CVT-laulunopettaja Sari Sanneli Alakulppi: ”Kaikki oppivat laulamaan ja kaikki tarvitsevat ääntään.”

Jaa

Laulutaito sekä äänenkäyttö ei ole kiinni synnynnäisestä lahjakkuudesta, toisin kuin luullaan. Laulamisen ja taidokkaan äänenkäytön voi oppia kuka hyvänsä, vaikka karaokelavalle halajava.

- CVT eli Complete Vocal Technique on kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka sanan varsinaisessa muodossa, sanoo Sari Sanneli Alakulppi. Kuva Satu Mali.
- CVT eli Complete Vocal Technique on kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka sanan varsinaisessa muodossa, sanoo Sari Sanneli Alakulppi. Kuva Satu Mali.

Monia ihmisiä on nöyryytetty koulun musiikkitunnilla luokan edessä, jos ei ole laulanut nuotilleen ja kauniisti.
- Eräskin oppilaani kertoi kansakoulussa musiikinopettajan sanoneen oppilaalleen, että saat viisi jos et laula, mutta neljä jos laulat. Tällaisesta kokemuksesta jää elinikäiset traumat. Ihminen on huonon kokemuksen perustella päättänyt, ettei osaa laulaa. Hän on alkanut välttää laulamista ja on visusti siinä uskossa, ettei tosiaankaan osaa laulaa. Tämä ei välttämättä kuitenkaan pidä paikkaansa, sanoo Sari Alakulppi alias taiteilija- ja lempinimeltään Sanneli.

Hän on muusikko, laulaja, johtava kanttori, kuoronjohtaja, CVT-tekniikan valtuutettu laulunopettaja.

Mikä CVT?

CVT tulee sanoista Complete Vocal Technique. Sen on kehittänyt tanskalainen Cathrine Sadolin. CVT-tekniikka on työkalupakki, jonka avulla kuka tahansa voi oppia laulamaan opettelemalla oikean äänenkäytön tekniikan. Tekniikka opettaa, miten ääntä käytetään terveellä tavalla. Se soveltuu kaikille äänityöläisille niin opettajille, näyttelijöille, poliitikoille, urheiluselostajille, luennoitsijoille, oopperalaulajille kuin karaokeharrastajillekin. Sen avulla ääni kestää. CVT-tekniikka sopii kaikkien musiikkigenrejen laulajille klassisesta kantriin, rockista iskelmään ja popista örinäheviin.

Laulunopettaja Sanneli kertoo, että oppilas huomaa nopeasti, etteivät hänen laulamiseen liittyvät ongelmansa olekaan ”synnynnäisiä”, vaan usein korjattavissa hyvin nopeastikin yksinkertaisilla, teknisillä viilauksilla.
- Koska meillä kaikilla on käytössämme samanlainen instrumentti, oppivat kaikki kyllä laulamaan, mutta oppilaan taustasta riippuen siihen voi joillakin vain mennä hieman enemmän aikaa.

CVT-tekniikassa on neljä pääkohtaa. Ensimmäiseksi opetellaan kolme perusperiaatetta terveellisen äänen tuottamiseen. Sitten tutustutaan neljään moodiin, joista valitaan ”vaihde”, jolla halutaan laulaa. Käydään läpi äänten värit niin tummat kuin vaaleatkin. Lopuksi opiskellaan tehosteiden eli efektien käyttöä. Näiden oppien avulla ja niitä yhdistämällä oppilas pystyy tuottamaan juuri niitä ääniä mitä haluaa.
- Tekniikan avulla pystyy myös tunnistamaan, missä sinulla on ongelmia ja missä teet väärin, selvittää Sanneli.

Kenelle ja miksi?

- Opetan kaiken tasoisia laulajia vasta-alkajista pitkälle edenneisiin sekä ammattilaisiin. Opetukseni pitää sisällään myös säröjen, urinoiden ja örinöiden haltuunoton, joita mikään muu metodi ei kattavasti opeta, huomauttaa Sanneli.

Hän on ansioitunut musiikkialan ammattilainen, joka on valmistunut kahdesti musiikin maisteriksi Sibelius Akatemian kirkkomusiikin osastolta vuonna 2003 ja orkesterin- ja kuoronjohdon osastolta vuonna 2004. Lisäksi hän on täydentänyt opintojaan muun muassa Oulunkylän Pop/Jazz-opistossa sekä Järvenpään seurakuntaopiston Artisti-linjalla. Hän on työskennellyt myös tanssimuusikkona, musiikinopettajana kansalaisopistoissa sekä kanttorina useissa seurakunnissa. Nykyisin hän toimii Rovaniemen seurakunnan johtavana kanttorina.

Sanneli ihastui CVT-tekniikkaan sen loogisuuden ja toimivuuden takia. Hän hankki CVT-laulunopettajan pätevyyden Tanskassa Kööpenhaminassa. CVT-pätevöityneitä opettajia on Suomessa jo noin 50. Maailmalla CVT on vielä toistaiseksi tunnetumpi kuin Suomessa.

CVT-tekniikan opettelusta hyötyvät niin ammattilaiset kuin harrastajatkin. Sannelin asiakkaissa on sekä innokkaita harrastajalaulajia että pätevöityneitä äänityöläisiä, jotka käyttävät ääntä työkseen. Heidän huolensa on yleensä äänen kestävyydessä.

Sanneli haluaa rohkaista ja innostaa sellaisia ihmisiä laulamaan, jotka eivät mielestään osaa.
- Laulamisen oppiminen on helpompaa kuin moni kuvitteleekaan. Perustekniikan periaatteet voi oppia parissa päivässä.

Kurssilla oppii laulamaan

Sanneli järjestää muutaman päivän laulukursseja, joilla CVT-tekniikan perusteet käydään läpi.
- Yleensä jo aivan alkumetreillä oppilaat ovat haltioituneen ihmeissään, että pystyinkö minä tuottamaan tuon äänen. On hyvin kiitollista opettaa ihmisiä laulamaan ja käyttämään ääntään uudella tavalla.

Tyypillisesti laulukurssit ovat kolmipäiväisiä. Ensimmäisenä päivänä on Introduction Workshop, jolloin opiskellaan yhdessä CVT-tekniikka pähkinänkuoressa eli kolme perusperiaatetta: moodit, äänenväri ja efektit.

Seuraavana kahtena päivänä syvennetään taitoja kurssilaisten omien biisivalintojen kautta. Opiskellaan lisäksi ryhmän toivomia teemoja kuten esimerkiksi tulkintaa, improvisaatiota, rytmiä ja fraseerausta tai vaikkapa stagen käyttöä. Opetus tapahtuu Master Class -periaatteella eli koko ryhmä seuraa aktiivioppilaiden henkilökohtaista opetusta.

Kursseilla on usein myös niin sanottuja ”passiiviopiskelijoita”, jotka eivät ole kuitenkaan passiivisia. Aktiivi- ja passiiviopiskelija eroavat toisistaan siten, että aktiiviopiskelijalle annetaan henkilökohtaista opetusta ja ”passiiviopiskelijat” opiskelevat ja laulavat ryhmän mukana.

Sannelin opetustyyli on lempeä, mikä on omiaan rakentamaan luottamuksellisen ilmapiirin.
- Moni jännittää laulamista kovasti. Yleensä pelot laulamista kohtaan häviävät kursseilla, tietää Sanneli.

Hän lisää, että Kaikki oppivat laulamaan ja kaikilla on sama mahdollisuus tuottaa kaikki mahdolliset saundit, mitä ihminen voi ylipäätään tehdä.

______________________kanaloon____________________________________

 

Tyypillisiä CVT-kurssilaisten kysymyksiä?

- Miten kenenkään ääni voi kestää jopa vuosikymmeniä, kun kuukausia kestävillä kiertueilla vedetään koko ajan korkealta ja kovaa ja pistetään vielä säröt ja örinät päälle...?

- Miten välttyisin äänen käheytymiseltä?

- Miten voisin laulaa korkeammalle/matalammalle? Tai kovempaa/hiljempaa?

- Miten saisin ääneni kantamaan kiljuvan lapsilauman yli tai katsomon viimeiselle riville asti?

- Miten pystyisin muuntamaan saundiani ja tekemään esimerkiksi dubbausrooleja varten erilaisia efektejä?

- Miten saisin puheeseeni voimaa ja auktoriteettia?

Kaikkiin näihin kysymyksiin on yksi vastaus: oikea tekniikka.

Seuraavat kurssit:

- Viikonloppukurssi laulunharrastajille, jotka haluavat kehittyä ja saada lisää työkaluja: Helsinki, Kannelmäki 20-22.8. https://www.facebook.com/events/247925723761504

- Workshopit kaikille äänenkäyttäjille, jotka haluavat tutustua CVT-tekniikkaan: Porvoo, Sikosaari 25.8. https://www.facebook.com/events/960130624554897

Lisätietoja:

Sari Sanneli Alakulppi  

050 356 2425

salakulppi@hotmail.com

Lisätietoja: www.singwell.fi 

Linkki CVT-tekniikkaan. 

Avainsanat

Kuvat

- CVT eli Complete Vocal Technique on kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka sanan varsinaisessa muodossa, sanoo Sari Sanneli Alakulppi. Kuva Satu Mali.
- CVT eli Complete Vocal Technique on kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka sanan varsinaisessa muodossa, sanoo Sari Sanneli Alakulppi. Kuva Satu Mali.
Lataa
Sannelli Pietarissa opetustehtävissä. Kuva: Sanneli.
Sannelli Pietarissa opetustehtävissä. Kuva: Sanneli.
Lataa
Sanneli on innostava opettaja. Kuva: Pekka Hartikainen.
Sanneli on innostava opettaja. Kuva: Pekka Hartikainen.
Lataa
Kokenut laulunopettaja opettaa erilaisissa miljöissä. Kuva: Sanneli.
Kokenut laulunopettaja opettaa erilaisissa miljöissä. Kuva: Sanneli.
Lataa
Joskus opettaja on joutunut rukoilemaan oppilasta... Kuva: Sanneli
Joskus opettaja on joutunut rukoilemaan oppilasta... Kuva: Sanneli
Lataa
Useinkin opetus on vauhdikasta, kun alkuun päästään. Kuva: Sanneli.
Useinkin opetus on vauhdikasta, kun alkuun päästään. Kuva: Sanneli.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tmi Sari Alakulppi
Kuntotie 3
96400 Rovaniemi

0503562425https://singwell.fi

Olen Sari Sanneli, sodankyläläissyntyinen viisikymppinen muusikko, laulaja, laulunopettaja, lauluntekijä, johtava kanttori, kuoronjohtaja, CVT-tekniikan valtuutettu opettaja, lukija, liikkuja ja intohimoinen teatterinharrastaja. Rakastan luontoa, eläimiä ja Lappia.

BIO

•Executive Director of Music, Rovaniemi Cathedral, Finland

•Singer, Songwriter, Vocal Coach, Organist

•Vocal Coach in various theater projects and musicals

•Choir Conductor for numerous choirs and ensembles since 1991

•Leadership of numerous choir projects with gigs at home and abroad

•Various performances in Finland and abroad

•A-diploma in Choir Conducting (Sibelius-Academy, Helsinki/Finland)

•Master of Music Degrees in Church music (Sibelius-Academy, Helsinki/Finland) 2003

•Master of Music Degrees in Orchestra and Choir Conducting (Sibelius-Academy, Helsinki/Finland) 2004

•Studying at the Complete Vocal Institute in Copenhagen (Denmark) to an authorized CVT Vocal-Coach from 

•Authorized CVT Vocal-Coach from Complete Vocal Institute in Copenhagen (Denmark) (2015 – 2020)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.