Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank: Elpymisen nopein vaihe takana – Suomen talous kärsii jälkisyklisyydestä

Jaa
Danske Bankin ekonomistit nostavat ennustettaan Suomen talouskasvusta tänä vuonna. Elpyminen on käynnissä, mutta ensi vuonna talous kasvaa aiempaa arviota hitaammin. Maailmantaloudessa koronaviruspandemian pahimman vaiheen taittuminen ja rajoitustoimien purku mahdollistivat kesällä talouden melko ripeän, mutta vain osittaisen elpymisen.

Suomen talous on toistaiseksi selvinnyt koronakriisistä pelättyä pienemmin vaurioin. Danske Bankin ekonomistit nostavat hieman ennustettaan ja odottavat Suomen bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 4,5 prosenttia 5,5 prosentin supistumisen sijaan.  Vuoden 2021 talouskasvuksi ennustamme nyt vaatimatonta 2,5 prosentin tahtia. Työttömyysasteen ennustamme nousevan 8,2 prosenttiin ja pysyvän koholla myös tulevana vuonna.

Koronavirusepidemia   oli Suomessa kesympi kuin useimmissa maissa, eikä talouden toiminta pysähtynyt täysin. Myös torjuntatoimet olivat lievempiä, eikä tehtaita tai rakennustyömaita suljettu. Pääasiallisia kärsijöitä koronan ensimmäisessä aallossa olivat palvelualat, kuten ravintolat ja matkailu, mutta niidenkin kohdalla tilanne helpottui jo alkukesästä, ja iso osa lomautetuista pääsi palaamaan töihin.

”Jo aiemmin olemme ennustaneet, että pahin ensimmäisen vaiheen sokki jää lyhytkestoiseksi ja talouden elpyminen alkaa kesällä. Toistaiseksi tilanne on kehittynyt likimain odotetusti, jopa hieman vahvemmin. Kotimaan talouskehityksessä on silti huolestuttavia merkkejä. Vaikka palvelutoimialat ovat osin toipuneet, on tilanne vientikysynnän osalta vaikea. Teollisuuden tilauskirjat ovat ohentuneet, ja yt-neuvotteluja käynnistellään monessa yrityksessä”, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

”Näyttää siltä, ettei palautuminen tule jatkossa olemaan järin vauhdikasta. Suomen talouden tiputus jäi keväällä maltilliseksi, mutta kääntöpuolena on se, ettei ole myöskään muodostunut suuremmin patoutunutta kysyntää, joka nyt purkautuisi. Samalla useat kansainvälisen talouden mittarit kertovat talouden elpymistahdin jo hidastuneen monessa maassa, ja kysynnän heikkous heijastuu väistämättä myös Suomeen”, Appelqvist jatkaa.

Maailmantalous kasvaa pienin askelin

Koronaviruspandemianpahimman vaiheen taittuminen ja rajoitustoimien purku mahdollistivat kesällä talouden melko ripeän, mutta vain osittaisen elpymisen. Kriisi ei ole vielä täysin ohi, ja esimerkiksi matkailuala kärsii tilanteesta vielä pitkään. Maailmantalous kasvaa pääskenaariossamme askel kerrallaan vuoden toisella puoliskolla, mutta ei vielä saavuta kriisiä edeltänyttä kokonaistuotannon tasoa.

”Taloudessa on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, mutta erilaiset voimat jarruttavat nousua loppuvuonna. COVID-19-tapausten määrä on vielä kasvanut esimerkiksi Intiassa, ja taudin seuraavat aallot nostavat ajoittain päätään myös Euroopassa. Odotamme kevättä maltillisempien rajoitustoimien riittävän pitämään pandemian aisoissa, mutta COVID-19 pysyy vitsauksena vielä pitkään”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Kuluttajat ovat edelleen varuillaan, ja lisäksi on monia toimialoja, joilla rajoitustoimet jatkuvat monissa maissa ainakin osittain. Myös työttömyys on noussut monessa maassa niin merkittävästi, että Danske Bankin ekonomistit eivät ennakoi sen palaavan epidemiaa edeltäneelle tasolle ennustejakson aikana.

”Maailmantaloudessa on myös muita huolenaiheita, kuten brexit, jotka voivat jarruttaa elpymistä vuonna 2021. Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota näyttäisi uinuvan tällä hetkellä, mutta Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen voidaan nähdä uusia avauksia kauppapolitiikassa”, sanoo Kuoppamäki.

”Talouksien ripeä elpyminen yhdistettynä edelleen jatkuvaan finanssipoliittiseen elvytykseen ja poikkeukselliseen rahapolitiikkaan aiheuttaa keskustelua inflaation uhasta. Toistaiseksi kuluttajahinnoissa ei kuitenkaan näy selkeitä nousupaineita, ja EKP pitää korot negatiivisina vielä ensi vuonnakin.”

Kuoppamäen mukaan vuonna 2021 julkisen talouden velkaantuminen jatkuu ripeänä suuressa osassa maailmaa, mutta keskuspankkien osto-ohjelmat pitävät korkomenot aisoissa. Velkaelvytyksen kestävyystarkasteluihin joudutaan palaamaan tulevina vuosina.

Koko suhdannekatsaus on luettavissa täällä.

SUOMI

Nykyinen ennuste

   2019     2020   2021

Edellinen ennuste

2020   2021

BKT, volyymi, %

1,1

-4,5

2,5

-5,5

3.5

Työttömyysaste, %

6,7

8,2

8,2

8.0

8.0

Inflaatio, %

1,0

0,3

1,0

0.2

1,2

Ansiotaso, %

2,1

1,9

2,5

2,6

2,5

Asuntojen hinnat, %

0,6

-0,5

1,0

-1,0

1,0

Vaihtotase / BKT, %

-0,5

-0,9

-0,6

-1,5

-1,3

Julkinen velka / BKT, %

59,2

70,0

71,7

71.5

72,5

Lisätietoja:        

Pasi Kuoppamäki, pääekonomisti, Danske Bank, +358 (0) 50 424 0025, pasi.kuoppamaki@danskebank.fi

Jukka Appelqvist, ekonomisti, Danske Bank, +358 (0) 44 263 1051, jukka.appelqvist@danskebank.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye