Cimcorp laajentaa Espanjaan vastatakseen paremmin kasvaneeseen kysyntään

Jaa
Sisälogistiikan automaatioratkaisuihin erikoistunut Cimcorp on perustanut tytäryhtiön Madridiin. Cimcorp Iberia S.L. -yhtiön liiketoimintayksikön johtajaksi on nimitetty Jarkko Hakkarainen.

Tytäryhtiön perustaminen Espanjaan on osa Cimcorpin kasvuvetoista yritysstrategiaa. Keväällä 2019 yritys avasi Intian yksikön tukemaan maan rengasteollisuuden automaatioprojekteja. Varatoimitusjohtaja, operaatiot ja teknologia Tero Peltomäki kertoo Cimcorpin kasvusuunnitelmista: ”Liikevaihtomme on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana ja haemme edelleen hallittua kasvua. Espanja oli luonteva askel kasvustrategiamme toteuttamisessa: Meillä on maassa vakiintunut asiakaskunta sekä tuoretta kysyntää meidän materiaalinkäsittelyjärjestelmille, joten etabloituminen maahan tuntui parhaalta ratkaisulta.”

Espanjan suurin vähittäiskauppaketju Mercadona tilasi yritykseltä keväällä 2019 neljän jakelukeskuksen tuoretuotteiden keräilyautomaation. Sopimus on kokonaisarvoltaan yli 120 miljoonaa euroa. Cimcorp on tällä vuosikymmenellä toimittanut automaatiota myös Mercadonan kilpailijalle Eroskille sekä rengasteollisuuden asiakkaille Espanjassa.

Keskeinen sijainti ja hyvä kulkuyhteydet

Cimcorp Iberia S.L. -yrityksen kotipaikaksi valikoitui Madrid hyvän saavutettavuuden sekä koulutetun työvoiman saatavuuden takia. ”Kaupungin sijainti keskellä Espanjaa takaa lyhyet yhteydet kaikkialle maahan ja asiakaskohteisiimme. Madridissa olemme lähellä nykyisiä asiakkaitamme ja helposti saavutettavissa myös muista maista”, Peltomäki perustelee ja jatkaa: ”Olemme useiden asiakkaidemme kanssa saavuttaneet molemminpuolisen luottamuksen ja avoimen keskusteluilmapiirin. Olemme samaa joukkuetta ja meillä on yhteinen tavoite. Siksi päätimme laajentaa Espanjaan – ollaksemme paremmin tukena niin asennus- ja käyttöönottovaiheessa kuin tarjotaksemme paikallista huoltopalvelua.”

Cimcorpin pääkonttori sijaitsee Ulvilassa. Yrityksellä on tytäryhtiöt Kanadassa, Yhdysvalloissa, Intiassa ja nyt Espanjassa. Lisäksi kotimaassa huoltoa tarjoavat toimipisteet Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä. Japanilaisen omistajan, Murata Machinery Ltd. -konsernin, kautta yhtiöllä on maailmanlaajuisesti kattava palvelu- ja huoltoverkosto.

Espanjan liiketoimintayksikön johtajaksi on nimitetty Jarkko Hakkarainen

Yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksen kansainvälisestä yritystoiminnasta omaava Jarkko Hakkarainen Cimcorp Iberia S.L. –yrityksen liiketoimintayksikön johtajaksi (general manager). Peltomäki ei säästele sanoja Hakkaraista kuvaillessaan: ”Hänellä on erittäin laaja-alaista osaamista meidän toimialastamme. Hakkaraisella on loistavat näytöt niin työskentelystä teknologiakehityksessä, myynnissä ja huoltopalveluiden johdossa, kuin projektien toteuttamisessa kuin esimiestyöskentelystäkin. Hän on päämäärätietoinen ja sitoutunut yrityksemme kasvustrategiaan. Kun tähän vielä lisää sen, että hänen kotikielensä on espanja ja mies puhuu sujuvaa portugalia, emme voi kuvitella tehtävään paremmin soveltuvaa henkilöä.”

Toukokuun alussa tehtävässään Madridissa aloittava Hakkarainen uskoo avoimeen vuorovaikutukseen kaikkien sidosryhmien – asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja henkilökunnan – kanssa. ”Me työskentelemme kansainvälisten yritysjohtajien kanssa ja henkilökuntamme on korkeasti koulutettuja asiantuntijoita. On meidän etumme mukaista kuunnella ja oppia, jotta voimme yhdessä menestyä ja kukoistaa.”

”Yhteistyö espanjalaisten asiakkaidemme kanssa on ollut erinomaista jo aiemmissa projekteissa”, Hakkarainen kertoo ja jatkaa: ” mutta uskon, että äidinkielenään espanjaa puhuvat paikalliset insinöörit varmasti parantavat palvelutasoamme entisestään.”

Yhteyshenkilöt

Maarit Leppäaho
Cimcorp
Tel +358 10 2772 000
maarit.leppaaho@cimcorp.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Cimcorp Oy
Satakunnantie 5
28400 ULVILA

010 2772 000https://www.cimcorp.com/fi

Cimcorp on rengasteollisuuden automaatiojärjestelmien johtavia toimittajia koko maailmassa. Yrityksellä on myös vahva asema elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan jakelun keräilyjärjestelmien sekä postinlajittelun automaation toimittajana. Ulvilassa pääkonttoriaan pitävä Cimcorp on toimittanut robottijärjestelmiä yli 40 maahan kuuteen maanosaan ja kuuluu japanilaiseen Murata Machinery, Ltd. (Muratec) -konserniin. Tiivis yhteistyö Muratecin kanssa sekä omat tytäryhtiöt ja edustajat eri maissa mahdollistavat laajan kansainvälisen palveluverkoston. Kotimaassa huoltoa tarjoavat toimipisteet Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Cimcorp Oy

Kauppajätti Mercadona luottaa suomalaisautomaatioon2.9.2021 09:10:40 EEST | Tiedote

Espanjan suurimman ruokakauppaketjun, Mercadonan, automaation asennus päättyi juuri ennen vuoden kuuminta sesonkia. Luottamus suomalaisfirman automaatioon on niin kova, että ketju päätti hoitaa sesongin itsenäisesti. Cimcorp uutisoi aikaisemmin Mercadonan suurtilauksesta, neljän logistiikkakeskuksen automatisoinnista. Niistä ensimmäisen, Zaragozan logistiikkakeskuksen tuoretuotteiden automatisointi valmistui juuri ennen pääsiäistä. Cimcorp oli valmistautunut tukemaan Mercadonan henkilökuntaa ensimmäisten viikkojen ajan, mutta luottamus oli niin kova, että espanjalaisjätti päätti hoitaa sesonkihuipun omalla tiimillään.

Huippuammattilainen Cimcorpin hallitukseen tukemaan kasvua23.6.2021 09:17:00 EEST | Tiedote

Määrätietoista ja hallittua kasvua hakeva automaatioalan edelläkävijä Cimcorp Group on vahvistanut hallitustaan. Kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntijan Juha Pinomaan pitkäaikainen kokemus niin Nokian matkapuhelinliiketoiminnasta kuin Suunnolta – erityisesti Cimcorpin suurimmilla kasvumarkkinoilla Yhdysvalloissa ja Aasiassa – tuovat uutta näkemystä automaatioyrityksen liiketoimintaan ja kasvustrategiaan.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye