Demokratiaverkosto 21 -hanke on Suomen, Ruotsin ja Ahvenanmaan yhteinen. Siksi luvassa on pohjoismainen seminaari, jossa keskustellaan osallistavista kaupungeista avaimena osallistavaan kasvuun erityisesti Merenkurkun alueella", kertoo Anders Chydenius -säätiön asiamies Juha Mustonen.

Suomalaisia yhteiskunnallisia keskustelijoita ovat mm. EU-komissaari Jutta Urpilainen, Suomen eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Joakim Strand ja Suomen Pankin pääjohtajana toiminut Erkki Liikanen ja Kokkolan kaupunginvaltuustoon puheenjohtaja Tiina Isotalus. Ruotsalaisia yhteiskunnallisia keskustelijoita ovat mm. entinen ulkoministeri Margot Wallström, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Karin Enström ja EU:n alueiden komitean jäsen Åsa Ågren Wikström. Akateemista asiantuntemusta keskusteluun tuovat myös Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja Johnny Åkerholm, Uumajan yliopiston yliopistojohtaja Hans Wiklund, tutkijatohtori Hanna-Kaisa Pernaa Vaasan yliopistosta sekä projektitutkija Kenneth Nordberg Åbo Akademista.

Seminaarin tausta-aineistoon saadaan mm. Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaan tervehdys pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistilta, Suomen ja Ruotsin kuntaliitoilta, Suomen Akatemian rahoittamilta tutkimushankkeilta, Ahvenanmaan Pelastakaa lapset-järjestöltä sekä Pohjanmaan maakuntien maakuntajohtajilta.

Tilaisuuden avaavat Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila ja Anders Chydenius -säätiön hallituksen puheenjohtaja Björn Vikström ja päättää Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtaja Marko Aittola. Seminaarin pääjärjestäjinä ovat Kokkolan kaupunki, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Anders Chydenius -säätiö. Kumppaneita ovat Pohjanmaan kauppakamari, Osuuskauppa KPO, Keski-Pohjanmaan Osuuspankki, Keskipohjanmaa-lehti – ja tänä vuonna myös Demokratiaverkosto 21, ulkoministeriö, oikeusministeriö ja Merenkurkun neuvosto.

Seminaari on avoin ja maksuton kaikille, mutta osallistujamäärä paikan päällä on tänä vuonna rajoitettu. Etäosallistuminen mahdollistaa seminaarin seuraamisen kenelle vain. 
Ilmoittautumisia pyydetään 4.8. mennessä: www.chydenius.fi/seminaari

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Mustonen, asiamies
Anders Chydenius -säätiö
Puh. 040 356 3782
asiamies@chydenius.net

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Nanotiedepäivät Jyväskylässä 5.–6.10.2021: Esillä solujen selviytymismekanismit, viruksen kaltaiset partikkelit rokotteissa ja nanohäkit24.9.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskus isännöi monitieteellistä nanotieteen- ja teknologian Nanoscience Days -konferenssia 5.–6. lokakuuta 2021. Tapahtuma tarjoaa nanotutkijoille biologian, kemian ja fysiikan aloilta mahdollisuuden esitellä tuloksiaan kansainväliselle yleisölle. Kaksipäiväinen konferenssi pääosin pidetään verkkokonferenssina.

Väitös 1.10.2021: Tinder, Netflix ja WhatsApp häiritsevät kuljettajaa - Liikenteeseen tarvitaan paremmin testattuja ja suunniteltuja sovelluksia (Grahn)24.9.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa aiemmin tehty tutkimus paljasti miten kuljettajat maksavat verkkopankissa laskuja, lähettelevät viestejä WhatsAppissa, selaavat Tinderiä ja Instagramia ja jopa katsovat Netflixiä ajaessaan autoa. Kuljettajan keskittyminen liikenteessä mobiilisovelluksiin aiheuttaa visuaalista tarkkaamattomuutta, jolla on kiistaton yhteys tieliikenneonnettomuuksiin. Siltikin liikenteessä käytetään mitä erilaisimpia mobiilisovelluksia – lainsäädännöstä huolimatta. Uudet autot ovat myös pullollaan erilaisia infotainment-järjestelmiä, jotka tarjoavat hyödyn lisäksi myös puhdasta viihdettä autoilijoille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme