Storytel Oy

Claus Wamsler-Nielsen Storytelin Suomen ja Tanskan maajohtajaksi

Jaa
Storytelin Tanskan maajohtaja, Claus Wamsler-Nielsen, siirtyy uuteen rooliin Suomen ja Tanskan maajohtajana maaliskuun 2020 alusta alkaen. Wamsler-Nielsen on toiminut Tanskassa Mofibo ja Storytel brändien johdossa ja hänellä on pitkä kokemus esimiestehtävistä tietoliikennealalla.

– Olen iloinen voidessani ilmoittaa Clausin siirtyvän uuteen rooliin kahden dynaamisen ja nopeasti kasvavan markkinan sekä paikallisten tiimien johdossa. Haluan myös kiittää Mari Wärriä lämpimästi menestyksekkäästä ja pitkäjänteisestä työstä Suomen markkinan voimakkaan kasvun ja kehityksen eteen. Toivon Marille onnea ja menestystä hänen valittuaan ottaa askel kohti uusia seikkailuja, Storytelin kaupallinen johtaja Ingrid Bojner kertoo.

Claus Wamsler-Nielsen aloitti Storytelillä Tanskan maajohtajana vuonna 2018. Hän on myös Storytelin omistaman tanskalaisen People’s Press -kustantamon hallituksen jäsen. Uudessa roolissaan Wamsler-Nielsen ottaa vastuun myös Storytelin Suomen maajohtajan tehtävästä ja Helsingissä työskentelevästä tiimistä, jota Mari Wärri on johtanut vuodesta 2016 lähtien, jolloin äänikirjapalvelu lanseerattiin Suomessa. 

Wärri aloittaa maaliskuussa paperi- ja lahjatuoteliike Putinki Oy:n toimitusjohtajana.

– Mari on tehnyt yhdessä tiiminsä kanssa erinomaista työtä, jonka ansiosta Storytel on saavuttanut vahvan markkina-aseman Suomessa. Tanskan ja Suomen markkinat ovat monelta osin samankaltaisia, ja olemme tehneet Marin kanssa tiivistä yhteistyötä viime vuosien aikana. On hienoa päästä jatkamaan Marin työtä Suomen markkinan parissa, Claus Wamsler-Nielsen kommentoi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Wärri
Maajohtaja, Storytel
+358 40 827 6727
mari.warri@storytel.com

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Käenkuja 3Aa
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista. Palvelu toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden nauttia tarinoista rajattomasti missä ja milloin vain. Suomessa Storytelin valikoima kattaa yli 150 000 ääni- ja e-kirjaa. Paitsi digitaalinen kirjapalvelu, Storytel on myös kasvava kustannuskonserni, jonka kustannustoiminta muodostuu useista kustantamoista, kuten Norstedts, Gummerus Kustannus, StorySide ja People's Press. Storytel julkaisee myös itse suoraan kuunneltaviksi kirjoitettuja Storytel Original -äänikirjasarjoja sekä podcasteja. Ruotsissa vuonna 2005 perustettu Storytel toimii tällä hetkellä 20 maassa ja sen pääkonttori on Tukholmassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Sisko Savonlahdelta Vastaa kysymykseen -niminen Storytel Original -haastattelusarja29.9.2021 13:54:46 EEST | Tiedote

Juuri uuden Kai minä halusin tätä -kirjansa julkaisseelta Sisko Savonlahdelta ilmestyy ääni- ja e-kirjapalvelu Storytelissä Vastaa kysymykseen -niminen haastattelusarja. Sarjassa suorapuheisina tunnetut suomalaiset vastaavat yllättäviin ja vähemmän yllättäviin kysymyksiin, jotka Sisko Savonlahti on löytänyt internetistä. Vastaa kysymykseen on Storytel Original -tuotanto ja kuunneltavissa vain Storytelissä.

Lucinda Rileyn Kadonnut sisar odotetusti Storytelin kesän kuunnelluin kirja - muut menestyjät yllättävät3.9.2021 11:43:40 EEST | Tiedote

Huippusuositun irlantilaiskirjailija Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa nousi odotetusti Storytelin kesän kappalemääräisesti kuunnelluimmaksi kirjaksi. Kymmenestä kuunnelluimmasta kirjasta kuusi oli lastenkirjoja. Top 10:ssä nähtiin myös Storytel Original -julkaisu Sydänjää, jonka ovat kirjoittaneet Camilla Läckberg ja Alexander Karim.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye