Comebackia tekevä Sepi Kumpulainen avaa kesän Voodoo Rock -festivaalin

Raikkaassa maalaisilmastossa, vanhan punaisen navetan ympäristössä, Voodoo Rock -festivaali ottaa muotoaan. Tämänvuotinen festivaali on nousevien artistien ja tunnettujen esiintyjien juhla, joka kokoaa yhteen monenlaisia tyylejä ja genrejä unohtumattomaksi kulttuurielämykseksi.
"Ympärillämme on paljon paikallista musiikkia, joka ei nauti ansaitsemaansa huomiota. Tarkoituksemme on nostaa esiin näitä esiintyjiä tarjoillen samalla viihdettä turvallisessa paketissa," artistivastaava Mike Van Dola tähdentää.
Festivaalin starttaa monille yhdeksänkymmentäluvulta tuttu laulava talonmies Sepi Kumpulainen. Tämän jälkeen nähdään ilotulitus monenmoisilta tyylilleen uskollisilta artisteilta. Illan lopuksi nautitaan suomalaisen rock-musiikin klassikoita (mm. Klamydia, Popeda, YÖ) tarjoilevan kulttibändi Luuvitosen menosta.
Kalevankadun laulava talonmies, 1990-luvun legenda Sepi Kumpulainen on julkaissut vuosien tauon jälkeen uuden albumin "Hyväntahtoinen lähettiläs". Folk- ja kantrihenkisellä albumilla artisti uudistuu, säilyttäen kuitenkin aitoutensa ja vilpittömyytensä.
Uuden materiaalin lisäksi esitykseltä on lupa odottaa laaja kattaus vanhoja klassikoita, kuten "Armotonta menoa", "Railakas ilta Venetsiassa" ja "Kännissä on kiva olla". Sepi esiintyy duona pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, vaasalaisen Juha Saunalan kanssa.
Esiintyjiä tämän vuoden Voodoo Rockissa on yhteensä kahdeksan ja niistä pääset nauttimaan kahden lavan kyllyydeltä. Viisi artistia rokkaa ulkona päälavalla ja kolme intiimimmällä sisälavalla. Tarjolla on myös ruokaa ja juomaa, ja tapahtuma on K-18 koko festaripaikan toimiessa anniskelualueena.
Mikäli kaipaat jännittävää ja unohtumatonta musiikkifestivaalikokemusta tänä kesänä, älä etsi sitä kauempaa kuin Liedon Voodoo Rockista. Liity jo osallistumisensa vahvistaneiden, maakuntarajat ylittävien musafanien joukkoon ja hanki lippusi nyt.
Festivaalin kotisivut: www.voodoorock.fi
LIPUT:
Liput 20€ (+ 2,50€ palvelumaksu), tiketti.fi
Portilta ostettuna 29€
Liput: https://voodoorock.fi/2023/liput/
---
Osoite: Mannin Navetta, Mannintie 4, 21360 Lieto As
Tapahtumaan kannattaa saapua Turun keskustasta kulkevalla Föli-linjalla 402, joka pysähtyy aivan festivaalialueen viereen. Takaisin pääset samalla linjalla, jonka ohella lisäkuljetus siirtää innokkaimmat Moision Olkkariin jatkoille.
---
Yhteistyö- ja haastattelupyynnöt:
Mike Van Dola
Taiteellinen johtaja
+358 40 6605047
mike@voodoorock.fi
Anne Laiho
Tapahtumapäällikkö
+358 50 5247925
anne@voodoorock.fi
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Voodoo Rock 2023Siirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mike Van Dola
Taiteellinen johtaja
+358 40 6605047
mike@voodoorock.fi
Anne Laiho
Tapahtumapäällikkö
+358 50 5247925
anne@voodoorock.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Voodoo People Oy on Varsinais-Suomessa toimiva ohjelmatoimisto, levy-yhtiö ja tapahtumajärjestäjä. Toiminnassaan yritys panostaa huomisen klassikoihin – ei tämän päivän hetkessä unohdettuihin hitteihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Voodoo People Oy
Ladies' Night on live-musiikkipaketti naisten makuun13.5.2023 14:34:10 EEST | Tiedote
Ricardo on yhden miehen yhtye ja lahjakas trubaduuri, jonka sielukas ääni ja pehmeä kitaransoitto vievät jalat altasi. Ladies' Night With Ricardo on parasta viihdettä tyttöjen kesken vietettävään iltaan, yksityistilaisuuteen tai pieneen konserttiin.
Eurodance palaa katukuvaan maaliskuun lopussa Turun Utopiassa13.3.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Turkulainen eurodance-yhtye Atomic Berries aloittaa live-esiintymisten sarjan maaliskuun lopussa Utopia-yökerholta. Koe häikäisevä vanhanliiton live-show ammattitanssijoilla höystettynä Turussa perjantaina 31. maaliskuuta.
Voodoo Entertainment tukee nousevia tähtiä6.7.2022 17:17:12 EEST | Tiedote
Levy-yhtiö ja Varsinais-Suomessa toimiva esiintyjävälitys Voodoo Entertainment on intohimoinen nousevien artistien edustaja.
Lisää Liksaa Hoitsuille! -kappale ottaa kantaa hoitajien tilanteeseen8.4.2022 16:25:26 EEST | Tiedote
Lisää Liksaa Hoitsuille! on Ilona Tiaisen ja Mika Virran käynnistämä ajankohtainen projekti, jonka tarkoitus on musiikin keinoin ottaa kantaa erityisesti lähihoitajien palkkatilanteeseen.
Voodoo DJ -palvelu kattaa nyt koko Suomen20.3.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Kaikenkokoisiin yksityis- ja yritystilaisuuksiin tarkoitettu Voodoo ammatti-DJ -palvelu laajentaa verkostoaan ja operoi tästä lähtien valtakunnallisella tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme